Siinä elokuvassa: "The Guard of Auschwitz", vuodelta 2018, jonka katsoimme jostain suoratoistopalvelusta; pahan koneiston töissä toimiva osoitti inhimillisyyttä yhdelle, tai oikeastaan kahdelle muulle sen lisäksi. Hän otti yhden naisen suojelukseensa. Ja toimi siten, että tuo nainen sai elää vähän pidempään. Nainen sai tavata miehensä juuri ennenkuin miehen tiedettiin kuolevan. Ja nainen sai myös synnyttää lapsensa, jota oli alkanut odottaa jo ennen leirille tuloa. Ja nyt, kun tätä aamulla ensin vihkooni kirjoitin, sain mieleeni sen asian, että alkukohtauksissa tuo juutalainen pariskunta on pöydän ääressä ja puhuvat. Nainen puhuu siinä heillä olleesta vauvahaaveesta. Mies siihen vastaa jotain sellaista, ettei se nyt käy, kun aika on sellainen kuin se on. Ja nainen ei kerro, tai tiesikö itsekään vielä. Ehkä tiesi, kun otti puheeksi. Mies lupasi naiselleen, että suojelee peloissaan olevaa vaimoaan.
Mutta sitten oli tämä saksalainen, jonka intohimona oli jo lapsena piirtäminen. Kun toiset lapset olivat Hitlerjugendin nuorissa, hän piirteli pellon laidalla. Mutta liittyi lopulta itsekin, kun ystävällisen oloinen saksalainen, joka sitä touhua lasten kanssa piti, houkutteli hänetkin mukaan. Hänestä, pojasta, tuli arkkitehti. Hän päätyi lopulta keskitysleirille suunnittelemaan rakennuksia. Ja tämän oli saanut aikaan hänen isänsä, vaikutusvaltainen siinä organisaatiossa. Siellä leirillä oli myös pomo, joka oli säälimätön. Ja se säälimättömyys vaivasi tätä arkkitehtia. Sen vuoksi hän järjesti, erään tapauksen jälkeen, kun tuo pomo oli lyönyt erästä naista; naisen avuksi itselleen luetteloimaan, tms. Vaivoin onnistui yksi nainen saada miesten lisäksi töihin epäluuloisen pomon seulan läpi. Mutta hyvät perustelut auttoivat. Arkkitehdin ja naisen välille syntyi luottamus, ja he puhuivat tilanteesta. Nainen sanoi arkkitehdille jossain kohtaa, että tämän täytyi muistaa, ja miettiä tekemiään valintoja. Mies ei asettunut järjestelmää vastaan. Hän toimi siinä, vaikka ei pitänyt siitä, mitä tapahtui. Elokuvan lopussa hän on vankilassa, tekemiään piirustuksia sellin seinillä. Siitä mitä oli nähnyt. Millaisia kasvoja. Sen naisenkin.
Elokuva oli tosiaan vaikuttava. Mietin illalla että saankohan unta sen katsomisen jälkeen. Mietittiin jonkin kevyemmän katsomista sen jälkeen vielä, mutta se hanke jäi sitten kuitenkin. Vaikka elokuva väistämättä oli mielessä nukkumaan mennessä, olin kai niin väsynyt, että uni pian tuli. Mutta aamulla se oli kyllä taas mielessä. Jotain untakin näin, joka saattoi liittyä siihen, tai sitten ei. Jotain kurjia rakennuksia siinä kyllä oli.
Jännä juttu vielä elokuvasta: kun katsoin elokuvan jälkeen tietoja siitä netistä, oli elokuvan kahdella näyttelijällä sama sukunimi. Kyseessä oli nainen ja mies. Nainen näytteli sitä naisvangin osaa, mies sitä inhottavaa keskitysleiripäällikköä. Olivatkohan nämä aivan vastakkaisissa rooleissa olleet kenties sukua toisilleen, vaikkapa pariskunta...?! Sain ongittua sen mieltä kutkuttavan tiedon: kyseessä on isä ja tytär, jotka niitä vastakkaisia rooleja esittivät!
Tämä piitämäni kuva on vuodelta 2019. Se oli silloin tässä jutussa: https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/02/aamuyon-unikuvan-tunnelmaa.html
---
Tämä aamuna yhtenä jakeena luettavissa oli mm. tämä: "Meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan." Hebr. 2:1 KR-92
Niinpä, "virran vieminä." Se virta on voimakas, tosi vuolas. Sitä on vaikea vastustaa. Varsinkin, jos "kaikki" muut ympärillä ajattelevat/tekevät toisin. Ja vielä, jos siitä aiheutuu itselle vahinkoa, tavalla tai toisella. Mutta kaikkina aikoina on kuitenkin ollut ihmisiä, jotka ovat käyneet vastavirtaan, sen mukaan, minkä ovat oikeaksi tienneet. Jotkut heistä ovat toimineet "koneiston" sisällä, toiset sen ulkopuolella, mutta sama ajatus taustalla: tätä en voi hyväksyä, toimin sitä vastaan.
Kauan sitten kuningatar Ester oli yksi, joka toimi "koneiston" sisällä käsin, ja pelasti kansansa. Ja vielä näin vuosituhanten jälkeen hänen muistoaan kunnioitetaan ja juhlitaan. Paljon on nimettömiä miehiä ja naisia jotka ovat rohkeasti laittaneet itsensä likoon pahuuden edessä, tietäen vaaran, joka heitä uhkaa. Yksi tällainen rohkea, jonka nimenkin tiedämme, oli saksalainen pappi Dietrich Bonhoefffer. Hän kuoli vankilassa. Kätköpaikka -elokuva, tai kirjat, on tehneet monille tiettäväksi myös Corrie TenBoomin nimien. Tällaiset ovat valopilkkuja pimeässä ajassa.
Mutta miettiä sopii; entä jos itse eläisimme vastaavia aikoja, riittäisikö oma rohkeus yhtään mihinkään? Vai kävisikö rohkeuden olemassaolo yllättäen selväksi? Eikö ole hieman pelottava ajatus, että kuinka itse olisimme mahtaneet edes ymmärtää, saati uskaltaa; vastavirtaan olla - vaikka olisimmekin olleet eri mieltä valtaa pitävien kanssa. Entä tämä nykyaika. Niinhän nytkin on helpointa olla yleisen mielipiteen kanssa samanmielinen. Jo pelkkä eriävän mielipiteen sanominen erilaisiin asioihin voi olla hyvin epämukavaa. Saati jos olisi jo muutakin luvassa, kuin vain pelkkiä epämukavia sanoja. Mutta kaikkina aikoina niitä rohkeita itsensä likoon laittavia löytyy. Omassakin ajassamme, jotka voivat olla vaikkapa poliitikkoja, ym. Ihan tavallisia ihmisiä. Armahda meitä, Jumala!🙏
Iloitaan tänään vapaudesta, ja auringosta☀️ Täällä ainakin sitä aurinkoakin nyt on🙂
Hei! Kiitos taas tästä tekstistä ja ihanasta kuvasta.
VastaaPoistaKiitos sinulle kommentistasi:)
Poista