Ruoka! Syömään! SYÖMÄÄN!

Huhtikuun alkupuolella kävin eräänä aamuna kuumeisen ja kurkkukipuisen nuorimmaisen kanssa seuraavaa keskustelua:  Minä: " Haluatko kakunpalan?" Neiti: " Kyllä. Haluan kurkkupastillin."  Minä: " Kyllä, mutta syö ensiksi."   Toisinaan taas kuuluu kehotus: "Syömään". Väki saapuu tai sitten ei...  Jos ei, niin ääni kovenee ja sävy tiukkenee. Jos karkkia tarjotaan, kehotuksia ei yleensä tarvita.

Sitten mietin seuraavaa: Joskus me saamme jotain mieluista, mutta kenties ei niin tarpeellistakaan, aivan pyytämättämme. Joskus saamme jotain kun vain pyydämme. Joskus taas meille tarjotaan jotain, mutta tietyt edellytykset on ensin täytettävä, koska se on meille hyödyllistä. Meistä huolehditaan. Aina ei saamamme mene saman kaavan mukaan. Joskus kielletään, joskus käsketään ja vaaditaan, mutta joskus myös annetaan pyytämättä, yllättäen. Joskus saamme tarjotusta tehdä valintamme, otammeko vai jätämmekö, ihan oman mieltymyksemme mukaan. Sitten on niitä asioita joissa ei ole mitään valinnansijaa, vaan on syytä noudattaa kehotusta.

Meidät oli viime kesänä kutsuttu häihin. Kutsu sai nuorimmaisen kysymään: "Mennäänkö me sinne syömispuolellekin?"  No, mentiinhän me. Joillakin on enemmän herkut mielessä kuin toisilla...