tiistai 19. marraskuuta 2019

Koulujen joulujuhlien vietosta ja uskonnonvapaudesta

Nyt on ollut esillä sitä, ettei koulujen joulujuhlia saisi kirkossa järjestää. Tänäänkin siitä oli juttu Ylellä. Siinä oli mainittu myös Lieksan tilanteesta, jossa kaksi koulua joutui siirtämään yhteiseksi aiotun joulujuhlansa pois kirkosta. Mielestäni täkäläisen rehtorin mielipiteet tästä asiasta olivat varsin hyvät. Itseasiassa Ylen jutun otsikkokin oli rehtorimme suusta. Täällähän kaksi myöhemmin yhdistyvää koulua aikoi viettää yhteistä juhlaa. Oppilaat olisivat saaneet tuntumaa toisiinsa jo nyt. Nyt sekään ei toteudu. Täällä on myös ylioppilasjuhlat yleensä järjestetty kirkossa.

Kouluilla on varmasti aika  stressaavaa, sillä nyt pitää muuttaa suunnitelmat yht'äkkiä aivan toiseksi. Lapsetkin harjoittelevat ohjelmansa nyt huomattavasti lyhyemmällä aikatauulla. Tämä koskettaa myös minun lastani. Tänäkin aamuna siitä oli puhetta.

Muutoin minun lapseni kannalta on ihan kiva asia, kun juhla onkin vielä omalla koululla, sillä tämä joulujuhla on hänellä viimeinen ala-astelaisena.

Toivon todella, että tässä asiassa otetaan järki käteen ja sallitaan juhlien järjestäminen kirkoissa jatkossakin. Miten on mahdollista, että kaikilta otettaisiin pois mahdollisuus järjestää juhla kirkossa, kun vieläpä kuitenkin enemmistö kansasta  kuuluu kirkkoonkin.

Jos tässä asiassa mennään kaikkea uskonasioita kaihtavan vähemmistön ehdoilla, on taatusti niin, että kohta keksitään jokin uusi asia, joka täytyy saada muutettua uskonnottomien näkemysten mukaiseksi. Heillähän on tavoite tietenkin hävittää kristinusko. Ja kaiketi muutkin uskonnot.





11 kommenttia:

  1. Minun mielestä Lieksan kirkko ei edes ole kirkon näköinenkään, mutta siellä olisi hyvät tilat pitää mm.joulujuhla, eikä Lieksalaiset ole missään tapauksessa jotain atestista porukkaa, nehän ovat hyvinkin kirkollista kansaa, näin aina siellä ollessa, että ihmiset meni sunnuntaisin suurilla porukoilla kirkkoon, ja muissakin juhla tilaisuuksissa kirkko on täynnä, kirkko on rakennus siinä missä muutkin rakennukset, kun Jumala ei asu käsillä tehdyssä temppelissä, ihan käsittämätöntä, jos yhden ihmisen sanomisesta nyt koko suomessa pelätään jotain jos koululaiset menee kirkkoon. Ei siellä lieksassa hirveesti ole paikkoja, taitaa urheiluhalli olla ainut iso tila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aikamoista, jos yksi ihminen sanomisillaan voi määrätä koko maassa tällaisen asian...
      Minua on kylläkin nyt yllättänyt se kielteisyyden määrä uskonasioita kohtaan lukiessani tästä aiheesta Ylen uutisiin tulleita kommentteja. Kuvittelin vielä kunnioitusta olevan näihin asioihin enempi. Voihan tietysti olla, että kielteisesti ajattelelevat ovat hanakampia tuomaan mielipiteensäkin esille. Ja nyt kun tieto kristinuskosta taatusti vähenee vähenemistään, niin vihamielisyyskin lisääntyy. Ennen oli kunnioitusta näitä asioita kohtaan, vaikka ei itse olisi niihin niin uskottukaan. Uskottiin usein kuitenkin, että on Jumala kuitenkin.

      Poista
  2. On ikävää jos Suomen kansa unohtaa Jumalansa, joka on monessa auttanut ja varjellut. Toisaalta esim.meidän seurakunnassa on tullut ihmisiä uskoon,tehnyt parannusta ja alkanut seurata Herraa. Se on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljolti on tosiaan unohtunut, miten tätäkin maata on autettu... Onneksi on kuitenkin niitäkin, jotka etsivät Jumalaa ja alkavat seurata Herraa! Se on hieno asia, että sellaista rohkeutta löytyy, vaikka yleinen mielipide alkaa olla aika kielteistä.

      Poista
  3. Silloin kun minä kävin koulua 7 vuotta,(kansa ja kansalaiskoulu) ei silloin kirkoissa pidetty joulujuhlia, ne oli aina koulun voikkasalissa, jonne tuli vanhemmat ja ukit ja mummot, en tiedä missä vaiheessa koulut alkoi pitää kirkossa juhlia.Silloin kun kävin koulua uskontokirjat oli kuin evankelioivia kirjoja, silloin opeteltiin ulkoa käskyt ja isä meidän ynm..miten se on nyt?
    Samalla kun kyseenalaistetaan hengellistymistä, samaan aikaan herätys lisääntyy, nekin ajat on vielä edessä päin kun henki vuodatetaan kaiken lihan ylle, Jumala tulee kyllä näyttämään sen kenelle kunnia kuuluu.
    Kuulin juuri radioista että Ruotsissa on herätystä, ja Helsingin sanomissa oli isot sivut julkkiksista joita on tullut uskoon, mm. Justin Bieber, oikein isot aukeamat, Hesarissa lukee mm. että; Jeesus on kuninkaiden kunigas, ja et ole enää ennallasi kun käännyt Jeesuksen puoleen",Yhdysvalloissa on myös herätystä.
    Olisko niin että jos me ollaan hiljaa, kivet huutavat.Luuk.19;40

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmmaankin yleisin käytäntö on ollut ympäri maata se oma koulu, jos tilat ovat sen sallineet, niin luulen. Monissa paikoissa vain ei ole väki sinne sopinut ja on etsitty toisaalta tiloja. Täälläkin koulun juhlat on pidetty yleensä koulussa, mutta tänä vuonna olisi pidetty kirkossa syystä, jonka jutussa mainitsinkin. Yo-juhlatkin on varmaan olleet kirkossa tilan takia. Minun koulussani aikanaan juhlat oli myös koulussa. Minua ärsyttää juuri se, että kirkkoa paikaksi ei hyväksytä nimenomaan siksi, koska se edustaa jotain kristillistä. Uskontokirjoista sen verran, että aivan alaluokilla niissä oli ihan Raamatunkertomuksia.

      Poista
    2. Tuo on kyllä mahtava asia, kun ihmisiä tulee uskoon! Olivat ketä hyvänsä. Mutta julkkiksilla on hyvä mahdollisuus saada äänensä ja asiansa useiden kuultaviksi. Onpa aika hyvin, jos Hesariinkin ovat tuollaista tekstiä painaneet!

      Poista
  4. Olen hyvin surullinen että koulujen joulujuhlat kielletään pidettäviksi kirkoissa.
    Olen ajatellut myös että suomi kuuluu enemmistönä siihen että käytiin kirkoissa ja jos on ollut kristillisten asioiden kunnioittaminen. Olen jotenkin ajatellut että suomi on lintu koto jossa saa vapaasti uskoa Jumalaan ja käydä kirkossa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa,ettei kukaan voi kieltää uskomasta ja pitää kristillisiä juhlia esim.joulujuhlaa kirkoissa.
    Minä olen ajatellut samaa Metsäntyttö miten yksi ihminen voi kieltää joulujuhlat
    pidettäväksi kirkoissa.

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikkoa sinulle myös! Tuo olikin hyvä vertauskuva, tuo lintukoto. Vaikka en ole mielessäni juuri sitä sanaa käyttänytkään, niin just nuo ajatukset kuin sullakin siitä oli, tunnistan omiksikin ajatuksikseni. Olen kuvitellut, että tämä on vapaa siinä asiassa. Ja vielä jokin aika sitten olikin. Vaan ei näköjään ole enää.

      Poista
  5. Minua kyllä pikkuisen ärsytti äsken, kun uutisissa arkkipiispa sanoi, että joulujuhlia voitaisiin pitää kirkoissa ilman, että niissä on mitään uskonnollista. No höh! Miksi ei sitten saman tien urheiluhallissa? Miksi pitäisi järjestää kirkossa tilaisuus, jossa ei saa mainita Jeesusta? No, ehkä kirkon kauneus ja kuvat saavat aikaan positiivista mielikuvaa ja uteliaisuutta? "Kivet" huutavat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä aika kummallista tosiaan. Vähitellen katoaa näkyvistä yksi ja toinen kristillisyyteeen viittaava asia. Sitä ihmettelen, että kirkonkin asenne on ollut sellainen myötäsukainen tällaiseen kristillisyyteen viittaavien asioiden häivyttämiseen. Uskonnottomat saavat tästä nyt varmaan uutta vettä myllyynsä ja keksivät uuden kristinuskoon viittaavan asian, joka ei saisi näkyä...

      Poista