Mikä on sinun elämäsi tarina?

Mikä on sinun elämäsi tarina?  Sanotko, ettet ikinä voisi kertoa sitä kenellekään ihmiselle kokonaan?

Kerro se sitten Jeesukselle. Hän kuuntelee.  Vuodata Hänen eteensä kaikki se, mitä et koskaan ole voinut kertoa kenellekään muulle. Hän kestää sen kyllä! Anna tulla kaikki, mikä mieltäsi painaa; mikä on elämäsi kipu, mistä et ole "päässyt yli" ja mistä olet katkera Jumalalle. Kerro sekin mitä pelkäät - ja mitä toivot. Pyydä, että Hän laskisi rauhansa sinun rauhattomaan sydämeesi, antaisi kaikki syntisi anteeksi - sillä sen Hän tekee mielellään. Sillä sinun puolestasi Hän ristillä kuoli, että sinä saisit vapauden omantunnon syytöksistä. Sinne ristille kannettiin kaikki synti. Niin paljon Hän sinua rakasti ja rakastaa edelleen.Voitko kuvitella kenenkään muun niin paljon vuoksesi tekevän?  Vaikka sinua ei tässä maailmassa yksikään ihminen rakastaisi, Hän rakastaa. Enempää ei kukaan muu  voisikaan rakastaa meitä.

Ehkä ajattelet olevasi niin vaikea tai vastenmielinen ihminen, ettei sinua kukaan voi milloinkaan rakastaa? Hän voi, vaikka kukaan muu ei niin tekisi.

Ei ole yhtään sellaista ihmistä, jonka puolesta Hän ei olisi kuollut,

 ei sellaista, jota Hän ei luokseen kutsuisi,

 ei sellaista, jota Hän ei voisi koskettaa,

 ei sellaista, jota Hän ei voisi katsoa rakkaus silmissään.

Anna sen totuuden ja rakkauden lämmön lämmittää sinuakin. Ajattele, että on ainakin yksi, joka rakastaa sinua ehdoitta. Ajatttele, että olet Taivaallisen Kuninkaan rakas lapsi.

Kerro tarinasi Hänelle. Ehkä Hän kertoo sitten jotain sinulle. Kenties voit joskus kertoa tarinasi toiselle ihmisellekin. Sinun tarinasi voi avata jotain lukossa olevaa toisessa, tuoda kirkkaan valon välähdyksen hänen elämäänsä ja näyttää toivon, joka on olemassa jokaista varten - Jeesuken tähden. Hän rakastaa sinua äärettömän paljon, vaikka sinä et sitä voisikaan uskoa!

Erikoisen kirjaston ihmeellisin kirja

Se oli iso kirjasto. Hyvin vanha. Sen seinillä oli erittäin korkeita hyllyjä kirjoja täynnä. Tuntui, että niitä oli silmänkantamattomiin. Vanhempien kirjojen osastolla saattoi nähdä hyvin erinäköisiä kirjoja, mihin katselija oli tottunut. Siellä oli nimittäin paljon kirjoja kääröinä, mutta myös kivi- ja savitauluina. Ja mitä kaikkea muuta lie ollutkaan. Mutta kaikkein uusimmille kirjoillekin oli oma osastonsa; ne  kirjat näyttivät olevan digimuotoon tehtyjä.

Katselija suunnisti nyt osastolle, joka hänestä tuntui tutuimmalle. Siellä olivat kirjat pahvikansin ja paperisin sivuin. Hän alkoi silmäillä tarkemmin hyllyjä, sillä hän etsi yhtä tiettyä kirjaa. Hän kysyi kirjastoa pitävältä, miten hän sen voisi löytää näin  valtavasta paikasta? Vastaajaa hymyilytti antaessaan vastauksen. Hän vakuuttti kirjan löytyvän hyvin helposti. Vastauksen saajaa vähän epäilytti, mutta hän noudatti neuvoa ja suunnisti ohjeen mukaan tiettyyn huoneeseen. Siellä,  erään hyllyn ääressä, hän näkikin etsimänsä. 

Hän otti sen vapisevin käsin esiin ja katsoi kirjan kantta. Hän siveli sormillaan kirjan nimeä liikuttuneena. Ajatella, että tällainenkin kirja oli olemassa. Hän oli saanut luvan hieman katsoa kirjaa. Alussa oli jotain tuttua, mutta paljon myöskin sellaista, josta hän ei ollut tiennyt mitään. Keskivaiheilla oli tutumpaa osaa, mutta loppuluvut oli vielä peitetty häneltä. Mutta tuntui todella hienolta saada tietää, että sellainen kirja oli Suuren Kirjailijan kirjastossa.

Jokainen muukin kiinnostunut saattoi löytää sieltä omansa. Syntymäpäivä oli tärkein avain löytymiseen. Jokaisen oma kirja oli se kirjaston ihmeellisin kirja!  Pois lähtiessään hän mietti vielä sitäkin ihmeellistä asiaa, että vaikka jokaisen tarina oli aivan omanlaisensa, ne kaikki nivoutuivat ihmeellisellä tavalla yhteen.

"Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut." Ps. 139:16

Vain neulalla ja langalla

Sain marraskuussa ystävältäni Neulapitsikirjan. Pääsiäisen aikaan kaivoin sen jälleen esille kirjapinostani. Ajattelin, että olisi kiva sitäkin taas ajankuluksi kokeilla. Kokeilu tosin ei alkanut niin sutjakasti kuin olin toivonut... Olin nimittäin unohtanut kaiken siitä touhusta. Onneksi oli kirjasta katsottavissa aloitukset kuvien kanssa. Siltikin, vaikka oli kuvat ja selitykset, aloitus oli yllättävän monimutkaista olevinaan. Useamman aloituksen sain tehdä, ennenkuin pääsin mitään enempää yrittämään. Ja kun sitten alkuun pääsin, karkasinkin kirjan sivuilta oman mielikuvitukseni pariin. Aika muotopuolia, haparoivia yrityksiä ovat, varsinkin kaksi ensimmäistä. On vaikea saada niistä lankakaarista oikean kokoisia.

Tuon napillisen  koristeen tein silloin marraskuussa. Muut ovat nyt pääsiäisen aikaan värkättyjä. Alla oleva ristipistoliina on minun koulukäsityöni 70-luvun lopusta.









Viimeinen viritykseni oli vähän erilainen. Sen on tarkoitus esittää kukkakoria; kuten kiiltokuvissa usein on. Kun tekovaiheessa kysyin yhdeltä neitokaiselta, tuleeko siitä hänen mieleensä mitään, niin ei hän keksinyt. Siinä vaiheessa ajattelin, että ehkä se näyttääkin kukkakorilta vain minun silmissäni:)




Sopii se ainakin väriensä puolesta yhteen lasihelmien kanssa, jotka vanhin tytär minulle joskus teki.

Tarvitsen vielä paljon harjoitusta, että saisin aikaan kauniita kukkakoristeita kirjan ohjeiden mukaan. Ostin tänään kuitenkin kirpparilta pari pientä kerää lankaa, joita ajattelin juuri näihin harjoituspuuhiin. Tässä on kivaa se, että pääsee vähillä varustuksilla aloittamaan jotain. Ei tarvita edes kangasta:)

Se oli ihana aamu!

Se oli ihana aamu, vaikka aluksi se tuntui pahimmalta, mitä olla saattaa...

Nyt oli kuitenkin käynyt ilmi, että Jeesus oli noussut kuolleista! 

Hän elää!  

"Ja he peljästyivät ja kumartuivat kasvoillensa maahan.

Niin miehet sanoivat heille:

"Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta?

Ei hän ole täällä. Hän on noussut ylös..." 

Luuk. 24:5-6

"Ja kaksi muuta... ja Jeesuksen heidän keskelleen"

"Sillä sotilaat naulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen." Joh. 19:8  KR -92

Ei varmasti ollut sattumaa, että ne olivat juuri nämä kaksi, jotka olivat siinä ristiinnaulittavana Jeesuksen kanssa. Varmaankin se kuului Jumalan suunnitelmaan sekin. Nämä kaksi olivat tulleet elämässään päätepisteeseen; elämän, jota ainakin toinen heistä katui. Ehkä toinenkin, mutta eikö häntä pelottanut ajatus, mennä elävän Jumalan eteen "ansioineen"?  Toinen ainakin tajusi oman tilansa, mutta hän tunnisti myös vierellään sen, joka voi armahtaa häntä. Hän esitti yksinkertaisen pyynnön - ja sai paljon enemmän: hän sai jatkossakin olla Jeesuksen kanssa.

Ehkäpä siinä Golgatalla, kolmella ristillä oli "edustus" kaikista meistä? Yksi heistä oli ihmiseksi tullut Jumala, joka voi yhä antaa syntejä anteeksi. Siinä vierellä oli sitten ihminen, joka tunnustaa syyllisyytensä ja pyytää "muistamaan" itseään ja saakin armon. Ja siinä oli myös ihminen, joka ei edes viime hetkillään myönnä armoa tarvitsevansa ja sen hylätessään jääkin ilman taivasta.

Eivät nämä pahantekijät, roistot, voineet kuvitella millainen osa heille oli annettu: kaikkien pahojen tekojensa jälkeen, he saivat kuolla itse Jumalan Pojan seurassa. Se pistää miettimään.  Heidän kanssaan kuoli Kuningas, eikä Barabbas...
Toisen kohdalla ainakin se oli - sen ohella, että se oli varmasti elämänsä kamalin hetki - oli se varmasti myös hänen elämänsä paras! Vaikka ei se siltä siinä tuntunutkaan.

Eikä se tuntunut miltään suurelta hyvältä  niistäkään, jotka Jeesukselle läheisinä tätä kaikkea katselivat. Siinähän tuntui murskaantuvan kaikki heidän toiveensa. Mutta tämä asiahan ei ollut siinä kohtaa lainkaan päätepisteessään...

"Niin yli kaiken maan tuli pimeys"

"Ja oli jo noin kuudes hetki. Niin yli kaiken maan tuli pimeys, jota kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen, sillä aurinko oli pimentynyt. Ja temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia." Luuk. 23:44-45

"Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: 

"Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni." 

Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.

Mutta kun sadanpäämies näki, mitä tapahtui, kunnioitti hän Jumalaa ja sanoi: "Totisesti, tämä oli vanhurskas mies".

Ja kun kaikki kansa, ne, jotka olivat kokoontuneet tätä katselemaan, näkivät mitä tapahtui, löivät he rintoihinsa ja palasivat kukin kotiinsa." Luuk. 23:46-48

---
Varmaan oli "yleisöllä" vähän ankeat oltavat poislähtiessä. Ei enää oltukaan ehkä niin riehakkaalla mielellä, kuin lähtiessä alunalkaen "hupia" katsomaan. Kenties jonkun mielessä kyti jo ajatus siitä, että entä jos tässä olikin jotain enemmän?

Mitä mahtoivat miettiä ne sotilaat, joiden tehtäväksi oli se naulaaminen annettu? Ehkä naulat lyötiin rehvakkaasti, mutta kuuluiko korvissa myöhemmin: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät" (Luuk. 23:34). Sillä niinhän tuo yksi ristiinnaulittu, Jeesus nimeltään, kuului sanovan.

---

"Samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat." Hebr. 9:28

Hän tulee takaisin. Sitä ei moni usko. Nauretaan vain, että onhan siitä puhuttu jo kauan. Päivämääriä meidän ei käsketty laskea, mutta valmiina kylläkin olemaan.

Sotilaiden pilkattavana

"Mutta Herodes joukkoineen kohteli häntä halveksivasti ja pilkkasi häntä; ja puettuaan hänet loistavaan pukuun hän lähetti hänet takaisin Pilatuksen eteen." Luukas 23:11

"...panivat hänen päälleensä tulipunaisen vaipan ja väänsivät orjantappuroista
kruunun... ja pilkkasivat häntä..." Matt. 27:27-29

"Silloin maaherran sotamiehet veivät Jeesuksen mukanaan palatsiin ja keräsivät hänen ympärlleen koko sotilasjoukon. Ja he riisuivat hänet ja panivat hänen päällensä tulipunaisen vaipan ja väänsivät orjantappuroista kruunun, panivat sen hänen päähänsä ja ruovon hänen oikeaan käteensä, polvistuivat hänen eteensä ja pilkkasivat häntä ja sanoivat: "Terve, juutalaisten kuningas!" Matteus 27:27-29

---
Kuvassa on varmaan valittamista. Vaatetuskaan ei ollut ihan noin, mutta punainen viitta ja piikkikruunu ainakin oli tässä vaiheessa, kun ristiinnaulitseminen jo odotti. Herodeksen sanottiin puettaneen Jeesuksen loistavaan pukuun.

Kenenkähän se hieno puku oli? Herodeksen itsensäkö? Oliko se siinä jostakin syystä helposti esillä ja hetken mielijohteesta tuli sellainen idea, vai haettiinko se vartavasten jostain? Oliko se ehjä vai rikkinäiseksi mennyt, ja siksi sopi tällaiseen tarkoitukseen esille otettavaksi?
Kenen se punainen viitta? Mietittävää riittää ihan vaikka vain vaateasioistakin...

Pilatus se lähetti Jeesuksen Heroksen luo. Ja Herodes lähetti Jeesuksen jälleen Pilatukselle. Näistä kahdesta tuli kuulemma ystävät sinä päivänä. Mikä alku ystävyydelle...

Hukassa ollut lammas

- "Mihin se yks joutu?"     
- "Ai, mikä?"
- "Yks lammas on hukassa."

Ja sitten sitä lammasta etsittiin hanskalokerosta, takapenkiltä, ja vielä etupenkiltä... ja lopulta se löytyi etupenkin alta.

Se oli vähän aiemmin ostettu kirpparilta. Se on vähän rassukkalammas, jota en ensinäkemältä edes ostanut.

Mutta eipä oltaisi toivottu senkään minnekään pudonneenkaan, kun se kerran omaksi ostettu oli.

Rairuohotkin vielä kylvämättä

Meillä ei ole vielä pääsiäinen erityisemmin näkyvillä. Vielä ei ole kylvetty edes rairuohon siemeniä multaan. Toissapäivänä ostettiin kyllä siemenet. Koristelaatikon toin varastosta toissapäivänä, mutta sillekään ei ole tehty muuta kuin se, että tytöt pöyhi sen sisältöä. Virpomaoksia tuli eilen uusia, kun olivat koulussa niitä tehneet. Melkein viikko sitten ostin heräteostoksena neitokaisille yhden askartelulehdykän. Siinä oli kartonkisivuilla irrotettavia pääsiäiskoristeita, mielestäni kauniita.

Nämäkin kartonkikoristeet odottavat vielä sitä, että ne aseteltaisiin johonkin nätisti esille. Tänään neitokaisilla on ajatus hakea lumisen tien varresta vielä oksia ja koristella niitä. Se on heille mieluista puuhaa. Sen hakemisen joutuvat tekemään sukset jalassa, kun hanget on niin korkeat.

Itse olisin mielinyt tänä pääsiäisenä pieniä keramiikkalampaita koristeeksi. Kovin pieneksi tulee kyllä jäämään lammaslaumani, mutta vähitellen kai ne oikeatkin lammaslaumat kasvavat:)

"Miten ihmeessä voisimme luottaa tulevaisuuteen?"

Seurakuntalainen.fi: Hannu Vuorinen kansallisella rukousaamiaisella: Luottamus tulevaisuuteen ei ole omien kykyjemme ja osaamisemme varassa vaan Jumalassa

"Hyvä tulevaisuus rakentuu siitä, että elämme jokaisen hetken taivaallisen Isämme silmien alla..."  Hannu Vuorinen

"Missä on Turre?"

Tuommoinen otsikon kysymys minulle esitettiin joskus joulukuussa. Vastasin, että "Mikä on Turre?" Tiesin, että joku lelukoira tietysti, mutta enhän minä muista mikä nimi milläkin on. Sain sitten kuulla selostuksen "Turren" ulkonäöstä.

Minulle tuli kuitenkin mieleen ystäväni koira, Turre, joka hänellä oli kauan sitten. Turrella oli kaverikin, nimeltään Odette, ja se oli minun koirani.

Turre ja Odette

Turre ja Odette olivat hyvin erikokoisia, mutta tulivat varsin hyvin toimeen keskenään.

Retkellä koirien kanssa

Kun kerroin mietteistäni lapsille, sain kuulla, että on heillä leikeissään Odettekin. Niilläkin on kokoeroa, mutta se on toisinpäin, kuin oikeilla koirilla aikanaan. Ja ihan erinäköisiäkin ne leikkikoirat ovat.


Mutta tähän vielä muutama kuva, jotka ystäväni hyvinkin tunnistaa:)

Ja alla vielä suosikkikuvani Turresta:)

Turre kotitanhuvillaan

---
Minun piti tehdä tämä juttu jo heti silloin, kun Turre tuli puheeksi, mutta en löytänyt silloin näitä kuvia.

Luonnon "ledit"

Kovasti ne  semmoisilta näyttää. Kamerassa nuo punaiset tosin loisti vielä enemmän.

Tämä jutuntekele oli minulla luonnoksissa vuoden takaa helmikuulta.

Valtatien varrelta - ambulanssi pysäkillä

Tilannekuva perjantai-aamulta. Olimme matkalla Joensuuhun. Yht'äkkiä isäntä sanoi: "Oi, joi!..." Minä jotain tämäntapaista: "Mitä? Mikä on?".   Hän vastaukseksi: "Kohta näet" ja ajoi vähän lähemmäksi tien reunaa. Kohta meni ambulanssi ohitsemme valot vilkkuen, ääntä ei kuulunut. Vähän myöhemmin näimme ambulanssin linja-autopysäkillä. Valot vilkkuivat yhä, ohjaamo oli tyhjä.

Tottahan sitä mietti, mitä  on tapahtumassa?  Kuoltiinko, synnyttiinkö vai jotain siltä väliltä. Oli jotenkin koskettava näky.  Emme enää ambulanssia nähneet peräämme ilmestyvän.

Pitihän meillä postilaatikkokin olla...

"Ei.... Missäs meidän postilaatikko on...?"

Menimme kyllä postilaatikolle varustautuneina: mukana oli kola ja lapio, 

koska jo edellisenä päivänä laatikosta näkyi vain vähän yläosaa.

Minä kaivoin laatikon lumesta. Isännällä oli vielä muita lumihommia tien varrelta.

Siinä se nyt  on.

Illalla kyllä ajattelin, että olisinpa jättänyt sen esiin kaivamatta. Tuli niin ärsyttävää postia.

Kokeeksi kiinni harsittu

Olen tässä muutaman viikon, lieköhän tämä neljäs viikko jo,  puuhastellut villapuseron parissa.  Kun aloitin sen, ajattelin vähän huvittuneena itsekin, että onpa sopiva aika aloittaa... saan sen ehkä valmiiksi, kun lämpimät säät koittaa... Olen pannut merkille saman ilmiön toisinkinpäin; syksyllä saatan aloittaa jonkun kesäisen vaatteen tekoa niin myöhään, että hädintuskin ehdin tekelettäni käyttää ennen kylmien tuloa.

Tämä puseroprojekti  sai siis alkunsa katsellessani Suuri Käsityölehteä 3/1980. Siinä oli mielestäni aivan ihana malli. Se vain oli toteutettu tietenkin ohuemmilla langoilla, kuin mitä minulla oli valmiina. Piti sitten yrittää laskeskella miten saisin kappaleista silti suunnilleen oikean kokoisia. Piirsin lehden mallipiirrosten mukaan oikein kaavaakin itselleni. Kun olin saanut etu- ja takakappaleet valmiiksi, harsin ne kiinni toisiinsa, jotta saatoin nähdä, onko se yllä lainkaan sellainen, että siitä on mihinkään. Se näytti kelvolliselta.

Suurin ongelma oli nuo hihapyöriöt. Kun sitten sain vielä ensimmäisen hihankin valmiiksi, harsin senkin kiinni ja vedin taas puolivalmiin päälleni. Huh, mikä helpotus! Kyllä siitä ihan pusero taitaa tulla:)















Mutta sen puuttuvan hihan tekeminen on kyllä tosi tylsää...

Onneksi sekin on kuitenkin jo aluillaan.

Talven valta

Talvi on vielä voimissaan. Kymmenen asteen pakkasessa ja jäätävässä tuulen viimassa paleltuvat äkkiä näpit ja naamat.  Silti hääräsin ulkona muutaman kuvan kanssa.

Jos kuvani näyttävätkin kummallisilta, niin kokeilin kameran antamia mahdollisuuksia. Olisin pidempäänkin ulkona sen kanssa touhunnut, mutta ei voinut. Piti välillä yrittää  lämmitellä jäistä kuvakättä.

Kun tuuli pöllyttää lunta metsän puista, se näyttää kivalta puiden välissä mennessään. En ihan ehtinyt sen mukaan, se on jo karkaamassa kuvan oikeaan laitaan...

Jäätävästä säästä huolimatta, tämä aamu oli aurinkoinen. Ja samalla ensimmäinen,  jolloin saattoi ihailla itse auringon kultaista kehrääkin puiden latvojen välissä,  eikä pelkästään  sen lähettämiä säteitä puiden latvoihin. Talven valta murtuu pian!