sunnuntai 18. elokuuta 2024

Päivän piristykseksi: vanhojen piirustusten "näyttely" tässä

Alkusanoiksi, kun olisin tänä aamuna halunnut piirustella, mutta ei ollut tarpeeksi vahvaa aihetta että olisi jaksanut paneutua... (yksi pieni yritelmä lensi roskiin). Niinpä ilahdutin itseäni vanhoja kaivelemalla:

Vuoria ja unikoita



Jostain maisemakuvasta Israelista mallia olin ottanut. Ja saman mallikuvan unikot pääsi  toisessa kuvaan - ja toisessa sitten taas ei... Muistelen leikanneeni toisesta kuvasta kukat pois, kun ne eivät mielestäni jotenkin olleet onnstuneet.

Viinirypäleet


On ollut joskus kehyksiin laitettuna ja sen takia siitäkin on alaosasta nipsaistu. On saatu siten olemassa oleviin kehyksiin tungettua. 

Vaaramaisemaa


Kun tänne muutettiin, niin olin niin ihastunut vaaramaisemiin. Tämä on tehty v. -99. Eli aika pian, kun -98 tänne tultiin, on yritetty paperille sitä ihastuksen aihetta saada. Kehyksissä tämäkin oli kauan keittiön seinällä.




Tämän alemman vaaramaiseman metsän kokosin vuosia sitten leikkelemällä palasia kahvipaketin kartongista.

Maisema Toscanasta


Ikinä en ole Italiassa käynyt... Tukholmaan asti vain olen päässyt, en pidemmäs. Tämä taisi olla jostain kalenterikuvasta mallinsa saanut.

Lupiini


Minulle se on kaunis kukka, lapsuuden ihastus. Mutta se on nykyään monien inhokki ja lainsuojaton.

Tämmöistä täältä nyt.  Varmaan nuo on joskus jo täällä esillä olleetkin. Mutta kun on oma blogi, saa laittaa mitä milloinkin tahtoo☀️🌿 Siinähän tuo meni mukavasti aamuhetki tämän kanssa puuhastellessa🌿


9 kommenttia:

  1. Hienoja piirustuksia olet saanut aikaan ! Taidat olla ihan taiteilija :) t. Sesse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sesse😊 Vuosia sitten jaksoin paremmin paneutua tuommoisiin. Nykyään haluan tekeleet nopeasti valmiiksi...

      Poista
  2. Todella ihania piirustuksia/maalauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivelin tähän tällaisia omia suosikkejani esille😊

      Poista
  3. Aivan upeita maalauksia sinulla! Varsinkin tuo Vuoria ja unikoita on minusta erityisen ihana ❤️ Olet tosi lahjakas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vaaramaisematkin sykähdyttävät. Minä lakeuksien lapsena selvästi tykkään vuorista ja vaaroista 😊

      Poista
    2. Meillä on näköjään samanlaiset suosikkimaisemat😊 Länsirannkolla Pomarkussa asuessa ei ollut ihan näin korkeita paikkoja. Oli niitä mäkiä ja ahteita. Mäet näkyi sukunimistössäkin:)

      Poista
  4. Olet kyllä taitava, ihan huikeita kuvia. Ensin ihastuin ensimmäiseen ja ah, sitten tuli seuraava ja seuraava hieno maisema ja vielä kauniit lupiinit. Sinussa on kyllä taiteilija, olen kyllä monesti sen huomannut ennenkin. Kukaan ei vielä ole keksinyt sinun taulujasi näyttelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie😊 Nuo on sellaisia joista tykkään itsekin. Nykyään en malta samalla tavalla paneutua, ihan kuin joku hoppu olisi niitä tehdä. No sikäli tietty onkin vähän sellainen, kun ei ole oikein sellaista paikkaa johon keskeneräisen voisi tykötarpeineen jättää rauhassa lojumaan. Mutta varmaan muutenkin on vain halu nopeammin valmista saada.

      Poista