torstai 23. syyskuuta 2021

Sisustuspiirustuksia

Näissä on piirrettynä niitä asioita, joita joskus on ollut. Ja toiset on kuvitelmia, mitä olisi voinut olla.



Tiilinen takka oli pitkään. 



Tummanruskean, 80-luvulta peräisin olevan  keittiön olen nähnyt aikanaan, mutta pesukone oli silloin jo eri paikassa.

 



Alla kuvitelmani uudesta keittiöstä, johon mietittiin vihreitäkin kaakeleita, mutta päädyimme kuitenkin toisenlaisiin.




Vähän huvittavaa keittiöpiirroksissani on se, etten ollut kumpaankaan  piirtänyt hanoja ollenkaan. Minulla on selvästi ollut mielessä enemmän värit ja muu sellainen. Puunvärisiin seiniin kuvittelee  erilaista kuin valkoisiin.

Vessaankin kuvittelin vihreitä laattoja. Ja mustan pytyn.  




Ja sitten olkkarin olleita ja kuviteltua. Nyt noissa kahdessa alla olevassa kuvassa olevat lamppu ja huonekalut olisivat taas ihan tätä päivää.








Vihreän kuvitellun sohvan sijaan tulee harmaa sohva. 





4 kommenttia:

  1. Sulla on hieno lahja, kun osaat piirtää. Sohva näyttää hyvältä. Juuri mietin yöllä että sohvan alta pitää päästä siivoamaan, tuo näyttää siltä.
    Mulla on sohva niin matalalla, ettei kunnolla pääse sieltä pölyjä siivoamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie🙂 On kiva kun voi tuolleen edes saada jotain kuvaa sellaisistakin jutuista, joista ei muutoin juuri kuvia ole.
      Meillä oli muuten sohvaa ostellessa juuri se mielessä, että saisi sohvan pohja olla vähän ilmavampi kuin monesti on. Pääsee takana olevan patterin lämpökin paremmin kiertämään. Ja on se siivoaminenkin sitten helpompaa.

      Poista
  2. Meillä on just sellainen mistä ei pysty imuroimaan alta, mutta kun se on kahden hengen sohva (ilmaiseksi saatu) , niin jaksaa sitä siirtää sen verran, että saa imuroitua, silloin kun muistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun ei ole ylettömän painava siirrettäväksi:) Meilläkin oli ilmaiseksi aikanaan saatu se sohva, joka nyt menee poistoon. Ja sitäkin edeltävä oli saatu. Sellaiset saamiset on kivoja.

      Poista