lauantai 14. joulukuuta 2019

Tänäänkin hän pysähtyy jonkun luokse

"Jeesus, sinä kuljet hiljaa kaduillamme ja kujillamme, kodeissamme ja työpaikoillamme. Jonkun kohdalle sinä pysähdyt ja puhuttelet tätä. Jollekin sanot hyvän sanan, toisen nostat tautivuoteesta. Yhden elämän solmut avaat, toisen kysymyksiin annat yllättävän vastauksen. Kaikkien niiden kohdalle seisahdut, jotka lausuvat nimesi ja pyytävät apuasi. Jeesus, kiitos siitä, että olet pysähtynyt myös minun luokseni ja antanut sanasi puhutella.  Kiitos, että kärsivällisesti olet ohjannut minua, vaikka moni asia on avautunut minulle kovin hitaasti. Kiitos, että olet kuullut ne vaikeatkin kysymykseni, joita en kenellekään muulle ole kyennyt kertomaan. Olet kulkenut uskollisesti kanssani. Kiitos, että saan seurata sinua. Kulje itse aina edelläni ja avaa tie, niin en kompastu vaikeisiinkaan esteisiin." Juha Vähäsarja Joka päivä armon suojassa



Jakeena tuohon tekstiin oli se, kun Jeesus kutsui seuraansa tullimies Matteuksen:

"Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua", ja hän nousi ja lähti seuraaamaan Jeesusta." Matt. 9:9 KR-92


Tee sinäkin samoin... 
Lähde seuraamaan häntä, jos et vielä ole hänen seurassaan kulkenut.


2 kommenttia:

  1. Ihanan lohdullinen teksti! Hän ohitse ei kulje... Hän pysähtyy ja häntä kiinnostaa meidän tilanteemme, kuulumisemme, vointimme ja tarpeemme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo Vähäsarjan teksti oli niin lohdullinen, että halusin sen toistenkin luettavaksi:)

      Poista