Kylmä Loppiainen - auringonlasku Pielisellä

Eilen oli lähdettävä liikkeelle kylmästä huolimatta. Nuoriso sai kyydin kämpilleen. Matkalla oli kylmää - ja kaunista. Onneksi oli kamera mukana ja tytär napsi sillä muutaman kuvan matkalta. Ensimmäiset kuvat ovat Uimaharjusta. Uimaharjun tehdasalueella olisi myös ollut aika vaikuttavat näkymät. Siinä kohdalla oli nimittäin tehtaan savut jääneet oikein pilvivuoriksi tehtaan alueelle. Emme kuitenkaan ruvenneet autoa pysäyttämään siinä kohdalla kuvien takia.

Ja sitten ollaankin jo Enon sillalla.

Ja tähän vielä loppiaista edeltävän illan pari kuvaa Vuonislahden asemalta. Oli kiva nähdä asemarakennus valaistuna.

Neulelakkikokeilu

Muutama päivä sitten innostuin kokeilemaan neulelakin tekoa. Malli on kuin vauvanlakki... Olen kenties katsellut liikaa vanhanaikaisia elokuvia, sillä varmastikin jostain sellaisesta on joku idea päähäni jäänyt. Nyt homman kokeilu sai alkunsa siitä, kun kirjastosta lainasin kirjan, jossa oli päähineitä. Niissä ei kuitenkaan ollut sellaista, jonka olisin halunnut tehdä itse, mutta yksi vauvan kypärämyssyn mallinen sai minut innostumaan omaan kokeiluun. Ensimmäinen aloitus piti purkaa ja oliko se nyt sitten kolmas tai neljäs, joka tuotti tulosta.

Aloitin homman niskasta ja sitten aloin lisäillä silmukoita takana molemmille puolille. Ne lisäyskohdat ovat kuin jäniksenpolkua, eli vinksin vonksin, koska ei ollut oikein käsitystä missä kohdin niitä olisi pitänyt tehdä. En jumittunut niihin virheisiin, vaan jatkoin ajatuksella, että kokeiluhan tämä on. Työ kumminkin eteni ja kun totesin tekeleen sopivan korkuiseksi, aloin puolestaan vähennellä silmukoita nopeampaan tahtiin kuin olin niitä lisäillyt. Kun kaikki keskisilmukat olin kaventanut pois, ompelin sivujen silmukat yhteen. Se ei onnistunut hienosti silmukoita jäljitellen, kuten olin kuvitellut, joten tein päälaelle kunnon sauman.

Viimeinen kerros takaperin virkaten

Sitten vain reunoihin virkkuuta ja lopuksi kudotut nauhat. Tämä olisi toiminut ilman nauhojakin, mutta halusin varmistaa sen päässä pysymisen nauhojen avulla. Mukava tämä on päässä.

Lankana Novita Nalle. Tuon verran jäi kerästä jäljelle.

Saa nähdä sitten kuinka käytetty tai käyttämätön tästä lakista tulee... Tuon mustan takin kanssa se kyllä kävisi. Lisää kuvia löytyy tästä: Villalakki päähän ja nauhat solmuun. Muihin takkeihini se ei sitten sovikaan.

Sovittelin lakkiin tuollaista koruakin, mikä kyllä kuvassa ihan kivalta näyttää. Ei kuitenkaan ollut yhtä kiva minun päässäni... 

 Olen aiemminkin tehnyt yhden neulehupun ja se löytyy tästä: Huppu päässä Robin Hoodin tyyliin.

Rörstrandin Ulla, Inga ja kolmaskin "sisar"

Ensin meille tuli joltain sukulaiselta Rörstrandin Ulla-sarjaa. Siinä oli kahvikuppeja aluslautasineen ja pullalautasia myös, mutta epälukuinen määrä. Oli aikojen saatossa osa tietysti hajonnut. Minä tykkäsin näistä kupeista. Ne ovat hyvänmuotoiset ja sopivasti juhlavat, tai arkiset, ihan kuinka haluaa. Meillä nämä ovat niitä "parempia" kuppeja, jotka yleensä vieraiden eteen laitetaan. Meillä on pari mielestäni kauniimpaakin kuppisarjaa, sukulaisilta tulleita nekin, mutta eivät ole näin käytännöllisen mallisia, joten jäävät useimmiten sinne kaappiin.

Kahvikuppi ja pullalautanen Rörstrand Ulla, tassi Rörstrand Inga

Sitten näin Lieksassa Hengitysyhdistyksen kirpparilla tutun oloisia kuppeja ja lautasia. Sama väritys ja malli, mutta kuvio erilainen. Otin ne ajatuksella, että sopivat ehkä Ullan kanssa yhteen. Ja niin sopivatkin. Kyseessä oli sitten Inga-nimiset osat. Tuohon Inga-sarjaan olisi ollut tarjolla joitakin tarjoiluosiakin, mutta en ottanut niitä, koska olivat kolhuisia. Muutamia kuluneempia aluslautasia kelpuutin kukkapurkkien alusiksi.

Kahvikuppi ja pullalautanen Rörstrandin Ulla, tassi nimetön Rörstrand

Ja myöhemmin löysin vielä muutaman lautasen, jotka myös ovat Rörstrandin ja samaa mallia, mutta kuvio jälleen eri. Niiden pohjassa ei ole mallinimeä. Sopivat kuitenkin nekin toisten kanssa yhteen.

Liina on unkarilainen.

Haralanvaara - Köyhän Koli

Tänään on uutisissa esitelty Lieksan Haralanvaaraa. Esittelyssä oli upea vanha talo asukkaineen ja sen pihapiiristä avautuvat maisemat. Katso linkki Ylen juttuun tästä: Rähjä vai unelma - haluaisitko asua hirsitalossa Pielisen katolla?

Aivan vaaran laella on Haralan Erän seurantalo. Minä olen saanut nähdä Haralanvaaran kauneuden tuon seurantalon pihapiiristä käsin kesällä 2012. Siellä oli silloin lastenleiri ja meidänkin lapset siellä mukana. Itse olin tiskitouhuissa. Tiskihommien välissä ehdin ihailla maisemiakin ja piirsin  kuvan maisemasta portailla istuskellen, mutta  piirros on nyt jossain varaston syövereissä. Tässä kuitenkin pari kuvaa upeasta maisemasta.

Haralanvaaralta 2012

Haralanvaara 2012

Talo oli vanha suojeluskuntatalo. Sen ison tuvan ikkunasta avautui tuo kuvissa näkyvä Pielisen maisema.  Tuosta kuvan vasemmasta laidasta lähti tie alaspäin. Itse talosta ei tullut otettua kunnon kuvia.

Aina ei aamu tiedä, mitä ilta tuo

Eilinen oli kumma päivä. Aamulla olisin halunnut vain vetää peiton korville, enkä nousta lainkaan. Pähkäilin, että yritänkö tilata lääkäriaikaa sinä päivänä. Se oli minulle erittäin vastenmielistä, koska se on aina minusta pelottavaa. Kauppareissulla  sitten päätin poiketa kysymässä, josko aikaa joskus saisi. No, senhän sai samalle päivälle, eikä edes kovin monen tunnin päähän. Sinne meno pelotti. Luulin tosissani tietäväni miten asiat etenevät. Sinne mennessäsi rukoilin. Kerroin Jumalalle pelkoni: "Sinä tiedät, kuinka minua pelottaa..."  Paikanpäällä sai odottaa noin tunnin verran. Teki jo mieli paeta paikalta. Kun sitten lääkärin kanssa asioin, se menikin toisin kuin olin kuvitellut. Hän otatti uudet kuvat vaivanpaikastani ja sanoi kuvien näyttävän hyvältä. Olin ällistynyt, sillä luulin aivan muuta. Sain asioida lääkärikäynnin jälkeen apteekissa rohtoa hakemassa:)

Tämä eilinen kuvaa hyvin kulunutta vuotta noin muutenkin. On joitakin vuosia, jolloin ei tarvitse näissä pelonpaikoissa asioida, mutta tänä vuonna on tarvinnut useastikin. Aina sama pelko mennessä, mutta olen saanut yllättyä iloisesti. Tunnen jo itseäni sen verran, että kun taas joku vastaava tilanne tulee, en osaa olla pelkäämättä. Mutta sen pelonkin saan viedä Jumalalle ja hän antaa voimaa jatkaa, vaikka pelokkaanakin, askel kerrallaan...  Ja päivä kerrallaan, vuosi kerrallaan....  Niin pitkälle kuin on tarvis.

Jumalan siunaamaa uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

Arkeen palattu pitkin hampain

Olisin mieluusti pitänyt vielä ne jouluajan päivät. Arkeen paluu on aina hieman ankeaa, vaikka se toisaalta tuokin vaihtelua pyhien hiljaisuuteen.

Meillä arjen aloitukseen kuului eilen nuorenmiehen kyytiminen omaan huusholliinsa. Tällä reissulla poikkesimme myös Joensuun Lidlissä. Sieltä sai ottaa joulutähden ilmaiseksi mukaansa:) Kuvan pöydälle en sitten vaihtanut jouluksi mitään muuta väriä. Punaista ja muuta jouluista väriä oli jo muualla. Enkelitkin jäivät makoilemaan pöydälle ja tuo yksi on itkenyt katkennutta siipeään monta vuotta, mutta ehkä se paremmin sopiikin niin... Tähän sopi seuraksi hyvin väriensä puolesta tuo saatu joulutähti.

Liina on minun tekemäni koulussa 70-luvun lopulla. Kävimme erään talon pihapiirissä olevassa vanhassa talossa niitä kangaspuilla kutomassa.  Minulla on toinenkin, joka on sinisin värein.

Valo voittaa

Vuoden pimein aika käsillä, mutta koska kalenteri sanoo, että on talvipäivänseisaus, uskomme valon vähitellen lisääntyvän ja kesänkin ennenpitkää koittavan.

Vuosituhansia sitten oli se "suurin talvipäivänseisaus", kun Kristus kärsi ja kuoli... mutta uskomme valon lisääntyvän ja ikuisen kesän koittavan, koska "kalenterimme Raamattu" niin sanoo.

Viime vuonna oli tämmöistä. Nyt ei lunta lainkaan...

Siunattuja, rauhallisia, iloisia joulunaluspäiviä ja itse jouluaikaa - itse kullekin lukijalle!

Joululahjatoiveita

Sain Sesseltä Ilo elää -blogista haasteen Älyttömät joululahjatoiveet:) Ideana oli keksiä kolme toivetta, jotka eivät todellisuudessa tule toteutumaan. No, tässäpä minun toiveeni:

Uusi, iso talo. Se saisi olla metsän keskellä, mutta lähellä palveluita. Jokaiselle oma huone. Ja vielä kaikenlaista askartelutilaa jokaisen tekemiselle. Voisi olla vaikka vanha koulukin. Tai vaikka kartano samantien... ja siellähän voisi olla vaikka entisaikojen tapaan lehmiä ja hevosia yms. Karjanhoitajat ja hevostenhoitajat tietysti myös. Minä sitten vain sifongeissa kuljeskelisin...

Kaupunkiasunto. Kun kerran maalla asuttaisiin edelleenkin, niin kaupungissa voisi olla asunto. Siellä voisi välillä oleskella, kun rupeaisi metsässä tuntumaan... liian metsäiseltä.  Se asunto voisi sitten olla tietysti kaiken keskellä: kaupat, terveyskeskus ja kirkko sekä rukoushuone. Minusta oli Pomarkussa kiva, kun sai asua ihan kirkon naapurissa. Oli helppo pistäytyä siellä.

Sukulaiset ja ystävät lähemmäs. Muutaman sata kilometriä ainakin. Mieluusti saisi jokusia olla ihan samalla paikkakunnallakin.

Siinä näin äkkiseltään:)

Kuvassa tyttöjen tekemiä tonttuja. Osa tehty koulun kerhossa ja osa kotona. Rekikin on omatekoinen; kotona kartongista tehty. Kynttilät sain syntymäpäivänäni ja ne on tehty koulun toimintapäivänä.

Kiitollisuuden polkua etsimässä

Tänä aamuna havahduin siihen, että saisin olla monesta asiasta kiitollinen, vaikka kaikki ei nyt juuri tällä hetkellä niin auvoiselta tunnukaan. Hetken se kiitollisuuden ajatus lämmitti mieltäni ja näytti minulle muutamia ajankohtaisia kiitollisuuden aiheita - kuin aurinko olisi hetken säteitään heittänyt tännekin päin. Mitä sitten kiitollisena ajattelin? Sai nukkua yön omassa kodissa ja omassa vuoteessa, ei tuntunut kolotuksia, mielikin oli hivenen parempi, lasten joulujuhlapäivä käsillä ja jopa se, että on mahdollisuus itsekin jotain jouluvalmisteluja tehdä. Kaikki tämmöinen tuntuu monesti ihan itsestäänselvyydeltä, kunnes joskus herätellään huomioimaan nämäkin saaduiksi lahjoiksi...

Välillä sitä saa tosiaan "kiitollisuuden polkua" ikäänkuin etsiä oikein. Rikkaruohojen - tai lumen - seasta. Mutta siellä se kuitenkin kulkee, vaikka piilossa toisinaan. Ja liian harvoin käytettynä...

Kuvassa meidän tämänvuotinen ulkokuusemme takapihalla. Kuva on otettu ikkunan läpi ja siinä on sitten heijastukset sen mukaiset. Kuusessa on nyt jääpuikkovalot. Viime vuonna siihen vielä viriteltiin ihan perinteisen näköiset valosysteemit ja siitä touhusta oli juttua täällä: Valot syttyivät ulkokuuseen. Silloin olivat johdot aika solmussa ja niitä setviessä ei kyllä arvannut, etteivät ne valot enää seuraavana vuonna toimi. Tuo kuva on otettu jo aiemmin, jolloin lunta ei ollut. Nyt sitä on. Jopa niin paljon, että jouduimme miettimään, pääsemmekö autolla lasten kuusijuhlaan. Päästiin kuitenkin, vaikka tie olikin auraamaton vielä:)

Kori täynnä kirjeitä

24 vuotta sitten oli jännittävä päivä. Tapasin nimittäin tuon siippani ensimmäisen kerran. Se tapahtui Kotkan linja-autoasemalla.  Olin matkustanut linja-autolla Kotkaan Helsingin kautta ja jo siinä oli minulle jännitystä. Olin sitten saapunut iltapimeällä Kotkan linja-autoasemalle. Hetken odoteltuani näin hymyilevän miehen saapuvan minua noutamaan. Ja siitä se lähti. Tai oikeastaanhan jo aiemmin, sillä olimme olleet kirjeenvaihdossa muutamia kuukausia sitä ennen.

Kuvan kori on täynnä kirjeitä. Siinä on puolet kirjeenvaihdosta, eli isännän kirjeet minulle. Isännällä puolestaan on minun kirjoittamani kirjeet säilytyksessä. Tuon korin isäntä oli tuonut vuotta aiemmin Madeiralta. Hän oli lentänyt sinne joulupäivänä ja viettänyt siellä 9 viikkoa. Hänellä on siltä ajalta paljon valokuvia; upeita kukkia varsinkin.


Tässä muutama kuva niiltä kaukaisilta ensitapaamisen päiviltä.  Ekassa kuvassa minä olen vielä omassa huushollissani ennen lähtöä. Ystävä kävi luonani ja otti kuvan. Muut kuvat ovatkin sitten isännän silloisesta huushollista.

Jotkin näistä yllä olevien kuvien tavaroista ovat huushollisssamme yhä. Karttapallo löytyy edelleen, mutta valo siinä ei toimi ja ei tuota karttapallon pistoketta enää saisi sopimaankaan nykyaikaisiin pistorasioihin. Puinen jakkara toimittaa nyt yhden neitokaisen yöpöydän virkaa. Siinä on nimittäin laatikkokin, vaikka se ei tuossa kuvassa näy. Taulu on meillä edelleen, mutta ei nyt ole seinällä, koska seinäpintaa on niin niukasti. Kirjahylly ja kirjat ovat osa huusholliamme. Nuo isännän huushollin verhot ja samaa kangasta oleva päiväpeite ovat nykyisin nuorenmiehen huushollissa.

Tänään olemme viettäneet tätä päivää varsin tavanomaisissa, arkisissa merkeissä. Ja olemme puhuneet hiukan myös vanhenemisesta. Ensitapaamisesta tuntuu olevan toisaalta hyvin kauan ja toisaalta melko vähän aikaa. Riipuu mistä näkökulmasta asiaa katsoo.

Silitysapulaisia

Oikeastaan tämä silityshomma saikin alkunsa toisen neitokaisen toiveesta, sillä hän halusi pikku pöydälleen jonkun jouluisen liinan. Samallahan siinä sitten silitettiin vähän muitakin.

Minä tykkäsin lapsena silittämisestä. Rauta tosin oli sellainen 60-luvun, melko painava, mutta sähkörauta sentään. Nämäkin neitokaiset tykkäsivät silittää. Minä tosin silmä tarkkana vahdin touhua ja tuli sitten mieleeni ne omat lapsuuteni silitystouhut. Äiti minua varoitteli, etten vain pudottaisi kuumaa, painavaa rautaa... Tämä minun rautani ei ole painava. Sen olen ostanut varmaan joskus 80-luvulla. Höyryä siinä ei ole. Se pitää saada suihkepullosta ja nyt olikin sitten niin, että pulloni on uusittava. Se nimittäin roiski vettä enemmän sormille kuin kankaalle. Vieläköhän saisi ostettua sellaisen höyryttömän raudan? En ole yhtään innostunut höyryraudasta. Näen jo mielessäni kuinka joku säiliö vuotaa tai on vähän väliä tyhjä. No, vuotihan se pullokin...

Silityslaudasta sen verrran, että sain sen aikanaan työpaikallani. Eräs asiakas toi omistajalle ja minulle silityslaudat. Ja kuinka ollakaan; äitini oli myös nuorena saanut silityslautansa työpaikallaan.

Klimenkoa kuuntelemassa

Saimme tänäkin vuonna nauttia täällä Lieksassa Klimenkon musiikista näin joulunalusaikaan. Tänään, itsenäisyyspäivänä, oli hänen konserttinsa Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella ja väkeä oli salin täydeltä. Kun minä ja tytöt saavuimme paikalle vähää ennen tilaisuuden alkua, pelkäsin ettemme saa enää autopaikkaa pihasta. Saimmepa kuitenkin. Oli liikenteenohjaus hyvin hoidettu.

Konsertti muuten meni aika samantapaisesti kuin viime vuonnakin. Siitä voi lukea tästä linkistä Ihana ilta!. Klimenkoa on kyllä suuri ilo kuunnella. Sitä mieluusti sulkisi silmät ja antaisi musiikin soida vain korvissa,  mutta toisaalta, hänen esiintymisensäkin on katsomisen arvoista. Hän eläytyy niin esitykseensä laulaessaan. Myös hänen puheensa musiikin välillä ovat kiinnostavasti esitettyjä. Useammankin kerran yleisö sai naurahdella kuulemaansa. Nyt olisi ollut tilaisuus laulaakin Klimenkon kanssa, sillä hän halusi välillä yleisönkin laulavan kanssaan. Itse en tosin osallistunut laulamiseen. Kuuntelen mieluummin. Ja oman laulamiseni jätän nykyään vain metsän puiden kuultavaksi.

Saatiinpa taas kasville nimikin

Meillä on tuolla metsässä ollut pientä ikivihreää kasvia, jonka nimeä emme ole tienneet. Tämä oli kumminkin sellainen, että se kiinnosti kovasti.  Neitokaiset ovat tuoneet sitä pari kertaa tänne sisällekin. Se on sillätavoin mielenkiintoinen, että vaikka se on sisällä ihan kuivahtanut, sitä voi aivan hyvin hypistellä, eikä se hajoa, ei varise. Sellainenhan on harvinaista kuivahtaneiden kasvien kanssa.

Ei ollut ihan helppo löytää nimeä. Sitten löysin sivuston Virtuaalisuo, jossa oli yhtenä osana korven kasvillisuutta ja siinä mainittuna metsäkorte. No, totesin ettei se meidän kasvimme ollut. Siitä tuli kuitenkin mieleen laittaa hakuun kortteet ja nyt sainkin tutun näköisen kasvin esiin ja sille nimen riidenlieko.  Wikipediasta luin lisää tästä monipuolisesta kasvista. Sitä on käytetty kansanlääkintään ja tekstin mukaan sitä käytetään yhä ruotsissa joulukoristeluun seppeleissä. Tästä voit katsoa mitä muuta siitä sanotaan: Wikipedia/riidenlieko.

Pitihän sitä sitten lähteä ulos kylmään hytisemään, että saatiin tähän juttuun muitakin liekokuvia, kuin tuo sisällä otettu. Tytöt näyttivät, mistä viimeisimmät riidenliekonsa löysivät.

riidenlieko 

Ja näkyipä reissullamme oravan jäljetkin:)