Miltä se maistuisi kahvitilkka

Eilen keskimmäinen neitokainen tuli kysymään minulta, että "mitenkä se hyvää huomenta punahilkka menikään?  Hän tarkoitti lorua, jota olen joskus heille lausunut.  (Lausuminen kuulostaa kyllä jotenkin turhan juhlalliselta, mutta en nyt parempaakaan sanaa keksi). Äitini lausui sitä lorua minulle ja siskolleni. Sitä oli aina kiva kuunnella. En muista mistä hän sen oppi. Oliko se koulukirjasta vai opettiko joku sen? Onneksi olen laittanut sen paperille, aina siitä joku kohta muuten on kateissa.  Jotensakin näin se menee:

- Hyvää huomenta Punahilkka, miltä se maistuisi kahvitilkka?
- Ah, se on aivan liian kuumaa, kieltäni polttaa, päätäni huumaa.
- Kahvi on hyvää, mitä minä kuulen, huonolla tuulella rouvani luulen.
- Eipä se ollut kumma lainkaan, voi mitä unissa nähdä sainkaan.
- Kerro se mulle kullanmuru, kertoen aina haihtuu suru.
- Mull oli piilossa pesä uusi, munia siinä jo viisi, kuusi.
   Lapset sen löysivät, ai, ai, ai,
   rintani haikean haavan sai.
- Rauhoitu, rauhoitu rakas Lotta, eihän se ollut edes totta!

Yllättävän vaikea laittaa kirjoitettuun asuun lorua, joka pitäisi kuulla lausuttuna...  Pätkän samaa lorua löysin  muistokirjasta, jonka äitini täti Aune Hääsi oli saanut Sammaljoella v. 1951. Hän oli toiminut siellä diakonissana. Ehkäpä hänestä joskus enemmänkin.

En montaa lorua osaa, mutta on minulla mielessä yksi kouluaikainen kanaloru. "Menen jyvävakkaan, munimasta lakkaan, syön kunnes halkean. koko päivän valkean".  En muista oliko tuo vain osa sitä vai oliko se kokonaan tuossa. Se oli aapisessa, joka minulla aikanaan oli. Vaikka olen kaikenlaista säilönyt, sitä minulla ei ole. Harmi nyt. En aikanaan tykännyt aapisen kannesta, joka oli sellainen 70-lukulainen vihreä ja siinä pari lasta kaiketi. En edes muistanut enää miltä se näytti, mutta joskus kirjastossa  pääsi varastoon tutkimaan kirjoja. Siellä oli aapisia myös. Sieltä löysin tutun näköisen aapisen ja lainasin sen. Sitä kotona tutkiessani palautui mieleeni oma takkuamiseni lukemaan opettelun kanssa ja myös tuo kanaloru. Se oli  niitä melko ensimmäisiä lukemiani juttuja varmaan, koska  oli siinä ihan aapisen alkupuolella.

Ja  vielä eräästä vanhasta aapisesta yli kymmenen vuotta sitten löytämäni runo: Kuka sen Nykäsen eukon voin vei.? Kun ensi kertaa sen luin, ajattelin sen olevan hauska, varsinkin nimen takia. Nykäsen eukoksi ajattelin mieheni äidin ja myös tädin... ja unohdin, että minäkin se olen!