Se edellisen jutun aihe jätti minulle vielä ikäänkuin hommaa. Sen pullon halusin nähdä:
Nainen katselee kaappinsa hyllyllä olevaa kalleinta esinettään. Siinä se nyt on tuo pullo, jota hän on säilyttänyt aarteenaan. Kaikkia kiinnostaisi kovasti tietää, kuinka sellainen hänellä on, mutta hän ei tahdo puhua siitä. Arvailkoon ihmiset mitä haluavat, hän tuumii. Mutta nyt hän pohtii ankarasti, että tekisikö sen, mikä tuli juuri mieleen? Aikaa miettimiseenkään ei ole paljon, mutta hän todella haluaisi käyttää tämän kalleutensa yhden ihmisen hyväksi - hänelle ainoalle, joka olisi sen arvoinen: Jeesukselle! Mutta voisiko hän...? Voisiko hän mennä sinne missä ne arvokkaat, kunnialliset, hyvät ihmiset ovat? Jos menen sinne, he taatusti arvostelevat minua, että mitä tuo tänne tuli... Pääsisinkö edes sisälle sinne? Mitä teen??? ...
Nyt minä tiedän: minä teen sen! Mitä minä siinä häviän, arvostelevat ne minua jokatapauksessa. Mutta Jeesus on aina ollut minulle hyvä: ei ole ajanut minua pois, ei moittinut. Hänelle minä tämän rakkaudenteon teen❤️
Ja pullossakin näyttäisi olevan ikäänkuin joku sydämenkuva...
---
Kuvan tein öljypastellikynillä, tai miksi niitä nyt sanotaankin. Pohjaksi oli jostain keksi- tai leivospakkauksesta talteen otettu kartonki, jossa oli nuo kivat reunat valmiina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti