perjantai 29. syyskuuta 2017

Vanhat tavarat: paikkausrasiat

Näin tyylikkään näköisiä metallirasioita olivat ennen paikkausrasiat.



Otetaanpas ensin lähempään tarkasteluun tuo Nokian paikkarasia.





Minulle tulee tuollaista paikkarasiaa, ja varsinkin sen sisältöä katsellesssa mieleen lapsuuteni. Muistan kuinka Pomarkussa yhdessä keltaisessa pikkumökissä asuessamme, jota mökkiä ei muuten enää ole olemassakaan,  isä paikkasi keittiön lattialla pyöränrengasta. Minua touhu kiinnosti kovasti. Oli jännää katsella kuinka isä laittoi vatiin vettä, ja se pyörän sisärengas, jonka piti oleman rikki, pumpattiin ilmaa täyteen. Sitten rengasta laitettiin veteen, että nähtiin missä se reikä oli. Siinähän kohdalla se oli, josta ilmakuplia alkoi tulla. Ellei sitten venttiilissä ollutkin vika. No, sitten oli se itse paikan laitto. Minua aina ihmetytti, että kun liima oli laitettu, ei sitä paikkaa lätkäistykään ihan heti paikoilleen. No, noinhan se ohjeiden mukaan kuuluikin toimia.


Sitten on tämä Dunlopin rasia. Onkohan tämä vähän nuorempi kuin tuo edellinen?





Semmoiset olivat nämä paikkuurasiat. Nämä kai lienee isännän kotoa peräisin. Meillä saattaa olla joku "nykyaikainenkin" jossain varastossa. Muistelen, että joku sinistä muovia oleva rasia olisi se, joka viimeeksi on ostettu. Ja siitäkin on jo melko kauan aikaa.

Ei sentään nykyäänkään tartte toimia niin, että "purukumilla paikkaamme sen", kuten vanhassa laulussa "Pikkumatin autosta..."

Rupesinpa huvikseni katsomaan, millaisia nykyään löytyy. Onhan niitä monessa paikassa ja monenlaisia. Mutta osuipa silmiini tällainenkin uusi rasia retron ystäville:
 http://www.motonet.fi/fi/tuote/382347/TipTop-TT02-Retro-paikkarasia

16 kommenttia:

  1. Ihanan nostalgisia rasioita. Niin tulee minullekin lapsuus mieleen.
    Kaunista, siunattua viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava näitä taas pitkästä aikaa katsella ja samalla vähän muistellakin:) Mukavaa ja siunattua viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  2. Kyllä on paikkarasiat tulleet tutuiksi vuosien aikana, kun ensin EX-mies ja sitten nykyinen mies on pyörän renkaita paikkailleet, onneksi ei ole ollut mun "vastuulla" :) Usein on kumi puhki ollut, varmaan vanhojen pyörien ja hiekkateiden (tai kaupungissa lasinsirujen) takia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole koskaan tullut opetelleeksi renkaan paikkausta, vaikka olisi ihan hyödyllinen taito. Meillä ei ole tullut pyöräiltyä, mutta silti on pyöränkumit tyhjinä kesäisin, eikä pysy ilmat.

      Poista
  3. Jänniä muistoja. :) Nokian rasia näyttää tutulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestäni siinä oli jotain tutun näköistä, ehkä meilläkin oli kotona samanlainen.

      Poista
  4. Voi muistan isälläni, joskus olleen tuollaisen paikkarasian..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se lienee ollut joskus tosi yleinen. Meilläkin lienee ollut samanlainen, niin tutulta näytti.

      Poista
  5. Kivoja muistoja tulee mieleen. Muistan, kun sain ensimmäisen oman pyörän, Nopsa Kombin. Se oli lilan värinen ja niin upea omasta mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut hauska katsella kaupungilla myös, kun nuoret ajelee samanmallisilla pyörillä kuin mitä oli omassa lapsuudessani. Oli Jopoa ja Tunturi Ponia myös. Siskollani oli hopeanharmaa Poni, minulla sellainen punainen mummopyörän mallinen Tunturi, joka oli hieman pienempi ja jota kutsuttiin nuorisopyöräksi.

      Poista
  6. Oih..ihania muistoja ja rasioita♥ Minäkin muistelin nähneeni isäni juuri samalla lailla paikkailevan pyörän kumeja..ne paikat olivat sellaisia mustia joissa oli oranssit renkaat:) Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Samoin sinulle! On taidettu siihen aikaan aika monessa huushollissa tehdä samat hommelit. Nykyään onkin monenlaista nykyaikaisempaa tapaa siihen.

      Poista
  7. Nykyään ei kuulemma meinaakaan paikat pysyä, kun renkaat saattavat sisältää silikonia. Tiedä sitten, en ole kokeillut. Tai kokeilin kerran, mutta en saanut sitä päällikumia irrotettua :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, voisi kyllä ihan kuvitellakin, ettei sitten pysyisikään, jos siinä tosiaan silikonia on.

      Poista
  8. Noita metallisia en muistakkaan. Sinisiä muovirasioita muistan meillä olleen ja taitaa olla vielä täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni meilläkin pitäisi olla joku sininen muovirasia. Missä lie varastossa on nyt.

      Poista