Sen näytöksen takia kannatti pukea ulkotakki päälle...

Siinä näytöksessä oli monta osaa. Oli pihasta lähtiessä outo hämärä, kummallinen tunnelma.  Myöhemmin aukeni upea värileikki, jossa oli liikettä; pienet harmaat pilvet juoksivat värikkään taivaan halki. Takanamne viipyi tumma synkeys vielä. Takaisinpäin palaillessani sain ihailla hakkuuaukean yllä vaaleanpunaisia pilvikaaria, jotka ikäänkuin kaartuivat tien ylle mukaillen maapallon muotoa. Ja lopuksi kotitien mäkeä noustessa pehmeät valkoiset pilvihattarat; kuin lampaan turkki, raikkaan, kevyen sinisellä taivaalla.

Nämä kaikki ihastutti minua suunnattomasti. Mutta piirtämiseen innoitti vain ne taivaalla kaartuvat vaaleanpunaiset kaaret. Olisin halunnut sen maiseman ensinnä kokonaisena valokuvaan. Mutta jotkut jutut pitäisi ihan paikanpäällä omin silmin nähdä. Miten siinä piirtämisessä sitten kävi, kerron jutun lopussa.

Valokuvakaan ei voi korvata omin silmin nähtyä. Jotkut jutut pitäisi vaan itse nähdä.  Kun en saanut niitä kaaria kuin osittain kuvaan, rupesin  miettimään kuinka saan ne piirustuspaperille. Sen koko maiseman mieluusti, mutta varsinkin ne pilvet. Mietin jo, kuinka isoa vesivärisutia paperilla voisin pyöritellä oikeanlaista jälkeä saadakseni. No, kuinka kävi? Enpä löytänyt sutia ollenkaan. Meillä vielä tavarat seilaa jatkuvasti paikasta toiseen, milloin minkin syyn tähden. Mutta paperia löysin ja kokeilin ihan vain sormilla vesiväriä paperille saada. No ei tullut häävi tekele. Ei tosin olisi ollut mitään takeita onnistumisesta, vaikka olisi sutikin ollut käytössä.