Beige ruusuasu

Ruusukuosisen kankaan löysin Joensuun Kontista viime talvena.  Keväämmällä sitten tein siitä puseron ja hameen. Hame on ihan vain suorista paloista tehty ja leveähkö musta kuminauha vyötöröllä. Pusero on Suuri Käsityölehden kaavalla tehty, mutta kaula-aukkoa suurensin hieman. Tämä asu näyttää ihan kivalta näissä kuvissa. Odotin kesää ja sen käyttämistä.

Kesällä se ei jotenkin näyttänytkään läheskään näin kivalta. En tykännyt käyttää sitä yhdessä enkä erikseen. En pusero hameen päällä enkä hame päällimmäisenä. En puseroa erikseen enkä hametta erikseen.  Se ei vain tuntunut sopivan.  Ei  sopinut hameen eikä puseron malli, ei väri, ei isot kuviot.  Enkä ollut mielipiteessäni yksin. Lopulta vein tämän kirppikselle...

Ehkä sitä olisi pitänytkin käyttää talviasuna. Se olisi kai vaatinut nuo siniset sukkahousut ja länkkärisaappaat. Ne oli sen kavereita.

Kortti-ideoita

Tälläiset kortit pienemmät neitokaiset tekivät taannoin koulussa. Ne annettiin isälle viime sunnuntaina.

Ihastuin näihin kovin. Niissä on cd-levy, joka kuulemma oli käytetty mikrossa, jotta siihen saatiin tuollainen kiva krakeloitu pinta. Lasten kuvat kortteihin oli otettu syksyisellä koulun vierailulla Lieksan Liikennepuistoon.

Sitten tässä on kahden ihmisen yhteistyön tulos. Isäntä on ideoinut ja vanhin tytär toteuttanut tämän kortin.

Alla pahvi ja päällä kangasta, nappeja ja takin turkikset ovat mustaa huopaa. "Tuotelappukin" löytyy. Se lienee jostain skräppäystarvikesatsista peräisin. Tuollaisen takin ottaisin kyllä mielelläni :)

Kansalaisaloite

Kyseessä on  kansalaisaloite terveydenhoitohenkilökunnan omantunnonvapaudesta. Tämä aihe on hieman sellainen mukavuusalueen rajoja hipova. Kirjoittaminen tästä aiheesta ei ole mukavaa. Tuntuu kuin lähestyisi ampiaispesää...   Tämä aihe  on  helposti   sellainen tunteita kuumentava.   Lisätietoa aiheesta http://www.omantunnonvapaus.fi/.  Lakialoitetta voi kannattaa 23.11.2014 asti. Tässä suora linkki aloitteen kannattamiseen https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/860. Kannattaa voi sähköisesti tai tulostaa paperilomakkeen postitettavaksi.

Harmaa päivä

Ulkona on ollut kovin harmaa päivä. Jossain vaiheessa katselin ikkunasta ulos ja tuumin, että päälläni olevat vaatteet olivat samaa väriä jota ikkunasta näkyi. Mitä se vaatetus sitten oli? Musta t-paita, vihreäruutuinen puolihame (josta kohta lisää), mustat sukkahousut ja harmaa neuletakki. Nämä värit olivat ulkona myös.  Harmaa neuletakki edusti kiviä ja lehtipuiden runkoja. Ruutuhameen päävärit ovat vihreä ja vaalea ruskea mutta siinä on myös hieman harmaata, valkoista ja mustaa. Se sai edustaa havupuita ja niiden runkoja sekä valkoisia koivunrunkoja. Musta toi mieleen jotkut melkein mustilta näyttävät puunrungot. Ulkona olevaa ankeaa tunnelmaa ei ainakaan tihkusade piristänyt.

Siitä ruutuhameesta sitten... Sen tein tässä äskettäin. Olin aiemmin tehnyt samasta kankaasta lyhyemmän hameen ja nyt kaipailin hiukan pidempää versiota. Minä sitten onnistun söhlimään aina tekemisissäini jotenkin. Mulla oli jotkut kaavat tehtynä voipaperille. En muista mistä olivat alunperin. Voi olla, että jostain hameesta mallia katsottu vain, kun ei niissä merkintöjä näkynyt. (Nyt kun yritin niitä kaavoja löytää katsoakseni,  niin mistään ei löydy). No, luulisi ruutukankaan leikkuun olevan helppoa. Ainakin minä luulin. Mutta silti meni pieleen. Luotin jotenkin kai liiaksi niihin ruutuihin... Yksi kappale oli saanut nimittäin liikaa leveyttä. Sen huomasin ennen ompelua. Kun hame oli valmis, huomasin muotolaskosten olivat eri kohdilla, eri puolella hametta. Olivat kyllä hyvin taaskin aseteltu ruutujen mukaan... No olkoon niin. Hame näytti olevan muuten suht ok, paitsi mitä nyt takana oleva helmalaskos ja helman kääntäminen olis sittenkin pitänyt toteuttaa toisessa järjestyksessä. 

Tänään se tekele sitten oli ekaa kertaa päällä ja näytti ensin ihan kelvolliselta. Vähän ajan päästä huomasin, että sivusaumat on kallellaan eteenpäin ja muutenkin se näytti - ei niin kivalta. Se oli saanut jo pussia takamukseen ja oli kait alunperinkin liian löysä hieman. Korjattavaa siis on... joko/tai/sekä/että... kavennusta sivusaumoista, vyötärön ja  muotolaskoksien korjausta, helmalaskoksen ja helman korjaus. Onko tässä enää järkee? Ajattelin, että saisin omalle - ei mallimittaiselle - kropalleni sopivia vaatteita itse tekemällä. Hah! Olisi luksusta jos voisi teettää ompelijalla hameen omilla mitoilla. Tai sitten olisi syytä käyttää vain leveitä hameita ja jättää kaikki kapeat hameet laskuista pois, koska kaupankaan hameet ei oikein sovi. Ne on usein tehty ilman muotolaskoksia. No johan oli vuodatus...

Iltapäivällä sain sitten postissa blogiarvonnassa (Evil Dressmaker) voittamani vanhan Sorja puserokaavan. Kunhan sopivaa kangasta löytyy, niin siitä haluaisin kyllä tehdä puseron. Silläkin uhalla, että pieleen menee. Entäpä jos tekisikin vain ihan ohjeen mukaan ja ilman mitään oman kropan muutoksia ja saisi kenties aikaan kauniin puseron, vaikka se ei olisikaan omaa kokoa. Kai jollekin sopisi. Muuntelisi vasta toiseen versioon. Jää nähtäväksi.

---

Mitä muuta sitten tänään. Pienin neito toista päivää pois koulusta flunssan takia ja nyt toinenkin jo valitttaa kurkkukipua yms. Isäntäkin flunssassa myös. Hän enkä paranemaan päin jo, koska jaksoi vitsiä  vääntää: Mikä sen Nooan ammatti oli? Se oli kuulemma arkkiatri. Tai sittenkin arkkitehty:)  Aihe tuli äsken katsellusta uudesta Noah-elokuvasta. Saimme  kirjastosta äskettäin kyseisen elokuvan katsottavaksi ja odotukset olivat korkealla. Ja pettymys suuri. Se oli kuin tieteistarina johon oli ympätty Nooa, arkki ja vedenpaisumus mukaan. Onneksi oli mahdollisuus katsoa ennen ostamista. Ja toinen isännän vitsi samasta aiheesta: Mitä ne elokuvassa olleet olennot olivat? Arkkivihollisia. (Paitsi etteivät olleet Nooan eikä arkin vihollisia elokuvassa).

Sifonkipusero ja farkkuhame

Ostin kirpparilta joskus palan sifonkia. Pitkään se oli minulla säilytyksessä, kun en tiennyt mitä siitä tekisin. Vanha ompelukonekin krenasi, niin ettei sillä olisi voinut ajatellakaan ompelevansa tuollaista kangasta. Sai olla tyytyväinen jos sillä sai jotain tukevampaa ommeltua. Pala oli kyllä puserontekoon sopiva, mutta sopivaa mallia oli vaikea keksiä. Vihdoin löysin Suuri Käsityö -lehdestä sopivan mallin. Ja kun uusi ompelukonekin ilmestyi käyttöön, niin pääsin ompelemaan. Pusero onnistui ihan kivasti. Vyö ei kuulunut malliin, mutta minusta se kaipasi sitä. Arkikäytössä tämä ei kyllä ole kätevä tuon liehukkeen takia. Se olisi ohjeen mukaan kuulunut  ommella kiinni keskeltä ja niinhän minä en tehnyt. Ainahan pitää vähän säveltää... Liehuke oli minusta kauniimpi vapaasti liehuvana,  mutta nyt se sitten päätyy helposti roikkumaan vaikkapa lavuaariin...

Kuva viime kevättalven lumilta

Hame puolestaan on ollut oikea lempihameeni. Isäntä osti sen tosi kauan (ehkä noin 10 v.) sitten Ellokselta. Jos nyt laittaisi samanlaisen uuden hameen tuon nykyisen kanssa vierekkäin, niitä ei tuntisi samaksi ihan heti. Alunperin hame oli melko tumma. Se oli myös takaa lyhyempi. Erikoinen leikkaus, joka näytti typerältä takin kanssa, kun takin alta edestä näkyi hame, mutta takaa ei. Sinne piti siis jossain vaiheessa saada lisää pituutta ja sitähän sai kun silppusi kangasta jostain kirpparihameesta. Hame on kokenut monta muutakin muodonmuutosta. Aluksi siinä oli  vetoketju edessä, nyt takana. Siinä oli vyötärönauha, jonka sitten poistin ja laitoin vain kuminauhan vyötärölle. Tuo ylläoleva kuva on ajalta ennen viimeisimpiä virityksiä. Hame oli nimittäin jo melkein puhki kulunut ja  mietin mitä sille teen?

 Päädyin korjaamaan. Laitoin valtavat paikat eteen ja taakse ja jälleen kerran vyötärönauhan. Siitä tulikin ihan hauskan näköinen. Varsinkin takaa.

Harmi vain kun se on nyt hieman turhan pieni.  Välillä minä kavennan jonkin hameen vyötäröä, joskus taas päästän jonkun kavennuksen auki tai laitan  hameen jäähylle joksikin aikaa, kuten tämä on nyt.

Jos ei näe

...jos sanot ettet voi nähdä häntä...

... asia on hänen edessänsä, odota häntä.

                                                                                                                   Job 35:14      

Me ollaan sankareita kaikki...

Tänä iltana oli aivan toisenlaista musiikkia tarjolla kuin tuo tuleva Klimenkon konsertti. Tänään oli nimittäin Vuoniskylien koululla isäinpäiväjuhla. Äitienpäiväjuhlia ja joulu- sekä kevätjuhlia ja myös itsenäisyypäivän juhlintaa on koululla ollut aiemmin, mutta isäinpäivä oli uutta. Ihan mukava kun isiäkin muistetaan. Ohjelmassa oli tietysti lasten esityksiä. Nuorimmat esiintyjät olivat ryhmäperhepäivähoidon lapset. Koululaisilla puolestaan oli monenlaista ohjelmaa. Musiikkia ja tanssiesityksiä oli samoin sketsejä sekä yhteislaulua. Vuoden isäkin valittiin. Koska kaikki isät olivat hyviä :) arpa ratkaisi voittajan. Hän sai pizzalahjakortin.  Lopuksi vanhempainyhdistys tarjosi kaikille kakkukahvit!

Musiiikista jäi erityisesti mieleen soimaan J. Karjalaisen kappale Sankarit.  Siinä on hyvät sanat. Se laulettiin viimeiseksi ja varmaan siksi se jäi myös mieleen soimaan.  Sitä täällä kotona myös yksi neitokainen on vihellellyt.  Hyvin olisi voinut mielessä soida myös vaikkapa Vaarilla on saari, joka siellä myöskin oli ohjelmassa. Mielenkiintoinen laulu oli myös Isäkäs. Se oli minulle uusi tuttavuus. Sen sanoituksessa huomioitiin hyvin erilaiset isät ja se, että joku tapaa isää harvoin tai ei milloinkaan...  Mukava juhla oli.

Musiikkiherkkua luvassa

Satuin eilen huomaamaan jotain erittäin kiinostavaa, jota en voinut olla heti kailottamatta isännällekään joka väsyneenä tuli metsästä: Viktor Klimenko tulee Lieksaan!  Tämmöisestä oon haaveillut, että hän tai joku muu suosikkini tulisi tännekin. Olen kyllä pitänyt sitä lähes turhana toivona, mutta ainahan haaveilla saa. Näitä muita toivottujani olisivat Petri Laaksonen ja Samuli Edelman.

Klimenkoa olen vuosia sitten kuullutkin ihan livenä Porissa. Petri Laaksonen oli Joensuussa jokunen vuosi sitten ja tarkoitus oli mennä kuuntelemaan. Reissusta ei kuitenkaan tullut silloin mitään. Toivon todella, että nyt pääsisimme Klimenkon konserttiin. Onhan meillä levyjä, mutta kyllä se on jotain erityistä kun ihan paikanpäälle pääsee.  Meidän huushollissa minä olen varmaan kaikkein innostunein tästä... Harvoin sitä mistään oikein innostuu, mutta tämä oli nyt sellainen.

Ilmoituksen luin Lieksan Helluntaiseurakunnan facebook-sivulta. Se on siis joulukonsertti  sunnuntaina joulukuun 14. päivä ja klo 15.

14.11.14 korjaus kellonaikaan: näkyi olevan kellonaika muuttunut. Se onkin klo 18.)

Sinistä sen olla pitää

Nimittäin sellaisen luottohameen näin kylmään vuodenaikaan. Tämän hameen olen jo aiemmin maininnutkin. Se on  farkkukaitaleista tehty. Etuosan kaitaleet on paremmat, koska ne olivat sopivasti kuluneet.Takaosassa on liian suuret tummuuserot, eli jos nyt tekisin, pyrkisin löytämään hieman lähempänä samaa olevaa farkkupaloja. Sehän tosin on makuasia ihan. Joku taas saattaisi tykätä siitä, että on vuoroin tumma, vuoroin vaalea kaitale. Hameen valmistuttua huomasin sen minua häritsevän kuitenkin.

Farkkuhameita minulla on useampia. Ne ovat minusta kivannäköisiä ja käteviä käytössä. Niihin on  helppo yhdistellä muita vaatteita. Melkein kaikki käy niiden kanssa. Tämä on muodostunut nyt uudeksi luottohameekseni. Tämä on sopivan pituinen monenlaiseen touhuun. Tämä päällä voi kulkea niin metsässä kuin kauppareissulla. Ja kotona tämä ei ole liian pitkä kun pönkii vaikkapa pyykkikorien sisältöä. Ja toisaalta pituutta on riittävästi myös vilukissalle.

Neuleliivin olen ostanut Kontista muistaakseni joskus viime talvena. Se muistuttaa aika paljon sitä edellisen jutun neuleliiviä. Napituskaitaleen ompelin tästä kiinni, kun se oli vähän lerpattava.

Hameenkorjausprojekti

Ostin viime syksynä Pomarkussa käydessämme Lähetysavun kirpparilta kivan ruutuhameen. Hameessa oli yksi ongelma: sen helmassa oli monen sentin pituuseroja. Hame oli kaikkein lyhin siitä sivusaumasta, jossa vetoketju on. Pisimmillään se oli keskeltä edestä ja takaa.

 Käytin sitä kyllä kotona viime talvena, mutta tänä syksynä se häiritsi niin paljon, että rupesin tosissani miettimään korjausvaihtoehtoja. Päädyin minulle tyypilliseen tapaan laittamaan lyhyempään kohtaan vain lisää. Jos minulla olisi ollut saatavilla tummanruskeaa pitsiä, olisin varmaankin käyttänyt sitä. Löysin sentään tuollaista ruskeaa kangasta, joka valitettavasti ei ole ihan riittävän tummaa.

Apuna ikivanha viivoitin - olen merkinnyt taakse ikäni:  11 v. Ja siitähän on kauan...

 Kun olin laittanut tuon rimpsun, sen vaaleus häiritsi minua. Ajattelin nimittäin miten se rajoittaa värin puolesta puseron valintaa...  Isännän mielestä moinen on liikaa tarkkuutta. Päädyin kuitenkin riistämään  rimpsun irti. Ja kohta ompelin sen siihen uudestaan - koska en viitsinyt sitä muutenkaan ruveta korjaamaan. Aloitin kyllä helmaompeleen riistämisen, tarkoituksena leikata ja kääntää helmaa tasaiseksi, mutta ompeleen purku tuntui kovin työläältä nyt. Se oli tiukassa, hankala nähdä ja  koko ajan sai varoa ettei tee reikiä hameeseen (ja ainakin yhden teinkin).

Siinä sitä on oikea värikimara... En nyt vain viitsinyt vaihtaa puseroa, kun hameen helmahan se oli se  tärkein tässä..
Tuo rimpsu ja sukkahousut ei nyt kans ole paras yhdistelmä. Taitaa tuo pusero sopia jopa paremmin kuin nuo sukkahousut. Neuleliivi tutulta  saatu ja vyö isännän Halensilta joskus ostama.

Tässä lopputulos. Ei se tasainen tietenkään nytkään ole, mutta ei ainakaan näytä pidemmälle keskeltä. Kivoin se olisi kyllä ollut ilman tuollaisia lisiä, ihan yksinkertaisena itsenään. Saa nähdä vieläkö tämä alkaa jurppia vai jääkö näin...

Valot syttyivät ulkokuuseen

Monena vuotena olemme laittaneet takapihalle kuusen syysloman aikana. Nyt ollaan vähän myöhässä siitä näköjään. Eilen oli hyvä päivä tehdä se. Homma piti aloittaa vasta iltapäivällä kun kaikki neitokaiset olivat tulleet koulusta. Eivät olisi nimittäin tykänneet hyvää, jos eivät olisi päässeet kuusenhakureissuun. Kuusi oli jo valmiiksi katsottu oman tiemme varresta. Se oli sellainen komea yksilö, joka kasvoi aivan liian lähellä tietä ja olisi joka tapauksessa jouduttu ennenpitkää ottamaan pois.

Kuusi on jo poikki. 

Isäntä edellä ja naisväki perässä...  Kuvaajaneitokainen taimmaisena.

Tarttiskohan tätä vielä lyhentäää?

Näähän on ihan sekasin!

Tähän kuoppa  entiseen tapaan.  

Kuusenpystytys alkaa kuopan kaivamisella. Kuoppaan laitetaan kaksi reiällistä betoniharkkoa päällekkäin. Reikään tulee täytteeksi vähän multaa ja sitten onkin kuusen pystytys vuorossa. Sen suoraan saaminen onkin yllättävän hankalaa. Aina se tuntuu olevan vinksallaan johonkin suuntaan. Sitä sitten kiilataan monelta suunnalta ja vihdoin se suostuu asettumaan kohdalleen ja päästään itse valojen asetteluun. Se puolestaan vaatii tikkailla keikkumista - isännältä.

No nyt ne on järjestyksessä. Ne on paljon helpompi laittaa kuuseen tästä.

Enimmät kuvat otti tämä neitonen.

Valmista tuli. Valot syttyivät klo 15.30. Tältä se näytti  sisältä katsottuna.

Takaisin sisälle lämpimään.

Näin se valaisee pimeän takapihan.

Yksi kuusen valoista ei toiminut. Onneksi muut syttyivät siitä huolimatta. Tänään kävimme ostamassa varalamppuja. Onneksi niitä vielä sai! Olimme näet melko varmoja, että meitä kehoitetaan siirtymään uudenaikaisempiin valoihin...

Feresi

Minulla on joku merkillinen viehtymys kansallispukuihin ja muihin vastaaviin. Sitä oli jo nuorena. Olisin silloin halunnut Hämeen puvun. Se miellytti minua kauneutensa vuoksi ja ovathan juureni siellä. Jossain vaiheessa haaveilin mahdollisuudesta tehdä itse kansallispuku kansalaisopiston kurssilla. Niinpä, saahan sitä ihmisellä haaveita olla ja selllaisena monet asiat pysyvätkin.

Monta vuotta sitten löysin Joensuun Kontista jotain mielenkiintoista. Siellä oli kaksi feresiä.  Feresi on karjalaisten naisten kansallispuvun tapainen asu. Siihen kuuluu pusero, liivihame ja puoliesiliina. Ja kengät on vaaleat kippurakärkiset  "supikkaat".  Feresin hameen voi tehdä yksivärisestä tai kuviollisesta kankaasta. Se voi olla ihan tavallista puuvillakangasta. Toinen feresi oli siis punainen ja siinä mustat kanttaukset ja harmaa esiliina.Toinen oli mustapohjaista kukallista kangasta ja siinä oli vihreä esiliina. Silloin niiden hinnat olivat 25 e ja 35 e. (Nykyisin niiden hinnat ovat ihan eri luokkaa). Ostin molemmat. Satuin silloin olemaan poikkeuksellisen varoissani, sillä isäntä oli juuri lykännyt  minulle lisää rahaa, jos vaikka löydän jotain. Ajattelin, etten missään tapauksessa mihinkään sellaista määrää kirpparilla tarvitsisi. Mutta niin vain jahkailijakin joskus innostuu. Punaisen otin  itselleni ja kukallisen annoin tyttärelle. Ihastuin siihen punaiseen varmaan juuri senkin takia, koska se toi mieleeni sen kaivatun Hämeen puvun. Muuten kyllä tykkäsin kovasti siitä toisestakin, kenties enemmän jopa siitä.

Kuva muutaman vuoden takaa. Essut ainakin olis voinut silittää... mutta kuvaa otettaessa ei ollut  mistään blogista tietoakaan :)

Minun feresini oli ollut jonkun pitkän ihmisen vaate eli se oli minulle liian pitkä. Olkaimia lyhyemmäksi säätämällä se hieman lyheni, mutta oli edelleen mielestäni turhan pitkä. Kotona se oli minulla joskus päällä. Kerran käytin sitä koulun joulu- tai kevätjuhlassa  ja olin hiukan vaivautunut se päällä.  Koin ettei se oikein minulle kuulu, kun en ole täältä. Mokoma ajattelu on tietysti ihan turhaa. Siinä vaikutti kyllä ne hameen väritkin asiaan. Siinähän oli punainen ja musta eli karjalan värit. Siinä tyttären asussa ei ollut vastaavaa ajatusta painolastina, vaikka feresi itärajan naisten asu onkin. Sitä käytetään hieman kansallispuvun tapaan, mutta myös eräänlaisena työasuna sitä näkee. Valamossa käydessämme näin siellä kahvilan tarjoilijoilla feresit päällä. Minulla on 80-luvun käsityölehti, jossa on feresin ohje, niin tytöille kuin naisillekin. Tein nuorimmalle oman hameensa joku vuosi sitten, mutta käytössä se ei ole ollut. Ja on nyt pienikin, ellei helmaa ja olkaimia päästä pidemmäksi. Keskimmäinen neitokainen on myös saanut feresin kirpparilta. Eikä sitäkään ole taidettu käyttää. Vanhin on käyttänyr omaansa ehkä kerran kodin ulkopuolella ja kotona jonkun kerran.

Asuun kuuluvia kenkiä, supikkaita, ei minulla silloin sitä käyttäessäni ollut. Käytin mustia kävelykenkiä. Myöhemmin löysin kirpparilta sopivat supikkaatkin kyllä. Ne sopivat tyttärellekin. Oman feresini olen jo myynyt...

Näistä puuttuivat ostaessani niihin kuuluvat kenkien väriset nauhat. Nuo nauhat  laitoin kun ei sopivampiakaan löytynyt. Kenkien valmistaja on Töysän kenkätehdas.

Mutta hinku kansallispukuihin, ja muihin sentyyppisiin, ei ole kadonnut... vaikkakin hiukan ehkä laantunut kuitenkin. Ehkäpä kansallispuvuista ja muista sentapaisista joskus lisää.

Muistilappuja ja muuta arkista

Tässä tänä aamuna keittiön pöydällä lojuneita muistilapuja.  Tuo ylin (ja kaunein) tosin on jo eilisaamulta peräisin. Nuorimmainen kirjoitti sen lauantai-iltana minulle muistutukseksi sunnuntai-aamua varten. Eihän noin hienoa muistilappua voinut jättää huomiotta, joten pakkohan sitä kaurapuuroa oli keittää. Se on hänen herkkuaan ja itsekin tykkään kyllä. Harvemmin silti tulee tehtyä, kun muut ei siitä niin erikoisemmin tykkää.

Sitten tässä on vanhimman neitokaisen herättämismuistutus, minun kauppalappuni ja isännän muistilappu. Alin on  keskimmäisen, aamulla juuri ennen taksille lähtöä (oli jo takki päällä ja muutenkin täydessä tällingissä), kirjoittama. Työkaluja tarvitaan "laivatelakalla". Eilenillalla sieltä valmistui jo yksi alus ja isännän toivotaan tekevän tänään toisenkin aluksen. Onhan niitä tosin tehty jo ennenkin, mutta onhan uusia aina kiva saada.

Mitä muuta sitten tänään? Aamulla huomasin ulos katsoessani, että yhden peltilehmän (tai hevosen) "loimi" oli tiessään. No, se löytyi sieltä vierestä kumminkin. Ei sentään tarvinnut metsästä lähteä etsimään.  Tuuli oli niin kova, että oli riipinyt sen irti ja hajottanut myös toisen auton lasissa olleen suojan. Laitoin sille vaatteensa kadottaneelle peitteen takaisin päälle ja oikein mahavyön kiinni - ja se oli puolentoistatunnin päästä taas lähes irti...

Keli oli aamulla karsea. Sadetta ja jäätä tiellä niin, ettei tiennyt missä parhaiten pystyssä pysyisi.  Parhaimmaksi osoittautui kävellä tien ulkopuolella. Näin saatiin pienemmät taksiin ja tuntia myöhemmin lähdin vanhemman neitokaisen seuraksi kävelemään kun hän meni linja-autolle.  Päivällä isäntä lähti keskustaan asioille ja silloin lämpö ja sade oli jo parantanut paljon tilannetta, mutta siltikin autolla oli luiruilupaikkoja. Minä jäin tänään kotiin. Työn alla oli yksi neuletakki jonka saisi taas käyttöön vetoketjun vaihtamalla.  Näytti menevänkin se homma odotettua paremmin. Kun sain iltapäivällä tytöt vastaanotettua taksista, jäimme ulos etsiskelemään aurauskeppejä. Niitä löytyikin pitkin tienvarsia ihan kiitettävästi. Niitä  sitten ripottelin ylhäältä alas asti tiellemme. Ehkä isäntä muutaman kepin saa tehdä lisää, jos niitä tiheämmin tarvitsee laittaa, kuin mihin niitä ripottelin. Joskus niitä joutuu myös huonon kunnon vuoksi uusimaan. Keppien laitto onkin sitten isännän puuhaa.

Nyt olisi pyykit pyörineet koneessa. Niitä ei vain nyt just pääse laittamaan telineelle. Kylppärin lattian nimittäin  ovat valloittaneet erinäiset märät ällötykset: kolme sateenvarjoa levitettynä, kumisaappaita, märkiä hanskoja, villasukkia, litimärät suojahousut ja seinällä roikkuu märkiä takkeja, lakkeja ja huiveja. No, sateenvarjot voinee kohta hakea pois ja sitten sinne jo mahtuu itsekin sekaan pyykkikoreineen.

Nyt on ruoka tehty ja syötykin. Isäntä tuli kaupungilta vanhin neitokainen mukanaan. Mukana oli myös tavanomaisten ruokaostosten lisäksi herkkuja. Ne olivat hyvän asiointikierroksen kunniaksi :)

Kamala hame... tai sittenkin kiva

Tämä hame ei hurmannut minua ensinäkemältä. Huomioni se kyllä sai kirpparin, eli Löytöpuodin, henkarissa roikkuessaan. Eihän tuollaista voi olla huomaamatta kaikkien tavanomaisempien keskeltä. Ajattelin jotain sen suuntaista varmaan, että on kamala kangas - eikä se kaunis ole edelleenkään.  Mutta eihän kaiken kaunista tarvi ollakaan... Kangas hameessa oli kuitenkin hyvän tuntuista puuvillaa. Ei mitään ohutta litsua. Ja siinä oli kunnollinen vuorikin. Hame oli Hm:n mallistoa. Mutta en sitä ottanut mukaani ensinäkemältä. Toisella kerralla se kuitenkin lähti mukaan. Kai se vetosi juuri sillä erilaisuudellaan ja mielestäni hyvällä materiaalilla.

Voisin sanoa tietysti ettei tuon mallinen leveä hame sovi tämänmalliselle immeiselle, joka muutenkin on eriparinen ylä- ja alaosan suhteen. Mutta minä en  välitä siitä, sillä tykkään nyt tästä hameesta. Tämän parina kuvassa on ruskea, myös kirpparilta hankittu Hm:n t-paita. Sukkahousutkin on peräti kirppikseltä. Ne olen ostanut Joensuun Kontista hintaan 2 euroa. Olivat vielä käyttämättöminä paketissaan. Hameen hintaa en enää muista, mutta ostopaikan kun muistaa, niin hintaa ei taatusti ollut montaa euroa.

Matami itte

Neuletakki on Lieksan Citymarketista viimetalvisia hankintoja. Ne olivat alessa ja ostin niitä lopulta kolme! No kun, niitä sai hintaan 10 e/kpl. Tähän pätee se, ostin kun halvalla sain...  Mukanvan tuntuinen on kyllä päällä ja kivannäköinenkin.  Neuleessa on elastaania paljon, eli peräti 10 %. (Cashmere 30 %, laine 50 %, soie 10 %, elastanne 10 %).   Joustaa oikeastaan vähän liikaakin. Se on myös aika vähäisen käytön jälkeen hieman nuhjaantunut. Niin ja noista kiharaisista reunuksista saa aina välillä leikellä esiin pistäviä siimanpätkiä. Tykkään silti. Käännettävä kaulus lämmittää mukavasti niskaa.

Kuvausapulaisena oli tällä kertaa pikkuneitokaiset. Ylin kuva keskimmäisen ottama. Alimmat otti nuorin. Ulkona olisi kyllä ollut kivempi kuvausympäristö - tai en nyt tiedä  sittenkään - loskan seassa ja hämärässä :(

Rotko

Torstaina lainasimme kirjastosta mielenkiintoisen kirjan Suomen rotkot.  Kirjan tekijät  ovat Tuomo Kesäläinen ja Aimo Kejonen. Koska asumme erään rotkon vieressä, kiinnostuimme kirjasta jo silloin,  kun  Lieksan Lehdessä oli siitä joskus kesällä esittely.  Ja nyt se oli kirjaston uutuushyllyssä valmiina mukaan otettavaksi. Siinä on tekstein ja valokuvin esitelty rotkoja  koko suomesta. Lieksastakin on muutama rotko päässyt tarkempaan esittelyyn. Kirjan lopussa on luettelo  niistä rotkoista, jotka eivät ole kirjassa muuten esiteltyinä. Rotkoluettelossa oli mainittu Lieksasta Palovaaranuuro.  Palovaara  ei ole mikään epätavallinen nimi, joten emme olleet varmoja, onko tuo luettelossa mainittu juuri  meidän rotkomme. Yhteydenotto kirjan tekijään  Luolamies-blogin kautta selvitti asian. Samasta paikasta on kyse.

Isäntä kävi eilen rotkon pohjalla pienellä kuvauskierroksella. Sää oli hyytävän kylmä tuulen vuoksi, vaikka pakkasta ei kovin paljon ollutkaan.

Tästä alkaa laskeutuminen pohjalle

Pohjalla olevan suon kosteinta kohtaa

Näiltä tienoin karhu tuli ylös kallioille

Hupparista bolero

Erään neitokaisen hupparin vetoketju oli ollut vetoketjun uusimistarpeen vuoksi jäähyllä kaapissani - vieläpä niin kauan, että olin jo unohtanutkin sen. Taannoin se löytyi taas. Ratkoin siitä vetoketjun irti. Päätin etten siihen enää uutta vetoketjua laita, koska se alkaa olla jo pienenpuoleinen ja toinen ei sitä välttämättä edes halua. Heillä oli alunperin molemmilla samanlaiset hupparit,  mummun ostamat. Kivat muuten, mutta niissä oli liiankin tukevat resorit. Ne olivat siis sellaiset leveät kuminauhat, jotka oli ommeltu myös tukevasti kiinni. Ja nuoremman huppari oli alunalkaenkin turhan nafti.

Keksin sitten sen boleroajatuksen, mutta sekin jäi odottamaan aloitusintoa. Tänään  kävin Hääräämö-blogissa ja sieltä  löysin tieni Mallikelpoinen-blogiin. Siellä oli ompeluhaaste - Arjen luksusta, josta minäkin kiinnostuin. Pitsi ja röyhelö saavat hoitaa sen luksuksen osan ja muutenhan ompelukseni on arkinen. Aikomus on siis tällä ompeluksella ja jutulla osallistua siihen haasteeseen, mikäli tämä tumpelo saa sen linkkihomman onnistumaan... jos ei, niin tulihan ompelujuttu tehtyä.

Eli siis, huppari poikki taskujen yläpuolelta. Alaosa talteen, jos siitä saisi vaikka hameen yläosan vielä. Tulevan boleron etukulmat pyöristin. Sitten alkoi mietintä ja etsintä, että mitä siihen reunoihin laittaisin. Vihdoin löytyi jotain sopivaa. Kaitale vaaleaa ohutta kangasta, jonka toinen reuna oli huoliteltu. Se oli vanhimman neitokaisen vanhojenpäiväpuvun vuorikankaasta, koska sitä oli silloin lyhennetty. Siitä ompelin kaitaleen reunoihin,  samalla rypyttäen.

 Se näytti kivalta jo siinä vaiheessa. Nuorin halusi ensin kokeilla sitä, mutta muutti mielensä, kun olisi pitänyt collegepusero riisua ensin. Keskimmäinen tarttui tähän haasteeseen ja tykkäsi tekeleestä. Minä huomasin nyt että reunat kääntyy liepottamaan niin, että ompeluksen nurja puoli näkyy ikävästi. Alulankakin oli kirkkaanpunaista. Ei sitten muuta kuin keksimään, kuinka peitän sen nurjalla olevan ompelujäljen. Siihen löytyi aikani pähkäiltyäni ratkaisu. Olin joskus ostanut tytöille Hm:n mekot. Ne olivat tulleet jo lyhyiksi ja alaosat muuttuivat tänä kesänä puolihameiksi. Yläosat olin säilönyt muutenkin tupaten täynnä oleviin laatikoihini. Niissä mekoissa oli kauluksessa rypytyskaitaleet. Ne leikkasin irti ja ompelin kaitaleet nyt nurjalle puolelle boleron reunoihin.

 Taas katsastettiin, miltä näyttää. Reunat eivät olleet hyvät vieläkään. Nurja puoli collegekankaasta näkyi edelleen ärsyttävästi. Siihen olisi tietysti voinut saada kivat jutut vaikka napeista, mutta mulla oli myös mielessä pitsi. Hain "rättiosastolta", eli kylppärin kaapin laatikosta, tyttären vanhan neuletakin, jossa oli pitsiä helmassa ja hihansuissa. Pitsissä oli jopa pieniä helmiä. Leikkasin neuletakista pitsin pois siten, että mukana tuli neulettakin. Siitä asettelin kaulukseen palat nuppineuloilla kiinni ja sitten ompelemaan.

 Ja nyt se kai on valmis. Ellei sitten jotain nappia tule joskus laitettua kiinnitykseksi. Tytär tykkäsi tästä, onneksi. Minusta tuo pitsi on jo vähän liikaa. Tuolla ylempänä olevassa  kuvassa (vasen puoli, ei pitsiä) olisi ollut kiva minusta. Se vain olisi vaatinut jotain kiinnittimiä noin pysyäkseen.

Nämä jäi tästä projektista yli.

Kun näkee jotain erilailla

Tänä aamuna olen nähnyt kaksi asiaa vähän eri silmin. Kun olin saatellut pienemmät neitokaiset taksille, näin takaisintullessa siinä karhunjälkikohdassa, hämärässä valossa valkoista lumea vasten jotain tummaa... kuuma sävähdys kävi minussa ... ah, mikä helpotus, se olikin vain kataja! Joskus vuosia sitten koin samaa, kun luulin metsässä olevaa kaatunutta puuta karhuksi. Lapsena sitä näki pimeässä kaikenlaista mielikuvituksen luomaa, mutta nämä on sitten aikuisen mielikuvituksen tuotetta, jolla on pohjansa todellisuudessa.

---

Aivan toisenlainen juttu on tämä toinen. Luin tuolta Suomen Raamattuopiston sivulta taas sen päivän sanan. (Sen osoite on www.sro.fi/paivan-sana). Siinä oli jae, joka on kyllä hyvin tuttu, mutta senkin näin nyt eri tavalla.

Jae oli tämä: "Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen  sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon." Matt. 11:29)

 Olen jotenkin aiemmin mieltänyt tuon kohdan siten, että meidän pitäisi ottaa esimerkkiä ja olla samanlaisia: ottaa ikeemme, olla lempeitä ja nöyriä. Varmaan onkin näin, mutta näkökulmani oli nyt toinen. Ikeemme  ja yrittämisemme alla voimme katsoa häneen ja nähdä kuinka lempeä ja nöyrä hän on meitä kohtaan... siitä saamme levon sielullemme. Pääpaino ei enää olekaan meidän pystymisessämme olemaan samankaltaisia lempeitä ja nöyriä ikeenkantajia vaan epäonnistumisissamme (joka on aivan varma) hän katsoo meitä lempeästi.

Rouvan kenkä ja karhun jalanjälki

Kun nuorimmainen tuli koulusta hän sanoi nähneensä isoja jälkiä ihan tuossa lähellä. Hän arveli niitä karhun jäljiksi. Lähdimme katsomaan.

Rouvan talvikenkä mittakaavana

Minulla oli tarkoitus viedä roskapussi samalla, mutta sen toin takaisin, sillä nuo jäljet nähtyäni, ei  enää huvittanut pidemmälle kävellä.  Tuntui, että se voi tallustella vaikka vastaan. Se oli tullut metsästä ja tietä muutaman askeleen käveltyään mennyt toiselle puolelle metsään.

Myöhemmin kun jälkiä uudestaan katseltiin, näytti hieman siltä, että ne ovat saattaneet tulla siihen jo ennen tätä päivää.  Vaikuttivat tien keskikohdalla sotkeentuneen jalanjälkien sekaan. Aamupimeässä niitä ei tietenkään erottanut, vaikka taskulamppu olikin. Tätä kirjoittaessani isäntä on toisella reissulla ja  seurailemassa niitä jälkiä. Hän tuli juuri nyt hakemaan unohtunutta kameraa ja kertoi karhun syöneen pihlajanmarjoja kulkiessaan. Hieman kauempana olevalla toisella tiellä olivat jäljet peittyneet auton jälkiin. Tässä vielä muutama kuva isännän kierrokselta.

Tässä ne jäljet havaittiin. Se oli tullut tuolta oikealta, puolivälistä mäkeä  ja kuvan  vasemmasta alakulmasta mennyt tien toiselle puolelle metsään. 

Tässä se oli kömpinyt soisesta rotkosta ylös ja tullut jättämään jälkensä  tiellemme