lauantai 7. tammikuuta 2023

Keitto ilman lihaa... linssikeitto

Minä kyllä tykkään lihasta, ehkä eniten meillä. Mutta sattuneesta syystä - hinnannousuthan ne - niistä johtuen, lihaa tulee ostettua nyt todellakin vähemmän kuin ennen. Ja silloinkin kun ostaa, se ei välttämättä ole sitä, mitä mieluiten ostaisi, vaan sen mukaan mitä on vaikkapa alessa. Suosikkihan minulle oli aiemmin kevyt jauheliha, jossa oli sekä sikaa että nautaa molempia. Taisi olla puolet kumpaakin. 

Mutta nyt on tullut jotakin uutta lautaselle. Esimerkiksi linssikeitto. 






Tällaiset kuivat linssit huuhdellaan ensin.

- 2 1/2 - 3 dl kuivia linssejä (punaisia)
- 1 litra vettä
- 2 kasvisliemikuutiota
- (runsas) puolet 500 g:n purkista paseerattu tomaatti 🍅 (basilika- oregano)
- loraus ruokakermaa 
- ja mausteita halutessaan, joilla voi tarvittaessa vähän makua muokata, jos vaikka kermaa tulee laittaneeksi liikaa. 

Kun linssit on huuhdeltu, sitten vain keittelemään. Keittoaika n. puolisen tuntia. Nopea ja helppo ruoka. Ja meillä isäntäkin tykkää.

Tuollaisesta linssipurkista - ja noista muistakin aineista - riittää sopivasti kaksi kertaa keittoa keitellä  mainituilla ainemäärillä. Tai yksi isompi satsi kerralla. 





Tuota 7 lajin mausteseosta, jossa on paprikaa, korianteria, mustapippuria ainakin... minä tupsautin hieman keittoon lopuksi. Sillä olen säätänyt joitain muitakin ruokia, jotka ovat kaivanneet vähän jotain lisää:) 



8 kommenttia:

  1. Minä paistoin makkaraa pannulla ja tein jälkkäriksi gluteettomista jauhoista lättyjä, joita söimme hunajan kanssa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, lätyt; ne iki-ihanat:) Kinusin niitä lapsena niin, että kerran isä päätti että niitä tehdään nyt niin paljon, että kerrankin tyttö saa tarpeekseen. Niitä oikein tuputettiin minulle, kunnes olin tosiaan saanut kyllikseni😀

      Poista
    2. Kyllä nuo lätyt oli kyllä erimakuisia kun oli gluteenittomia, mutta pullohunajan kanssa ihan hyviä.

      Poista
    3. Ai niin, kun ne tosiaan oli gluteenittomia, niin ovat vähän erilaisia. Mutta hunajan kanssa varmaan hyvät nekin:)

      Poista
  2. Ruuan hinta on kallistunut,minä ostan lihaa silloin kun
    se on tarjouksessa. Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama minulla, että yritän sen mukaan ostaa, mitä halvemmalla saa. Hyvää viikonloppua sinulle myös:)

      Poista
  3. Hih, jostain syystä täälläkin oli linssikeittoa lähipäivinä. Ja eilen tein gluteenittomia lettujakin, kun alkoi tehdä mieli ja poika syö gluteenittomasti. Oli jäänyt ranskankermaa vanhemaan, niin hyvin meni lettuina. Kaurahiutaleita on jäänyt gluteenittomia ja niistä hienonsin jauhoja lettuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän on menty niinkuin samoilla sapuskoilla:) Sessellä oli ne gluteenittomat letutkin:)

      Poista