sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Aamun piirros: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?" Mennään yhdessä takaisin veneelle.


Jeesuken käsi tukee järkyttynyttä ja peloissaan olevaa Pietaria.
- Minä autan sinua. Mennään yhdessä takaisin veneelle.  

Matteus 14:23-33


Jeesus käski opetuslastensa lähteä edeltäkäsin veneellä  järven toiselle puolelle, ja sillävälin hän itse jäisi lähettämään luonaan ollutta kansanjoukkoa koteihinsa...

"Ja laskettuaan kansan hän nousi vuorelle yksinäisyyteen, rukoilemaan. Ja kun ilta tuli, oli hän siellä yksinänsä. Mutta venhe oli jo monen vakomitan päässä maasta, aaltojen ahdistamana, sillä tuuli oli vastainen. Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä. Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän  järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: "Se on aave", ja huusivat pelosta. Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö."

Ja Pietari vastasi hänelle ja sanoi: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten". Hän sanoi: "Tule". Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua". Niin Jeesus kohta ojensi kätensä , tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?" Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli. Niin venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: "Totisesti sinä olet Jumalan Poika"." Matteus 14:23-33 (Vanhemman raamatunkäännöksen mukaan. Uudemman näkee vaikka Raamattu.fi:stä )


---
Kirjoitin aiemmin  aamulla tähän liittyvää tekstiä toiseen blogiini: Vähäuskoinen


6 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Kun Jumala sanoo omilleen,Älä pelkää niin pelko häviää
    ja tulee rauha sydämeen. Jumala,Taivaallinen Isä on omiensa turva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin ei tarvitsisi pelätä. Monesti sitä vain ollaan kovin hitaita uskomaan, vaikka hän on luvannut olla kanssamme joka päivä.

      Poista
  2. Vau onpa hieno! :) T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
  3. Ihana piirros! Ihanasti siinä näkyy se, miten Jeesus tukee Pietaria, joka meinasi epäuskossaan vajota ja oli varmasti järkyttynyt ja peloissaan. Tuon kuvan kun aina muistaisi ja laittaisi siihen itsensä Jeesuksen tuettavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kun osaisikin aina asettaa itsensä siihen Jeesuksen käsivarsien suojaan! Oli kiva, että sain kuvan tehtyä, vaikka ensin idean tullessa mieleeni, ajattelin että on liian vaikea tehdä.

      Poista