perjantai 15. kesäkuuta 2018

No ny niil teil ajetaan rallia!

Yllättävä löytö tien varresta matkalla  uimarannalle: Ilmoitus tien sulkemisesta rallin takia!




Kotona tutkin asiaa netistä ja minulle selvisi, missä tätä Lieksa-rallia ajetaan. Muun muassa näitä teitä on mainittu linkissä, jossa näkyy Poliisin kuulutus luvasta teiden sulkemiseen Lieksa-rallin takia:

Kelvä-Salonkylä-Jaakonvaara
Jaakonvaara-Kuora (Särkivaara-Ihanto risteys)
Sitten mainitaan myös Vorna ja Kelvä. Rallissa on myös osuus,  jonka maali näkyi olevan Vuonislahdessa, (kaiketi Kelvä-Hassila). Siitä oli pieni lappu siellä kylätien varressa.

Sitä ajetaan siis melko lähellä sekä  niilläkin huimilla teillä, joilla mekin olimme taannoin sunnuntai-ajelulla ja  jolla reissulla osuimme myös poikkeamaan  partisaanimuistomerkille.

Mutta että Lieksa-ralli... Ihan yllätyksenä tuli. Aika kivaa varmaan niille, jotka ajaa! Saa päästellä ihan vapaasti.

Periaatteessa olisi kai mahdollista mennä norkoilemaan tuonne Kelvä-Vuonislahti -risteykseen, mutta uimarannalle ei sitten sunnuntaina* iltapuolella olekaan asiaa.

---
*16.6.2018. Eilen illalla nukkumaan mennessä tajusin, että olin tuota juttua kirjoittaessani ollut vähän viikkovillissä.  Lauantainahan se ralli on. Eli tänään.


8 kommenttia:

  1. Sisarieni miehet olivat aikoinaan kovin innokkaita rallinharrastajia ja rakensivat omaa ralliautoakin, silloin tuli monta rallipätkää nähtyä:) Kiva harrastus! Kaunista kesäpäivää ja mukavaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Se on sitä vauhdin hurmaa:) Itsestäkin olisi kivaa, jos voisi ajaa jossain kovaa.

      Poista
  2. Silloin kun asuimme hetken aikaa Mäntyharjussa, niin siellä meni kanssa ralli sillä hiekkatiellä missä asuimme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on tuo ralli ollut kai ennenkin, mutta nyt se tuli ihan uutena asiana minulle. Jos sen joskus olin kuullut, niin oli ainakin unohtunut tehokkaasti:)

      Poista
  3. Olen käynyt katsomassa aikoinaan Nesterallia ja monia muitakin pienempiä kilpailuja. Niissä on oma tunnelmansa, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole koskaan ollut rallia katsomassa, mutta tykkäisin varmasti:) Saa nähdä kuinka tänään teemme. Niin, tänään... Höpisin jutussani, että sunnuntaina olisi tiet suljettu. Korjasin juttuani, sillä tänäänhän se on. Olin laskelmoinut päiviä väärin.

      Poista
  4. Täällä on joka vuosi syksyllä ollut ralli ja tie sulut. Joskus korjaavat rallin jälkeen tien hyvin ja toisinaan ei. Viime syksynä huhuttiin, että enään ei rallia olis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mentiin silloin illalla norkoilemaan sinne nauhan taakse. Muutama auto oli siinä tien varrella parkkeerattuna. Vahti seisoskeli sen nauhan takana. Kun mentiin sinne päin yksi pölypilvi mennä pölähti siitä risteyksestä ohi, siinä oli se, mitä me rallista nähtiin. Ei jaksettu kuin vähän aikaa seisoskella, kun itikat ahdisteli niin kovasti.

      Poista