Joitakin aikoja sitten onnistuin kuvaamaankin sen. Meillä on jo useamman vuoden näyttäytynyt karvaliiviäijäksi nimittämäni tyyppi. Kumaraiseksi on äijä käynyt viime aikoina. Sen näkee aina samassa vanhantyylisessä asussaan; karvaliivi harteilla takkinsa päällä ja lakinreunat korvilla lerpattaen. Kasvojaan se ei koskaan meille näytä.
No, ei suinkaan näytä. Selkäpuolensa näyttää, kun tiellämme toisella kohtaa kuljemme. Ja siinä se ilmiantaa itsensä: valtava puun juurakko.
Karvaliivi harteillansa on puun kaatuessa juurakon päälle jäänyt sammalkerros, jonka toinen puoli roikkuu nyt irtonaisena juurakon sillä puolella, joka alunperin oli maata vasten. Se on se selkäuoli.
Vau. Ompa hieno. Vois tosiaan luulla ihmiseksi tai karhuksi.
VastaaPoistaNiin voisi:) Vaikka mekin tuo on jo monesti nähty, niin aina välillä, kun autolla tulee kotia kohti, se hätkähdyttää.
PoistaAnteeksi, Taas oli miehen nimi, en huomannut vaihtaa ennen komentin kirjoittamista.
VastaaPoista:)
PoistaOlipa hauska Karvaliivi-äijä...kaukaa katsoen voisi ihmiseksi luullakin :D
VastaaPoistaIhan kuin karvalakki vielä päässä olisi:)
PoistaAika hauska :D Suorastaan söpis :)
VastaaPoistaOlen ajatellut, että joskus voisin yrittää piirtääkin äijän:)
PoistaTaitaa olla jotain sukua metsätontulle 😊
VastaaPoistaNiin varmasti onkin, niin paljon samaa näköä:)
PoistaMetsän maahinenkos siellä menee:) Talviturkkikin on jo päällä.. Mukavaa viikonloppua♥
VastaaPoistaKiitos, samoin sinne! Aika talviset kuteet tuolla on:)
Poista