Kuka sammutti yölampun ja muita mietteitä sekä puuhia

Eilisaamuni tuntui taas melko vaikealta. Masentavat mietteet vaivasivat aamusta pitkälle päivään. Joitakin ajatuksenpätkiä kirjoitin sitten muistilapulle, mitä päivän aikana mieleeni tuli. Muistinhan sentään, että oli ystävänpäiväkin... ja jostain sukelsi mieleeni seuraava ajatus:

"...ystäviksi minä sanon teitä..."  Tuo pätkähän on raamatusta Joh. 15:15. Katsoin äsken. Ei enää palvelijoita, vaan ystäviä...

No, seuraava merkintä muistilapussani on myöskin jae raamatusta:

"Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin

MINÄ TAHDON AUTTAA SINUA 

ja sinun pitää kunnioittaman minua."

Ps. 50:15

Kävin sitten ulkona kävelylläkin samoihin aikoihin, kuin normaaliaamuinakin. (Toinen lapsista kotona flunssassa ja toisella alkoi koulu poikkeuksellisesti tavanomaista myöhempään). Kun olin sillä kävelylläni tuolla alhaalla, näin puiden välistä näkymän kuusta, joka oli erittäin kaunis. Taivas oli saanut muutakin väriä kuin sinistä tai harmaata. Harmittelin, ettei ollut kameraa mukana. Lähdin kiiruusti hakemaan sitä, vaikka aavistin, että se tuskin kannattaa. Kun saavuin takaisin sen kameran kanssa, ei kuusta näkynyt enää vilaustakaan. Mieleeni tuli ajatus:  

"Kuka sammutti yölampun..."  ja siitä sitten "...on päiväksi muuttunut yö...".  En muistanut mistä tuo viimeksimainittu oli, ajattelin sen kai olevan raamatusta, mutta asia jäi silleen.

Jossain vaiheessa mietin, että "monesti meitä viedään 'side silmillä'; talutetaan kuin sokeaa. Meidän on vain luotettava, että taluttajamme on luotettava, joka osaa katsoa puolestamme meille sopivan kulkukelpoisen reitin."

No, sitten illalla vielä tytär rupesi kyselemään, missä on Simojen/Kaskisen Mysterion-levy. Oli vain tyhjä kotelo löytynyt. Levy sitten löytyikin soittimesta, joka on pöydälläni, mutta sitten tytär ilmoitti, ettei hän kaivannutkaan sitä levyä, vaan toista, joka on samantapainen ja jonka hän jo olikin löytänyt kuunneltavakseen koulutöihinsä kuuluvan piirustushomman ohessa (siitä kohta lisää...). 

No, sitten isäntä keksikin, että hänpä haluaisikin kuunnella Martti Talvelan virsilevyä. Me miellyimme siihen aikanaan kovasti, kun apellani oli se ihan perinteisessä levysoittimessa soitettava versio. Sitä kuuntelimme mieluusti sitten myöhemminkin, kun levy jäi meille. Kun soitinhommelit muuttuivat niin, ettei sellaisen levyn soitto enää onnistunut, saatoimmekin ostaa kyseisen levyn cd-version. Se siis laitettiin illalla soimaan ja kuuntelimme koteloon kuuluvat kaksi levyä, joita ei oltu kuunneltu aikoihin. Ja kas, siellähän olikin tuo kohta "... on päiväksi muuttunut yö..."!  En lainkaan ollut muistanut, että se oli virrestä peräisin. Virsi oli ainakin vanhemman virsikirjan mukaan numero 311 ja mainittu kohta säkeestä 7. Virsihän on  "Jo joudu mun sieluni heräämähän..." Ja se on yksi suosikkini. Olipa jännä huomata illalla, että sama ajatus, mikä aamulla mieleeni nousi, tuli toisessa muodossa esiin illalla. Ei varmasti sattumaa...

Mitä muuta sitten puuhasteltiin eilen. Tyttären mainittuun kouluhommaan kuuluu nyt iso työ. Hän tekee meille ovikatoksen ja niitä työkuvia piirteli illalla puhtaaksi. Jo aiemmin tyttären tekemien suunnitelmien pohjalta isäntä rakensi puusta ja vanerista "koekatoksen" oven päälle, että katoshommassa osataan paremmin kaikki tarvittava ottaa lukuun. Sitä koekatosta sitten aseteltiin eilen oven päälle ja edellispäivänä isäntä väänteli paksusta katiskarautalangasta tyttären piirtämien kuvien mukaan myös katokseen tulevat "koekoristekiehkurat".

Semmoista siis eilen. Ja minä yritin myös piirtää sitä aamulla näkemääni kuunäkymää, mutta ei siitä onnitunutta tullut ja kesken se jäi. Kai minä kuitenkin yritän sen valmiiksi tehdä silti.

En nyt jaksa ruveta tähän enää kuvia puljaamaan, kun oli tuota tekstiäkin niin paljon.

Hyvää päivänjatkoa itsekullekin lukijalle!