Metsän puolelle...

Kenenkäs tenavia sitä oikein ollaan?

Kenenkäs poikia/tyttöjä sitä oikein ollaan? Lapsena saattoi joskus kuulla tuonkaltaisen kysymyksen jonkun aikuisen suusta, joka ei oikein tiennyt, kenen tenava hänen edessään oli. Sukua tutkineet ovat tutustuneet mielenkiinnolla omiin juuriinsa. Ja yleensä tiedonhalu vain kasvaa, ja jossain  vaiheessa harmittelee, kun ei enää tiedäkään, kuka oli tämän, tai tuon, äiti/isä. Jeesuksellakin oli sukuselvitykset suvustaan. Ne olivat isäluetteloita. On puhuttelevaa lukea, kun luetteloa lähdetään menemään alkupisteeseensä päin, että mihin se viimein johtaa; Aadamin jälkeen: "...tämä Jumalan". Jumala loi Aadamin. Aadam oli siis Jumalan poika. Aadam sai poikia, Seetin mm. Hänestä oli Jeesuksen suku lähtöisin. Ja me kaikki -  Jumalasta lähtöisin.

Luukas 3:28:

 "...tämä Jumalan." -33/-38,

 "...tämän Jumala." KR-92, JKR

---

"Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä..." Apt. 17:26

"...ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi." Hebr. 2:11 

Jos uskoo että Jumala on, silloin on otettava tosissaan myös se, mitä Hän itsestään Raamatussa ilmoittaa.

Hyvää lauantaita sinulle!

Hyvän mielen aamu - ja sen piirros

Heräsin vaihteeksi ihan hyvillä mielin. Usein aamut ovat toisenlaisia, jotenkin ahdistavia, kun kaikenlaiset huolet hyökkäävät mieleen. Mielessäni soi nyt tämä aamuna heti  sanoja vanhasta virrestä ikäänkuin rukouksena ja siunauksena alkavaan päivään. Siitä voi lukea toisesta blogistani, jos huvittaa.

Kun olin käynyt aamukävelylläni, eli tyttöjen kanssa jonkin matkaa kulkenut, palailin sitten kotiin päin. Lauleskelinkin vähän kävellessäni. Kotiin päästyäni minulla oli halu piirtää, vaan ei mitään ideaa. Vain ajatus, että jotain ikäänkuin Jumalan ylistykseksi olisi halu tehdä. Kuinka sellaiseen voi aiheen keksiä!?  Otin kuitenkin paperin ja vesivärit esiin, ja jostain se aihe alkoi muotoutua.

Jumalan on taivas. Hänen on maa. Ja kaikki, mitä siinä on.

---

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2021/04/vanha-virsi-soi-siunaavana-rukouksena.html

Karanneen rantapallon metsästys

Metsämökin eukko lähti postilaatikolle. Sieltä palaillessaan hän on päättikin rämpiä metsän kautta, siitä kohtaa, missä lumettomana aikana polku sijaitsee. Aluksi kulku onnistui oletettua paremmin, mutta hetken päästä jalka ilmeisesti upposi oletetun polunkohdan ulkopuolelle, koska jalka vajosi huomattavasti syvempään - ja alkoi jo tuntua vettä päässeen saappaaseenkin. Vesi tirsui varpaissa. Eukko kyllä  tiesikin, etteivät saappaat olleet aivan ehjät.

Puoliväliä polkua lähestyessään, eukkonen näki jotain todella outoa: vähän matkan päässä polun vieressä nökötti rantapallo. Pallo itsessään oli tuttu, mutta viimeksi se oli nähty joskus syksyllä talon lähettyvillä. Eukko otti senkin nyt kantaakseen vaatimattoman postinipun lisäksi. Häntä vähän huvitti ajatus siitä, että jos joku olisi nähnyt hänet siellä, olisi katselija varmaan ihmetellyt, että mikähän hullu eukko tuo on, kun kanniskelee lumisessa metsässä rantapalloa.

Kotipihaan päästyään eukko kävi heittämässä pallon takapihalle, kun arveli pallon siellä parhaiten pysyvän. Itse hän joutui vielä rämpimään takaisin polulle etsimään toista hanskaansa, jonka huomasi kadonneeksi. Siellähän se oli polun puolivälissä, siinä vetisessä kuopassa, josta pallon oli mukaansa napannut. Onneksi hanska ei ollut kastunut kuin vähän vain.

No, sittenpä oli seuraava aamu ja kaupungille lähtö. Jonkin matkaa kotitietä kun oli ajeltu, niin mikäpäs se siinä tienpielessä taas oli: sama rantapallo. Ei nyt joudettu sitä hyysäämään, ajettiin vain ohi. Kun sitten kaupunkikierrokselta palailtiin, todettiin pallon edenneen tietä pitkin. Oli jo kohtuullisen lähellä eilistä löytöpaikkaakin. Nyt auto pysäytettiin ja eukko nappasi pallon syliinsä ja istahti sen kanssa autoon. Kotipihaan saavuttua sitten mietti, mihin mokoman karkulaisen äkkiä käsistään saisi. Ei löytynyt heti sopivaa kolosta sille. Niinpä se voi lähteä taas karkumatkalle niin kauan, kunnes joku sulkee sen varastoon. 

Ja tämä tarina on tosi; eiliseltä ja tältä päivältä. Sen eukko olisi mieluusti nähnyt, millaisen kierroksen rantapallo talon takaa teki tielle päästäkseen. 

Hyvät vahvistimet

Vaikka se oma rukous, tai kiitos, tuntuisi niin pieneltä pihinältä, että hädin tuskin omat korvatkaan sitä kuulee, kuullaan se taivaassa silti  suurena äänenä.

Puu kaatuu! - Lisää kääntötilaa pihalle

Tänään pistettiin nurin kaksi isoa koivua pihapiiristä, kun tuttavapariskunta  tuli avuksi siinä hommassa. Nyt saadaan pihaan enemmän kääntötilaa autoille. Muuten puita tuskin olisi raskittu kaataakaan.

🌳🪓

"Te etsitte Jeesusta..."

 "... "Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesusta,  Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös, ei hän ole täällä. Tässä on paikka, johon he hänet panivat. Menkää ja sanokaa hänen opetuslapsilleen ja Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te saatte nähdä hänet, kuten hän teille sanoi'." Mark. 16:6-7 JKR

"Ylösnousemisensa jälkeen Jeesus varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle josta oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa." Mark. 16:9 JKR

"Jeesus ilmestyi vihdoin myös niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla. Hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseena. Hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Uskoon tullut ja kastettu on pelastuva, mutta epäuskoisena pysynyt tuomitaan kadotukseen." Mark. 16:14-16 JKR

"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun." Joh. 14:1 JKR (Jeesuksen sanat ennen kuolemaansa)

Raamatunkohtaan piirretty kuva

Luin ihan jokin päivä sitten psalmia 18. Se on kuningas  Daavidin kirjoittama. Siinä oli siitä, mitä hän oli kokenut, kun hän oli ollut vainottu. Daavid pelastui ihmeellisesti häntä uhkaavalta tuholta. Daavidhan oli runoilija; virsien tekijä ja soittaja. Hänen psalminsa on runollinen, mutta jos oikein olen käsittänyt hänen kirjoituksensa, Jumala teki silloin luonnossa poikkeuksellisia asioita, ja niistä sain aiheen kuvaan.

En tietenkään saanut kuvaan sellaista tunnelmaa, jota psalmin sanat mieleeni piirsivät, mutta olen ilahtunut siitä, että kuitenkin jotenkin sain tilannetta kuvatuksi.

Tuleva kuningas Daavid seisoo kuvassa pikkuruisena hahmona, ilman väriä vieläpä. Luonnonvoimat halusin värittää: mm. "paksut pilvet", salamat, palavat hiilet, tuuli, jne. Daavid  sanoo myös: 

"Hän ojensi kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, veti minut ylös suurista vesistä..." Psalmi 18:17

Herra pelasti hänet mahdottomasta tilanteesta. Daavid oli rukoillut:

"Kuoleman paulat piirittivät minut, turmion virrat peljästyttivät minut. Tuonelan paulat kietoivat minut, kuoleman ansat yllättivät minut. Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa ja huusin avuksi Jumalaani..." Psalmi 18:7

Tuosta Daavidin rukouksesta tuli ihan mieleen Jeesus, hänen pitkänäperjantainaan... Jeesus tosin tiesi jo ennalta mitä hänelle tulee tapahtumaan, ja minkä vuoksi: rakkaudesta jokaiseen ihmiseen!

Polku kallioille vie...

Isäntä avitti meillä kallioille pääsyä lapioimalla kahtena päivänä polun hankien läpi kalliolle:)

Näissä kuvissa osa polusta on vasta "rämpimisviheessa".

Tässä jo lapioitua osuutta.

Puun juurelle on muodostunut sulaan lumeen pieni sydän.

Tuonne se polku vie...

Vähän polun varrelta poimittua.

Se oli siis Misu-kissan koppi 20 vuotta sitten.

Ja nämä loput on sitten ihan tien varrelta napsittuja.

Ja palataan vielä vähän  polkuun:

Ei  se isännän työ meidän ilahdutukseksemme siihen kuljettavaan polkuun  jäänyt, vaan hän oli  vieläpä vienyt sinne kalliolle tuolin, joka kesällä oli takapihalla. Ja siihen tuoliin oli vielä laitettu lämmike, jotta istuinhetki oli mukavampi. Jatkossa sen lämmikkeen voi napata mukaansa eteisestä, jos tietää kallioille menevänsä vähän istuskelemaan.🙂

Kohti pääsiäistä - jotain Jeesuksen kärsimisestä

Oletko koskaan itse lukenut Raamatusta Jeesuksen kärsimisestä; vangitsemisesta, tuomiosta, kuolemasta, ja mitä sen jälkeen tapahtui? Tiesitkö, ettei se kaikki tullut yllätyksenä hänelle? Hän oli hyvin tietoinen siitä, mitä tulossa oli. Jeesus alkoi puhua kaikesta tulevasta jo aiemmin; mm. kohdassa Matt. 20:17-19, Jeesus kertoo mitä tuleman pitää. Samoin Matt. 26:1-2. Siitä alkaen onkin yhtäjaksoisesti luettavissa tapahtumat.

Oletko koskaan ihmetellyt, miksi hän suostui kaikkeen? Miksi pisti päänsä siihen mehiläispesään, eikä paennut sitä kaikkea jonnekin kauas, kun kerran tiesi, mitä tulossa on?

Kuvittele hetken ajan.

Kuvittele, että olisit pahantahtoisten ihmisten ympäröimänä. He kyselevät sinulta kaikkea, vain saadakseen lisää aihetta syyttää sinua. Tiedät hyvin, ettei mikään puolustautuminen auta näitä vastaan. Ja kukaan ei ole sinua puolustamassa, sillä lähimmät ihmisesikin pakenivat. Syyttäjäsi väittävät sinun pilkanneen Jumalaaa, koska myönsit totuuden itsestäsi.  

Mitä nyt tapahtuu? 

Sinua syljetään kasvoille, joka jo yksinään olisi inhottavaa. Mutta nyt saat vieläpä nyrkiniskuja kasvoihisi. Ja koko ajan pilkaten puhutaan sinusta samalla. Mutta ei se siihen jäänyt. Sinut viedään nyt toisen herran eteen kuulusteltavaksi. Mutta et halua sielläkään käydä puolustautumaan. Lopulta sinulle langetetaan kuolemanrangaistus, ristiin naulitsemalla. Ja aivankuin se ei olisi riittävästi, annetaan kiusaajillesi vapaat kädet.

Ympärillesi kerätään oikein sotilasjoukko.

Sinut riisutaan omista vaatteistasi. Tilalle saat punaisen viitan harteillesi, ja jotta pilkanteko olisi täydellistä, myös kepin "valtikaksi" käteesi ja päähän ronskisti isketyn piikkisen "kruunun". Siinä seisot nöyryytettynä taas ilkamoivan ja säälimättömän joukon keskellä, joka pilkallisesti polvistelee edessäsi, sylkee sinua, ja lyövät vielä sillä kepillä päähän, jonka äsken "valtikaksi" käteesi antoivat. 

Sitten sinua lähdetään viemään sinnne, jossa kauhistuttava tuomio pannaan toimeen. Harteillesi lasketaan kannettavaksi niin suuri puu, ettet jaksa sitä kantaa. Joku toinen määrätään kantamaan sitä ristiäsi puolestasi. Ympärillä, katujen varsilla,  väkijoukko hälisee; toiset itkevät, toiset nauravat ja pilkkaavat. Ja vihdoin ollaan siellä, "pääkallonpaikalla".

Sitten on vielä se ristiinnaulitseminen, jota en edes yritä kuvitella. Sekin kaikki, ja ristilläolo, tapahtuu pilkanhuutojen kuuluessa.

---

Mutta kun Jeesus oli kuollut - sanoi paikalla ollut sadanpäämies,

 ja muut hänen kanssaan siellä vartioineet:

"Totisesti tämä oli Jumalan Poika."

Matt. 27:54

---

Mieti: Joko Jeesus oli huijari... Tai sittenkin Jumalan Poika. Juttuhan nimittäin ei jäänyt siihen, että hänen haudattiin. Kolmen päivän päästä hauta oli tyhjä. Hän oli noussut ylös, kuten oli sanonutkin.

Jos Jeesus olisi ollut huijari, olisi ollut kummallista, jos hän ei olisi kaikin tavoin pyrkinyt puolustaumaan ja pelastumaan kaikelta tältä. Tai pakenemaan jo hyvissä ajoin, ennenkuin joutui tähän asti. Mutta ei.

Hän jatkoi sinnikkäästi loppuun asti, ei etsien omaa mukavuuttaan, vaan hankkiakseen sillä meille jotakin: pääsyn taivaaseen. Hän kärsi meidän puolestamme, meidän syntimme sovittaakseen.

Etkö käsitä. Ota selvää itse, mitä  ja miksi. Tutustu Häneen itse. 

 

Keväinen tapahtuma - viikunajuttu

Viikunapuun tapaus. Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesus palmusunnuntaina ratsasti aasilla Jerusalemiin. Mutta en nyt siitä kirjoita, vaan yhdestä muusta tapahtumasta, joka tapahtui pian sen jälkeen. Se liittyy viikunoihin.

Jeesus eräänä aamuna oli nälissään ja hän meni katsomaan tienvarren viikunapuuta, josko siitä löytyisi jotain syötävää. Ei ollut yhtään viikunaa, sillä "ei näet ollut viikunoiden aika". Olen aina ihmetellyt, että miksi Jeesus kirosi sen puun - se oli seuraavana aamuna juuriinsa asti kuiva - jos kerran ei ollut hedelmien aikakaan. Mutta - niitäpä olisi voinut puusta kuulemma löytää siihen aikaan, nimittäin varhaisviikunoita, joita tavallisesti keväällä oli, vaikka varsinainen viikunoiden aika olikin vasta syksyllä.

Lisäselvityksiin oli merkitty katsottavaksi myös pari jaetta, joissa varhaisviikunat mainitaan:

Jesaja 28:4: "...käy niinkuin varhaisviikunan ennen kesää: kuka vain sen näkee, tuskin se on hänen kourassaan, niin hän sen jo nielaisee."

Kork.V. 2:13: "Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa..." 

Otin jakeet tähän v. - 33/-38 Raamatusta. Mainitut lisäselvitykset kerrottiin viikunapuun tapaukseen  Raamattuversiossa: "Jumalan kansan Pyhä Raamattu". Yhtä hyvin siitä olisin voinut jakeet ottaa, mutta otin tutummasta. Melkein samoin sanoin sanakäänteinhän ne molemmissa olivat.

Jeesuksen niiden päivien ohjelmasta luin Markuksen evankeliumin luvusta 11. 

---

Täällä ei mennä puista tuoreita viikunoita napsimaan, eikä välttämättä kaupastakaan.  Kai kerran olen tuoretta saanut maistaa, kun tytär niitä oli joskus kaupasta löytänyt. En muista tuliko niistä edes kuvaa silloin otettua. Ainakaan ei löytynyt. Niinpä sitten on tyytyminen näihin vanhoihin kukkakuviin... kuin kuivattuihin hedelmiin:)  

Lampaat laskettu laitumelle

Lammaslauma, ja pari lampaiden joukossa viihtyvää, on siirretty nyt vihreälle laitumelle. Talven ne viettivät vitriinissä katsellen "klasista pihalle". Ja pienin lammas otettiin toisten joukkoon pimeästä säilytyspaikastaan, eli peltirasiasta, jonne se oli unohdettu. Nyt sekin pääsi toisten seuraan. Se nojaa pupun kylkeen pystyssä pysyäkseen, sillä sen jalat ovat vahingoittuneet.

Kirjoittelin tänä aamuna vihkoon:

VANGITUT JA SIDOTUT PÄÄSTETÄÄN VAPAUTEEN

" ... hän päästää vangitut vapauteen..." Ps. 68:7 KR-92

"- Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. " Luuk. 4:18-19 KR-92

Jeesuksesta, Vapahtajasta, siinä on kyse. Riemuvuosi  oli sitä, että orjat saivat sellaisena vuotena takaisin vapautensa.

Pistekirjoituskirja

Oletko joskus nähnyt pistekirjoituskirjaa, tai kokeillut omilla sormilla, miltä sellainen  sormenpäissä tuntuu?

Meillä on tällainen. Aina silloin harvoin, kun se esiin otetaan, siihen tulee asetettua sormet pisteaakkosten päälle ja tunusteltua, saisiko mitään selvää. Ja joka kerta toteaa, ettei sormet pisteryhmien eroja tunne. Taitaisi itku päästä, jos olisi pakko opetella nämä aakkoset tuntemaan. Mutta ehkä on niin, että sormenpäät herkistyisi, jos ahkerasti harjoittelisi.

En yhtään tiedä, mitä näissä teksteissä on. Tämä on kuitenkin ikäänkuin aapinen.

Mietin sitäkin, että kun nykyään on monenlaisia uusia apuvälineitä, niin onko pistekirjoituksen oppimiselle yhä sama merkitys kuin ennen? Nythän voi puhetta erilaisilta laitteilta kuunnella. Mutta kai lukemisellakin silti paikkansa on, näkövammaisellakin. Nykyäänhän esim. lääkepaketeissa saattaa olla pistekirjoituksella jotain kirjoitettuna.

Arkista: Paljon on korvien varaan ripustetttu...

Viime viikolla oli Lieksan Lehdessä juttua siitä, mitä korona-aika kuulo-ongelmien kanssa painivalle tekee. Siinä oli siitä, että maskit ja pleksit vaikeuttaa kuulemista, ja kun ei näe huulien liikkeitä, hankaloittaa sekin  osaltaan asioista selvän saamista. Juttua lukiessani tajusin, että se koskettaa minuakin, vaikka en ole tuota  maskia käyttäessäni tullut edes ajatelleeksi. Jutussa oli myös siitä, että huonosti kuuleminen voi eristää toisista. Ja se on aivan totta; jos jo valmiiksi tietäää, ettei kunnolla kuule, ei tee mieli edes ruveta puheisiin kenenkään kanssa. Tässä on tietysti luonne-erotkin vaikuttamassa. Puhelias ihminen ehkä menee ja puhuu rohkeasti joka tapauksessa. Luin joskus yhdestä rohkeasta huonokuuloisesta naisesta, joka oli näytelmätouhuissakin mukana. Jos häneltä näytellessään joskus unohtui jotkut vuorosanat, ihan pikkukuiskailut eivät tietysti kuuluneet, joten välillä yleisöstäkin hänelle saatettiin sitten "kuiskata". Ihailtavaa rohkeutta ja heittäytymistä! Itse en sellaista omaa, olen epämukavuusalueella tätä aihetta käsitellessäni. 

Jutussa oli myös siitä, minkä minäkin olin todennut, että maskia päästä pois ottaessa, sotkeutuu se välillä kuulolaitteen osiin, ja niin saa niitä sitten asetella takaisin paikalleen. Joku päivä sitten vähän puolihuvittuneena tuumin, että aika paljon on korvien varaan laskettu, kun neljää sorttia kannattivat: kuulolaitteet, silmälasit, maski, ja vielä silmälasien päälle asetettavat aurinkolasit. Joku voisi pistää vielä "paremmaksi", jos sattuu olemaan korviksia korvissa.

Tuossa vedetty vähän tukkaa sivuun, että näkyy korvan taakse...

 

Kannattaisi kuitenkin se asia Isälle edes esittää!

Heti aamulla tuli mieleeni "uusia" ajatuksia rukouksesta. Olin vielä kai jotenkin unen ja valveen rajamailla, kun mieleen tuli jokin asia, joka kaipasi apua. Siitä ajatukset siirtyivät miettimään rukousta, ja lopulta se lähtökohta näille pohdinnoille ihan unohtui, eli alun ongelma oli ehkä ihan unesta peräisin. Mutta "ei huolta, niitä piisaa" ihan riittävästi oikein silmät virkeinäkin.

Mutta mieleeni tuli rukousesta mm. tämä: "...teillä ei ole sen tähden, ettette ano..." Ilmeisesti on niin, että meidän on näistä maallisista ihmissuhteista jotain tarkoitus myös oppia, ottaa mallia. Ja kun nyt meillä  lapsiakin on, niin se on tuonut mieleen sen, että vaikka meillä on monesti hyvin rajalliset mahdollisuudet toiveita toteutella, niin toivoisimme vanhempina, että lapset kuitenkin esittäisivät meille ne asiat, joita he toivoisivat saavansa. Ja me sitten puntaroimme niitä, ja toteutamme mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan. Ei niiden toiveiden ja pyyntöjen tarvitse aina olla mitään kovin isoja ja ihmeellisiä edes. Mielellään vanhemmat tahtoo lapsiaan ilahduttaa, omien mahdollisuuksiensa mukaan. 

Mutta meidän Taivaallisen Isä on kyllä niin rikas, ettei mikään jää siitä kiinni!

Niin, siitä ei jää mikään pyyntö todella kiinni, ettei Isällä olisi "mahiksia". Niitä on. Ja samoin on myös rakkautta meitä lapsiaan kohtaan, suunnattomasti enempi, kuin me käsitämme. 

Joskus me vanhempina emme sitten näytä ottavan kuuleviin korviimmekaan asioita, joita pyydettiin. Emme näytä edes kuulevan, tai mitenkään reagoivan siihen. Mutta ei sekään tarkoita sitä, ettei sitä olisi "rekisteröity", mieleen painettu. Sellainenkin asian esille tuonti, joka ei näytä tulevan edes kuulluksi, voi ajan päästä tuoda mieluisan ja toivotun yllätyksen.

Sitten on tietysti niitäkin pyyntöjä, joihin joudutaan sanomaan, että "katsotaan", "ehkä myöhemmin", "ei  nyt", tai "se ei käy".

En osaa rukouksesta juurikaan kirjoittaa, mutta ikäänkuin jokin oivallus olisi tullut, että aina kannattaa asia esittää kuitenkin. Kun minä olin lapsi, kotini oli köyhä, ja monia haaveita en edes sanonut ääneen, koska ajattelin, ettei niitä ole mitenkään mahdollista saada. Kuinkahan paljon sekin lapsuuden asenne on siirtynyt aikuisuuteenkin, ihan puhuessani, tai ollessani puhumatta, Taivaalliselle Isälle? Tietysti on niin, että sellainen vanhempi, jolla ei ole halustaan huolimatta mahdollisuutta toteuttaa lapsensa toiveita, voi murehtia sitä asiaa, että asiat ovat niin, kun lapsensa pyyntöjä kuuntelee. Mutta lapsen ei tarvitsisi sellaista miettiä. Ja Isä Jumalan suhteen varsinkaan meillä ei ole mitään tarvetta sellaiseen, joten kaikenlaiset pyynnöt  saamme rohkeasti tuoda hänen tietoonsa. Tosin hän kyllä tietääkin ne jo, mutta haluaa kuulla ne meidän suustamme. 

Ja vielä tähän rukouskirjasta jaelöytö, tähän aiheeseen sopiva: "...mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen." 1. Moos. 18:22

Ja Abraham esitti sitten siinä sen oman asiansakin. Mutta vanhemmille voi olla tuttua sekin, että siihen lähelle tullaan norkoilemaan, mutta norkoilija ei vain saa sanottua, mitä asiaa olisi. Mennään mekin Taivaallisen Isän eteen edes norkoilemaan, jos sitä asiaa ei millään meinaa saada sanottua. Kukaties Isä itse sanoo sen ääneen, jos me emme rohkene:)

Hyvää lauantaita!

(Tai mitä muuta päivää hyvänsä, jos tätä muulloin luet:)

Keitetyt perunat, epätavallista kakkuainesta...

Yleensä keitettyjä perunoita ei tule ajateltua kakkuvärkkinä. Mutta sopii ne näköjään siihenkin. Mulla oli jääkaapissa viisi keitettyä perunaa. Mietin, riitttäisikö ne löytämääni kakkuohjeeseeen. Päätin kokeilla, vaikka olin vähän epävarma riittävyydestä. 

Viisi perunaa, sukaatteja, mantelijauhoa, ym. Leivinjauhe olikin tarpeeton, kun kuvaan aineksia kokosin. Eikä vehnäjauhojakaan tarvittu tässä lajissa. Mantelijauhoa sen sijaan tarvittiin.

Keitetyt perunat piti raastaa karkeaksi raasteeksi.

5 keltuaista piti vatkata... Vatkaamiset tapahtuu meillä tällä Siemensin vatkaimella, jonka tyttönä ostin. Eli se oli  neljäkymmentä vuotta sitten.

Sitten sekaan laitettiin niitä muita aineita, kuten sukaatteja...

...vaniljasokeria, kanelia, ja sitä mantelijauhoa. Jos meillä vatkain onkin vanha, on leivänpaahdin uusi, ja hauskan värinen:)

Kun yllättäen kakkuaineksia meillä oli, niin jotain yllättäen puuttuikin nyt. Korppujauhot olivat päässeet loppumaan. Välillä voitelin ja "jauhotin" siis vuoan. Kaurahiutaleet sai  toimia vuoan jauhottajina.

Tähän sörsseliin piti sitten vielä lisätä kovaksi vatkattu valkuaisvaahto. 

Aika tanakkaa oli se...

Tältä näytti uuniin menevä.

Ja tältä uunista tullut. Ei mikään kaunotar. Mutta kaksi kolmannesta siitä syötiin heti, kun kahviteltiin:)

Tämä oli siis "kartoffelltorte" eli "Reininmaan perunakakku". Ohjeen löysin Kotilieden leivontakirjasta. Netistä näkyy löytyvän ihan vastaavilla aineilla olevia ohjeita. Ja netin ohjeet kakun tekoon näyttivät olevan parempia kuin kirjan ohje. Ensimmäinen vilkaisemani selitti esimerkiksi sen, mikä vaikutus kunnollisella vatkaamisella on tämän kakun teossa. Niin kirjan, kuin netinkin ohjeiden mukaan, kakku olisi kuulunut tehdä irtopohjavuokaan. Jota minä en kyllä käyttänyt.

--- 

Voi hyvänen aika... Äsken kun katsoin tätä jo julkaistua juttua, huomasin kirjoittaneeni sukaatit satsumiksi! Olipa aika möhlinki. No, nyt se on oikaistu.

Toissapäiväistä nuotiotouhua

Tätä oli toissapäivänä. Nuotio savusi nuorimmaisten tullessa koulusta. Pääsivät heti makkaranpaistoon.

Tätä piti olla jo lomalla, mutta se vain jäi, vaikka makkaratkin oli ostettu valmiiksi. No, eka koulupäivä loman jälkeen oli parempi, kuin ei ollenkaan. Nyt oltiin sentään tosi aikaisessa, koska yleensä me vasta toukokuussa... Mutta nyt tätä avitti tyttärien ahkerointi: he loivat lumet nuotiopaikalta ja raivasivat myös polun sinne lumen läpi. Nuorin oli aloittamassa hommaa! Joten pitihän sitä sitten tähän ruveta muutenkin:)

Jotain muuttumatonta

Kaiken muuttuvan keskellä on yksi, joka ei muutu. Hän on Jumala. Kun ympärillämme, tai meissä, kaikki muuttuu, on Hän aina samana pysyvä.

Hänen rakkautensakin on yhtä pysyvä. Me emme ymmärrä sellaista järkkymätöntä pysyvyyttä, koska olemme itse niin häilyviä.

--- 

Noita olin miettinyt eilen. Tänä aamuna piirsin kuvan toisen blogini juttuun, mutta aihe on tavallaan samaa...

Hyvää tiistaita itsekullekin:)