Piirtäminen on joskus tylsyyden tai harmituksen karkoittaja

Joskus tarve kaivaa kynät ja vesivärit esiin, tulee jostain nähdystä asiasta. Toisinaan jostain älyttömästä sivuseikasta. Mutta olipa alku mikä tahansa kuvaan, se tekeminen on mukavaa huvia. Toisinaan se voi olla oikein hyvä tylsyyden tai harmituksen karkoittajakin.

Kortti on avattava ja teksti jatkuu sisällä: "...hänen, joka julistaa rauhaa..."

Tämä ensimmäinen kuva sai alkunsa pieleen leikatusta kartongista. Olin aikonut leikata kartongin yläreunaan muutaman pyöreän muodon, joita olisi voinut käyttää vaikka pilvinä jossain kuvassa. Pieleen meni. Eräs kohta rupesikin sitten näyttämään mökin katolta ja leikkasin siihen lisää kulmikkuutta. Ja siitä lähti tuo vuoristomökin kuva alkuun.


Tämä hernekuva taisi lähteä vain siitä, että rupesin jotain kiekuroita piirustelemaan ja siitä tuli herneet mieleeni. Kuvassa tosin  on lehdet ja kukkakin mitä sattuu, mutta väliäkö sillä, sillä viihdyin tämän parissa ainakin.

Avattava tämäkin. Ei tekstiä sisällä.

Tämä viimeinen kuva onkin sitten yhden päivän ärsyyntymisen karkotukseen. Istuin keittiön pöydän päässä hautomassa ärsyyntyneitä ajatuksiani, joita olin myös vähän muistikirjaanikin kirjoittanut. Sitten silmäni osuivat takan päällä yhä majailevaan enkelikelloon. Sen huipulla olevan enkelin nappasin ensin ajatuksiini ja mielessäni näin, että käytän sitä sabloonana ja piirrän sinisen taivaan... Piirsin kyllä sinisen taivaan, mutta enkelikellon huippuenkeli olikin vain lopulta vähän mallina aloitukselle. Joulukortti siitä tuli... olenkohan nyt myöhässä - vai ajoissa - joulukorttini kanssa? Sovitaan että ajoissa, onhan siinä tältä vuodelta merkintäkin...

 Ja niin se isoin ärtymyskin kuvaa tehdessä hälveni aika hyvin:)