Olen tyytyväisenä nyt saanut seurailla nuorimpien touhuja, sillä heille koulu on mieluinen asia. Heilläkin on siellä kaverinsa, mutta he tykkäävät myös itse asiasta. Oppiminen tuntuu olevan kivaa ja opettajat kivoja. Pienessä koulussa on pihallakin aivan toisenlaiset puuhat, joihin isoilla koulunpihoilla ei edes olisi mahdollisuuksia. Kotiin tullaan monesti hanskat ja housut ravassa, kun on käännelty pihan kiviä ja tehty löytöjä... Olen erittäin iloinen siitä, että tälläiseen välituntitouhuun on pienessä koulussa mahdollisuus! Siltikin, vaikka niitten kurakamppeiden käsittely kotona ei sitten niin kivaa olekaan...
Eilen ajelimme Lieksasta kotiinpäin pidempää reittiä Vuonislahden kautta. Reittimme kulki peräti kolmen lakkautetun koulun ohi... Sanoimmekin lapsille, että ovat onnekkaita, kun ovat saaneet käydä vielä pientä kyläkoulua, kun niitä ei enää monia ole. Vaikka itse helposti tunnen hienoista epämukavuutta, kun on otettava koulun aikataulut yms. jatkuvasti huomioon, niin Vuoniskylien koulun kanssa olen tullut hyvin toimeen:) Onhan näistä yhteistyökuvioista jo kertynyt kokemusta pitkältä ajalta. Ensimmäinen meidän huushollin koululainen aloitti kyseisessä koulussa jo 15 vuotta sitten.
Ja tässäpä kuva kotosalta. Toisinaan koulupäivän päätteeksi jatkuu koulutouhu täällä, pikkuruisessa luokkahuoneessa leikkimökissä. Kuin entisajan malliin liitutauluineen. Leikin lomassa ainakin nuorempi osapuoli saattaa oppiakin jotain, oppilaan roolissa, ja vanhempi saa itse kertausta opettajan osassaan.
Ja liitutaululle tämän koulun opettajatar piirsi eräänä päivänä kuvan sängyn laidalla kudin kädessä istuvasta äidistään.
Kiitos, samoin sinä minulle kyllä ne harvat päivät jolloin olit poissa koulusta olivat piiiiitkiä. Hieno koulu teillä. :) Kyllä pienessä koulussa etunsa on ja itse pidän myös tästä "välikoosta" reilut 300 oppilasta jossa omat ovat saaneet alakoulun käydä. Viimeinen tieto on, että nuorin saisi vielä viidennen luokan olla siellä.
VastaaPoistaPieni koulu on jotenkin kodikkaampi, mutta vaikka sulla ja mulla oli isompi koulu, niin tuttuus auttaa paljon. Kyllä tosiaan oli pitkiä ne päivät myös kun sä oli poissa. Olin joskus kotitalousvihkoon kirjoittanut, että olit pois koulusta. Oli kait ollu ankea päivä silloin.
PoistaLaitoin sulle sähköpstia siitä lehdestä :)
VastaaPoistaKiva:)
PoistaMinä inhosin koulua, koska olin se arka sotkutukkainen ja resuvaatteinen tyttö korvesta enkä tuntunut kuuluvan joukkoon. Olin tottunut leikkimään poikien kanssa eikä tyttöjen kummallinen maailma meinannut aueta minulle. Ensimmäisellä ja toisella luokalla yritin kovasti pyrkiä veljeni ja hänen kavereidensa kanssa leikkeihin, mutta eihän se käynyt päinsä. Veli käski mennä omanluokkalaisteni luo. Nuo ensimmäiset kouluvuodet kuluivatkin suurin piirtein koulun seinustalla seisoskellessa ja katsellen muiden menoa. Että tämmöisiä koulumuistoja täällä. :) T: Tarja
VastaaPoistaMulla oli se onni, että oli se Marja-Leena aina kaverina. Muuten kyllä se joukkoon kuulumattomuuden tunne on hyvin tuttu - ja on edelleenkin. Minä puolestani olin se köyhän mökin tyttö, joka ei varmaan olisi ollut sopiva kaveri kaikille. Silloin lapsena sitä ei vain ihan samalla tavalla käsittänyt, mutta jotain kuitenkin. Vaatteet oli se juttu, josta sai joskus ikäviä huomautuksia. Minulla oli kaipuu myös sukulaisiin, joita ei ollut lähimaillakaan ainuttakaan.
Poista