Kun alkoi vaino. Ja noita kohtaa itseään vahvemman...

Siinä kaupungissa kuohui. Siellä oli Stefanus niminen mies, joka oli muutaman muun;  mm. Filippus-nimisen kanssa, valittu auttamaan köyhiä. Senaikaista ruoanjakelua siis, kuin leipäjonot nykyään. Emme tiedä, millä systeemillä he sitä hoisivat, mutta apu oli tarkoitettu erityisesti leskille,  joilla ei ollut muutoin mahdollisuutta tulla toimeen.

Mutta tästä Stefanuksesta sanottiin, että: "Stefanus oli täynnä armoa ja voimaa, teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansassa." Vaan ilmaantuipa tietysti väkeä, joka halusi väitellä hänen kanssaan, "mutta he eivät kyenneet pitämään puoliaan sitä viisautta ja henkeä vastaaan, jolla hän puhui." Niinpä nämä väittelyssä hävinneet hankkivat vääriä todistajia häntä vastaan ja raastoivat hänet oikeuden eteen. Ja sanotaan, että "kaikki jotka neuvostossa istuivat, loivat katseensa häneen, ja hänen kasvonsa olivat heistä kuin enkelin kasvot." Aika paljon sanottu!

Mutta mitä sitten seurasi? Stefanus sai pitää siellä puheen. Stefanus ei kuitenkaan puolustanut itseään. Hänellä oli ihan muunlaista sanottavaa. Mutta kuulijat eivät kestäneet sitä. Tuon "oikeudenistunnon" lopputulos oli, että tuo heidän mielestään enkelin kasvot omaava mies silti kivitettiin.

"Ja sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan; ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit." Mutta saiko se Jumalan sanan vaimenemaan? Ei, vaan se löysi tiensä uusiin paikkoihin sen myötä. "Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa."

Myös Stefanuksen työtoverina avustustyössä ollut Filippus lähti Samariaan. "Ja Filippus meni Samariaan ja saarnasi heille Kristusta." Siellä kansa oli vastaanottavaista ja sanotaan, että "kansa otti yksimielisesti vaarin siitä", mitä Filippus  heille puhui. Kaupungin väki oli myös nähnyt, kuinka moni rampa ja halvaantunut oli parantunut hänen rukoillessaan. He olivat myös nähneet sitä, kuinka monista olivat saastaiset hengetkin lähteneet pois suureeen ääneen huutaen. Tämä kaikki oli vaikuttanut, että kaupungissa syntyi suuri ilo ja Filippuksen sanoma kelpasi heille.

Mutta siinä kaupungissa oli  jo ennestään mies, jolla sanottiin olevan suuri voima; mies, "joka harjoitti noituutta." Hän itse sanoi itseään suureksi, ja kaupungin väki piti häntä suurena. Olivathan he nähneet häneltäkin monia ihmeellisiä  tekoja. Mutta nytpä kävi niin, että tuo mies, Simon nimeltään, alkoi uskoa, että Filippuksella oli jotain suurempaa kuin hänellä. Hän tahtoi uskoa ja otti myös kasteen. Ja sanottiin, että hän pysytteli Filippuksen seurassa. Mutta kun kaupunkiin tulivat myös Pietari ja Johannes, niin nämä rukoilivat, että uskoon tulleet saisivat Pyhän Hengen. He panivat kätensä ihmisten päälle, kun sitä rukoilivat. "Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen."

Mutta nyt  Pietari ärähti toden teolla tälle nimikaimalleen, johon oli vasta tutustunut. Hän sanoi tuolle rahaa tyrkyttävälle Simonille kovat sanat: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa." Sitten hän sanoi, ettei Simonilla ollut "osaa eikä arpaa tähän sanaan" koska hänen sydämensä ei ollut "oikea Jumalan edessä." Hän näki myös Simonin olevan vielä kiinni katkeruudessa ja vääryydessä. Sitten hän kehotti Simonia tekemään parannuksen ja kääntymään pahuudestaan ja  rukoilemaan anteeksiantoa Jumalalta. Simon ei suuttunut.  Hän pelästyi. Tästä, ennen itseään niin suurena pitäneestä miehestä, löytyi nöyryyttä pyytää, että "Rukoilkaa te minun edestäni Herraa...". Ja luulen, että he hänen puolestaan rukoilivatkin.

Apt. 8:18-20. 

Noita Simonista ei kerrota enempää. Mutta uskon, että hänestä tuli uskollinen Jumalan palvelija kaiken tämän jälkeen. Hän oli nähnyt pimeyden tekoja, hän oli nähnyt valkeuden tekoja. Ja hän oli havainnut valkeuden teot suuremmiksi. Varmaankin hän julisti tämän jälkeen siitä, joka suurempi kaikkia on: Jeesus Kristus!

---
Apostolien teot, luvut 6-8.



Ja mihin  Filippus seuraavaksi meni? Autiomaahan. Siellä hän kohtasi etiopialaisen hoviherran matkalla kotimaahansa. Filippus juoksi hänen vaunujensa luo ja ryhtyi puheisiin tuon matkalaisen kanssa... Mutta se onkin luettavissa tuosta samasta Apostolien tekojen luvusta 8.