Kaltimon historiaa etsimässä

Kävimme tutustumassa Kaltimon eli Enon pahvitehtaan alueeseen. Tietenkin sitä jo mielessään näki mielenkiintoiset rauniot ja oli vaikea uskoa, ettei mitään sellaisia löytynyt. Alueella oli kuitenkin ollut pahvitehdas ja ihmettelimme, miksi ei juuri mitään jälkiä näy. Näkyi kuitenkin kyltti, jossa oli tekstinä Tehdasperinnepolku. Ja sitä polkua lähdimme kulkemaan. Saattoi helposti kuvitella, että siinä olisi saattanut mennä aikanaan kyseiselle pahvitehtaalle tie, sillä väylä oli niin suora ja leveä, vaikka kasvillisuus nyt olikin vallannut alaa.

Siinä sitä ihmetellään maassa olevia kylttejä. Siinähän on myös Taidepolku-kyltti.

Tämä oli ollut myös Taidepolku jonain vuonna. Jos katsoo allaolevaa kuvaa tarkkaan, saattaa nähdä päidemme yläpuolella kanaverkosta tehdyn linnun roikkumassa. Minä mennä touhotin tuosta niin, etten sitä huomannut... Vasta sitten kun satuin katsomaan  taakseni.

Meillä ei ollut mitään etukäteistietoja, milloin se tehdas siellä oli ollut. Kun saavuimme syvemmälle metsään, vastaan tuli pitkä ja leveä, suorakaiteen muotoinen kumpu (joka ei näissä kuvissa erotu). Kipusimme sen päälle. Kenties se kumpu oli jonkun rakennuksen kivijalan jäänteet tai mitä lie.  Siitä jatkui pari polkua etäämmäs, mutta näytti etteivät ne sen kummempia luvanneet nekään.

Tuossa piti olla kohde 1...                                                                          

 Kumpareen päällä                                                                                                Ja sieltä pois...


Kotimatkalla pähkäilimme "kadonneen tehtaan arvoitusta".  No, eräs neitokainen etsi näppärästi tietoa jo matkan aikana kännykällään ja saimme hyvin mielenkiintoisen  tietopaketin lukeaksemme heti paikalla Enon kartanosta ja pahvitehtaasta.

Tästä linkistä Ylen juttu: http://yle.fi/uutiset/enon_kartanolla_on_111_vuotta_takanaan/6089900.
Siinä on kartanosta kuvakin.

Tässä linkki juttuun Kaltimon pahvitehtaasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaltimon_pahvitehdas.

Kuvia alueesta http://www.kolumbus.fi/hannu.j.asikainen/pielisjoki/tehtaankanava.htm
ja vanhoja kuvia sisältä http://pielisnet.jns.fi/pahvitehdas.htm.

Noista jutuista kävi ilmi, että siellä jossain ehkä joku rakennus olikin.... tai sitten ei enää, sillä joku oli hajotettu 2004. Olisi vain pitänyt olla enemmän aikaa ja tietoa sekä kumisaappaat. Ja ylläpidetty Tehdasperinnepolku... Tai ehkä siellä ei tosiaan ole enää mitään ylläpidettävää.

---

Lisäys juttuun 14.7.2023. Alla olevassa linkissä Pielisjokiseutu -lehden artikkeli selvittää hyvin Enon pahvitehtaan asiaa:

https://www.pielisjokiseutu.fi/uutiset/9b4ps8597r

60-luvun verhot

Tytär kun muutti omilleen, niin hän kelpuutti huusholliinsa nämä isänsä vanhat, 60-luvulta peräisin olevat verhot. Näitä oli kolme kapeaa verhoa ja yksi samasta kankaasta tehty tyyny.

Tuon maton tytär sai tädiltään ja se on pikkusiskojenkin suosikki, sillä se on mukavan pehmeä:)

Ja verhoista vielä sen verran, että kun nuorimies aikanaan muutti omilleen, niin hänkin kelpuutti eräät isänsä huushollissa olleet verhot. Ne vain olivat ihan eri vuosikymmentä, eli 90-luvun alusta. Ja näihin nuorempiin verhoihin kuului samaa kangasta oleva päiväpeite.

Höyryveturi Lieksan asemalla

Eilen oli Lieksan asemalla vähän erilainen juna; oikea höyryjuna. Se tuli Nurmeksesta Lieksan asemalle ja jatkoi matkaansa siitä vielä Pankakoskelle.

Kun halusin kuvan mittareista veturin sisältä, minun käskettiin ottaa se itse... Kiipesin sitten sinne ja tulipesän luukku avattiin.

Henkilöjunat eivät kohta enää kulje Lieksaan... Toivottavassti edes museoliikenne jatkuu. Tässä linkki museojunaliikenteestä: http://www.steamrail.fi/2015/01/museojunaliikenne-2015/.

Karvarousku ja Sananjalka

Karvarousku eli Karvalaukku, jota nimeä meillä kotona käytettiin minun lapsuudessani. Tosin esiintyy sekin nimitys vielä esim. Luontoportin sivulla.

Tämän yksilön kuvasin tänä aamuna ihan kotipihassa. Nämä ovat minusta niin hauskan näköisiä vaaleanpunaisen värinsä ja karvareunuksen vuoksi. Siellä näkyi muitakin samanlaisia ympärillä. En vain ollut huomannut näitä aiemmin lainkaan, lehtien seassa kun olivat. 

Samalla kävin metsässä myös ja siellä olivat nuo jo ruskeiksi menneet Sananjalat. Niitä kasvaa siellä vain yhdessä paikassa. 

Neulatyyny

Tämä kippo, jossa toinen lintukin on menettänyt puolet pyrstöstään, löytyi taannoin kirpparin ilmaislaatikosta. Minusta se oli silti niin ihastuttava, että otin sen. En tiedä, mihin tarkoitukseen tämä on alunperin ollut, mutta keksin sille tarkoituksen ainakin nyt: neulatyyny.

Ostimme viime jouluna yhdelle tyttärelle neulatyynykirjan, ja siinäpä sitä onkin houkuttavan näköisiä malleja. Malleja oli hyvin erilaisia ja joku oli tehty teekuppiin. En nyt löytänyt sitä meidän kirjaa (ties missä kirjakasassa se taas on), mutta tässä on linkki yhteen tosi edulliseen (4,80 euroa) neulatyynykirjaan. Siinä on malleja monenlaisia ainakin:  http://www.adlibris.com/fi/kirja/supersopot-neulatyynyt-9789513170561.

Tämä minun kipponi käy ihan sellaiseen siis. Ensin leikkasin vanhasta lakanasta pyörylän, jonka rypytin pussiksi. Sitten tilasin hiekat... Eli ulkona oleville, ja juuri sopivasti hiekkakasalla oleville, neitokaisille vain huikkaus, että toisivat hiekkaa minulle ja sitten etsin sopivaa kippoa siihen. Ja kun äkkiä piti joku sopiva löytää, niin pesupallo osui käteen. Se olikin siihen ihan hyvä:) Siitä oli helppo kaataa hiekat pussiin. Kippo oli kuitenkin aika syvä, ja minun pussini jäi melko litteäksi, niin jotain piti saada pohjalle. Tytöt olivat juuri muutama päivä aiemmin ostaneet kirpparilta valkoisia styroksisia "omenia" askarteluun. Pyysin yhden niistä ja leikkasin yläosan pois. Alaosa oli juuri sopiva kipon pohjalle. Sitten tein raitakankaasta varsinaisen päällisen neulatyynyyn. Ei siitä tullut niin hyvä kuin kuvittelin alkuun, koska en saanut sitä ihan pyöreäksi. Saa kuitenkin kelvata noin. 

En liimaa näitä ainakaan vielä mitenkään kiinni. Katsotan kuinka toimii näin. Ja löytyihän se meidänkin neulatyynykirja sitten. Kyllä se oli tuo sama kirja kuin tuossa linkissä. Meidän kirja ostettiin ihan paikallisesta kirjakaupasta.

Ylläolevassa kuvassa pari muuta neulatyynyäni. Keskimmäisen noista teki vanhin neitokainen ala-asteaikoinaan. Siinä on kuminauha, että sen saa ranteeseen. Oikeanpuoleinen on jostain ompelutarvikepakkauksesta tullut.

No, ei onnistunut nyt...

On tietysti aika tyhmää ostaa tietentahtoen ihan liian pieni pusero... mutta minä nyt kumminkin tein niin. Se oli minusta niin kaunis ja  arvelin saavani kehiteltyä siitä jotenkin käytettävän... ehkä. Kun vedin tämän kotona päälleni (sattui olemaan farkut sinä päivänä), niin sepä näyttikin hauskalta niitten kanssa.

Puseron (Vila) rakenne on tosi erikoinen. Helposti nuo liehukkeet kääntyvät eteen ja varsinainen napituslista kääntyilee jonnekin piiloon (toisaalta siinä se mahdollisuus piili...).  Sitten sitä miettiikin, että kuinka tämä nyt oikein onkaan.
 Kuvassa se on aika selkeä tapaus.

Rupesin siis miettimään, kuinka saan etumukseen lisää leveyttä. Tässä puserossahan on oikeastaan kaksi napituslistaa. Alempi on se varsinainen, kokonaan napeilla varustettu ja juuri se olisi pitänyt olla leveämpi. Päälimmäinen on sellainen liehuke, jossa on ylhäällä yksi nappi. Siitä arvelin saavani sen lisäleveyden. Ajatuksena oli jättää alin nappilista pois käytöstä tykkänään. Totesin tuon liehukkeisen osan niin leveäksi, että kokeilin ommella vain nuo liehukkeen ulommaiset reunat vain yhteeen. Pusero sopi vetää päälle ihan hyvin näin, mutta sitten tuohon rintamukseen jäi aikamoiset pussit niistä kaikista käänteistä, jotka puseron erikoinen rakenne teettää. Tein yhden yritelmän kaventaa liian pois, mutta ei tullut hyvä, eikä se näyttänyt yhtään varmemmalta ruveta toiseenkaan yritykseen. Mitään kovin monimutkaista korjausta en halunnut ruveta väsäämään, joten päätin palauttaa tilanteen melkein lähtökuoppiin (etureunojen pystyompeleet napituslistojen viereen jätin) eli ompelin nuo irrottamani napit takaisin.


No, kun olin ne ommellut ja vedin taas puseron päälleni mietintää varten - ne napit oli kyllä hyvin ommeltu - mutta sinne nurjalle...

Illan elokuvana The Grace Card

Eilen illalla katsoimme elokuvan  The Grace Card. Siinä kaksi poliisia joutuu työpariksi vastoin tahtoaan. Jännitettä asetelmaan toi se seikka, että toinen oli musta ja toinen valkoinen ja olihan siinä vielä muutakin...

Jumalalla oli kuitenkin tietty syy, miksi miehet laitettiin työskentelemään toistensa kanssa.  Toisen poika tuli tarvitsemaan apua, jonka antamisessa vain toinen saattoi olla avuksi, koska ketään muutakaan ei löytynyt.

Elokuvan sanoma oli anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen ja rakkauden muuttava ja vapauttava voima. Laitettiin "armokortti peliin", eikä vain Jumalan ja ihmisen kesken, vaan myös ihmisten välillä.

Tämä elokuva on sellainen, jota voin suositella. Siitä jäi hyvä maku. Se sai myös minut ajattelemaan kiitollisena Jumalan tekoja ja hänen mahdollisuuksiaan.

(Elokuva The Grace Card vuodelta 2011.)

----

Eilinen oli muutenkin mielenkiintoinen siinä mielessä, että mustat kasvot olivat tavallista enemmän esillä jo aamusta. Nimittäin kun aamulla  olimme koulutaksia odottelemassa, näimme auton hitaasti lipuvan isolta tieltä päin. Ensin luulimme sitä taksiksi, mutta heti kohta huomasimme, että siihen se olikin liian pieni. Kun vanhahko henkilöauto tuli kohdallemme, autosta näkyivätkin useammat mustat, hymyilevät kasvot ja kädet vilkuttivat meille. No, mehän vilkutimme takaisin. Ja tällä samalla viikolla hammaslääkärin odotustilassa oli hymyä täynnä oleva kohtaaminen, kun pieni tummakasvoinen hymypoika lähti kulkemaan käytävää perässämme. Isänsä näytti olevan yhtä hymyilevää sorttia. Näitä kohtaamisia me valkonaamat varmaan saamme jatkossa enemmänkin. Jeesus antoi meille ohjeen:  "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat." (Matt. 7:12). Aina ei tietysti näin hymyileviä kasvoja vastassa ole. Kuinkahan hyytynyt hymy sitä mahtaisi itsellä olla, jos joutuisi pakolaiseksi jonnekin vieraaseen maahan... Jonnekin, jossa arvelisi monien katsovan karsaasti...

Illan pimeydessä

Loistivat yllättävät valot...

Nuorimies järjesti meille mukavan yllätyksen.  Hän halusi järjestää jotain vähän erilaista synttäriensä tiimoilta. Aloitti valmistelut jo päivällä ostamalla ulkoroihuja ja ruokatarvikkeita. Alkuillasta alkoivat valmistelut valojen virittelyineen jne.  Noin klo 21.00 oli takapiha valmiina ottamaan meidät vastaan.

Söimme ulkona, ihailimme valoja lyhdyissä...


... ja tähtiä taivaalla.

Lämmikkeenä oli kahvia
ja olihan ulos varatttu peittojakin,
joihin viluinen saattoi kääriytyä...

Ja saattoihan sitä välillä vetäistä vaikka pannumyssyn päähänsäkin... Tuo pannumyssy on äärimmäisen harvoin ollut kahvipannun lämmikkeenä, leikeissä sitäkin useammin.





Kun minä, isäntä ja yksi neitokainen palasimme jo sisälle, jäi vielä nuoriso, ja nuorimmainen heidän kanssaan, ulos.


          Oli kyllä kiva ilta. Kaikki tykkäsivät. Kiitos nuorimies!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ehkä vähemmän "hauska" oli näillä nukeilla edellinen yö, sillä olivat jäääneet ulos keinuun. Onneksi ei sentään ollut satanut, mutta kosteita olivat silti.

Illan rauhaa Pielisellä

Ja vielä yksi otos, kun sumu alkaa nousta pellolle. Kello oli eilen näitä kuvia ottaessa hieman vaille klo 19. Juna oli tunnin myöhässä, kun nuoriso haettiin Vuonislahden asemalta. Jos olisi ollut ajoissa, olisi ollut toisenlaiset kuvat, tai ei kuvia lainkaan. Sumua tuskin olisi vielä siihen aikaan ollut.