Matolle leviteltyjä kortintapaisia

Katselin vanhoja kuvia ja löysin kesällä ottamani kuvasatsin vuosia sitten piirtämistäni kuvista.

Osa ainakin jo ennestäänkin nähtyjä, mutta olkoon. Pitää vanhoja kaivella, kun uusien kuvien saanti tökkii kameran ongelmien takia.

Metsäkierros

Pieni iltapäivän kierros eilen isännän kanssa. Mentiin metsään ja rotkon pohjallekin. Suo oli hieman jäinen,  sen verran, että saattoimme kävellä sen yli paremmin siitäkin, mitä muulloin olisimme kartttaneet.

Etsimme huviksemme suolta yhtä rajapyykkiä, jonka siellä tiesimme olevan. On aina jännä laskeutua rotkoon, kulkea siellä suon laitaa, hämyisissä kuusikoissa etsiä jotain poluntapaista, kurkistella kummallisiin koloihin, ihmetellä vieressä olevia kallioita, ihastella jänniä puita, ja lopulta tulla vähän avoimemmalle paikalle ja löytää se suolla oleva kivikin:)

Semmoinen oli kierroksemme.  Kuvat on aina pliisuja todellisuuteen verraten. Kuvia on varmaan liikaakin. Mulla ei ole sitä taitoa, että osaisin valkata muutaman oleellisen.

Uuden opettelua: ryijyvirkattu harjoituskoira

Eilisellä koira-aiheella jatketaan. Varmaan aamun ajatusteni takia, tuli tämäkin mieleeni. Meillä oli lapsena ryijyvirkattu, valkoinen koira. Se oli isompi kuin tämä minun viritelmäni, ja sillä oli pienet tassutkin, mutta tuollatavoin pystymallinen sekin oli. Haluaisin joskus yrittää tehdä samankaltaisen. Mutta ensin pitää harjoitella. Löysin yhdestä virkkauskirjasta ohjeen tuohon virkkuuseen. Tuntui vaikealta tehdä sitä ihan ohjeen mukaan ja oikaisin. Luulin, että se oli ok, koska virkkaus ei purkaunut tavanomaisesti langasta vetämällä. Myöhemmin huomasin, että kun olin täytettä otukseen sullonut, lenkit olivat paikoin hävinneet, kun neule oli venynyt... Onneksi ne saattoi vielä käsin nyppiä normaaliasentoon. Mutta harjoituksia on jatkettava - ja ihan ohjeissa neuvotulla tavalla. Netistäkin ohjeita on tähän saatavilla.

Aseman piski

"Mitä ihmetttä toi rakki on ain tääl? Varmaa jo vuasia oon nähny sen tääl!

 Miks ei toi asemapäällikkökää aja sitä poies?"

"No mut, säähä et taia tunteekaa sen tarinaa?

 Senhä isäntä kual joskus yli kymmenen vuatta sitte. Oli aamul lähteny eikä koskaa tullu takas.

 Ja siittä asti koira o joka ikine päivä tullu tänne isäntääns vastaa. O vaa hyvä, ettei tota ressuu o ajettu pois. Se on iha kiltti koira, vaik raasulta jo näyttääki.

 Se o uskollinen koira!"

"No, on sit!

 En tosiaa ol kuullu enne moista tarinaa. Aikamoista... antaaki vaa sit koiran ol."

---

Luin tänä aamuna Suomen Raamttuopiston päivän sanasta Juha Vähäsarjan tekstiä, jossa kerrottiin taustoja eräälle keskieurooppalaisen aseman koirapatsaalle.  Sen mukaan koiran omistaja oli kuollut ja koira oli yli kymmenen vuoden ajan tullut joka päivä uskollisesti odottamaan isäntäänsä saapuvaksi. Tästä lähti piirusteluni ja tuo keksimäni sananvaihtokin liikkeelle...

Itse ommeltu merkki

Ompelulaatikossani lojui pieni ruskea askarteluhuovan palanen. Sitä katsellessani tuumin, etten heitäkään sitä pois; siitä voisin kenties värkätä jotain. Ja sitten eräänä hetkenä rupesinkin hommiin neulan ja langan kanssa. Aloitin reunoista, kun en vielä sen kummemmin tiennyt, mitä keskelle tekisin. Kun reunat oli tehty, tiesin jo, mitä halusin keskelle tehtdä. Suoraan vain  tuohon huopaan ompelin.  Siitä tuli merkki.

Merkki päätyi sitten takkini hihaan, koska huopa on samaa väriä. Merkin sijoitin niin, että sillä sai samallla pienen reiän peittoon:)

----

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh. 3:16

Käyttöajalle pidennystä...

Tein semmoista, mitä en ole ennen tehnyt: laitoin paikkaa "nailoneitten" pohjiin. Nuorena heitin aika nopsaan roskiin jos niihin jotain tuli. Jos jotain korjasin, se tapahtui kynsilakalla. Sitä varten ostin oikein värittömän kynsilakankin, vaikka muutoin en juuri kynsilakkaa käyttänyt. Niinpä se, kaiketi 80-luvulla ostettu pieni pullo, oli käytössä vielä tälläkin vuosikymmenellä. Mutta enää ei ole. Jos lakkaa tarvitsen, otanpa sitten tyttärien puteleista, joissa on valinnanvaraa väreissäkin:) Mutta ei minun kynsilakasta pitänyt kirjoittaa. Olen kyllä pieniä silmäpakoja ja reikiä ommellutkin jo useampien vuosien ajan, mutta mielessä on kytenyt ajatus kokeilla ihan paikkaakin tämmöisiin. Olin ottanut jostain risoista talteen pienet palat tällaista projektia varten. Nyt ryhdyin toimeen.

Tulokseen olen ihan tyytyväinen. Kestävyydestä en osaa vielä sanoa mitään. Toisessa pohjassa on yksi paikka, toisessa kaksikin. Näin nämä kuviolliset saivat vähän lisäaikaa. Muutoin olisi ollut aika heittää ne roskiin.

Eikös se juuri niin ollut, että vaatteiden 

ja muiden tavaroiden käyttöaikaa pitää pidentää:)

Ylipäällikön telttaan

Sotilas kutsuttiin ylipäällikön telttaan. Sinne mennessä sotilasta pelotti. Pelotti vielä enemmän kuin muulloin... Mitä asiaa päälliköllä on? Onko hänelle kerrottu siitä, että pelkään? Ja sekin, että sanoin jonakin päivänä, että tekisi mieli karata? Joudunkohan rangaistuksi nyt kaikesta siitä?

Nyt oli teltan oviaukko siinä. Siitä pitäisi nyt vain käydä sisään. Ei tähän voi jäädä seisoskelemaan tai vartijatkin teltan ovella hermostuvat siihen. Niinpä sotilas veti teltan ovivaatteen auki... ja mitä hän näki teltassa, joka ei ollut hänelle ennestään tuttu?

Istuiko siellä tiukkailmeisiä sotapäälliköitä, kuten hän oli kuvitellut? Ei istunut. Teltassa oli vain yksi henkilö; arvokkaan näköinen. Hän oli ylipäällikkö itse. Olikohan joku neuvottelu kohta alkamassa muille päälliköille, koska pöydässä oli niin hienot tarjoilut, kuin juhlissa ikään, mietti sotilas seisoessaan asennossa päällikön tutkivan katseen edessä. Eihän häneen oikein tohtisi katsoakaan...

"Lepo!", kuului  päällikön suusta. "Katso minuun", kuului sitten. Sotilas nosti katseensa ja näki edessään katseen, jollaista hän ei ollut osannut odottaa: kuin katseessa olisi ollut lempeyttä. "Tiedätkö, miksi kutsuin sinut tänne?", kysyi ylipäällikkö sitten. "Luulisin niin...Olen pelkuri." Oli hetken hiljaista. Ylipäällikkö katsoi tutkivasti sotilasta. "Oikein sinä sanoit. Istuhan pöytään!" Sotilas ällistyi: "Anteeksi...?" "Istu vain siihen. Me kaksi aterioimme nyt." Varovasti sotilas asettautui pöydän ääreen. Tässähän oli niin hienoakin; kuinka hän likaisine vaatteineen voisi...? Mutta käsky oli selvä, joten toteltava oli.

Ylipäällikkö otti ensin eteensä leipää  ja viiniä. Ystävyyden osoituksena tarjosi siitä sotilaalle. Kehotti sitten käymään muiden herkkujen pariin rohkeasti. Sitten hän alkoi puhua. Hän sanoi, että tiesi sotilaan pelot ja ajatukset. Sen vuoksi sotilas saikin kutsun syömään ja lepäämään. Samalla päällikkö puhui hänelle rauhoittavasti ja kyseli sotilaan mietteitä sodasta ja muustakin. Sotilas rohkaistui kertomaan. Sen jälkeen päällikkö kertoi sodankäynnistä asioita, joita sotilas ei ollut tullut ajatelleeksi ja joita hän ei ollut tiennytkään. He juttelivat pitkään.

Kun sitten tuli sotilaan aika lähteä teltasta, hänestä tuntui, että hän lähti ystävän luota; ystävän, jonka luokse oli aina lupa tulla, kun siltä tuntui. Sillä niin oli ylipäällikkö sanonut. Kun teltan oviverho aukesi, astui teltasta rauhallisen näköinen mies, vaikka taistelun äänet olivat yhtä voimakkaat kuin ennenkin. Hän oli oppinut luottamaan tuohon heidän ylipäällikköönsä. Parempaa ei voisi ollakaan.

---
Sattuipa tänä aamuna tämmöinenkin jae luettavakseni. "Sinä valmistat pöydän minun vihollisteni silmien eteen..." Ps. 23:5

Sitten tuli mieleeni toinen jae ikäänkuin samaan aiheeseen.  Etsin kohdan ja se oli Ps 34:9: "Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!"

Näistä sitten rupesi mielikuvitus kertomusta kehittelemään.

---
Ja sen jälkeen luin vielä blogista Yksin armosta tekstiä Daavidista: "...hän saattoi sanoa, että Jumala tyydyttäisi hänen sielunsa keskellä vihollisiakin..."

Jokaisella on isä.

Jokaisella on Isä.

Siltikin, vaikka emme tuntisi häntä,

tai hän olisi jo kuollut.

Yhtään isätöntä ei ole.

Voi olla, että isämme ei ole toiveidemme mukainen.

Maallinen isämme  voi olla jättänyt meidät.

Meillä on kuitenkin Isoin Isä taivaassa, isiemmekin Isä.

Hän on jatkuvasti kuulolla,

Hän tietää mitä meillä on meneillään.

Ollaan itsekin yhteyksissä tähän Isään...

Hyvää isäinpäivää jokaiselle!

Tiskipöydän ääressä

Erään päivän tiskaustouhusta tuli piirrosidea. Yleensä meillä isäntä on se, joka tiskaa. Niin se on ollut avioliittomme alkuajoista asti. Mutta silloin tällöin minäkin tartun harjan varteen. Meillähän ei tiskikonetta ole, vaan käsitiskinä se homma hoidetaan.

Siinä tiskatessani katselin astioita, ja tuumin, että jotkut niistä saisi jo poistaa käytöstä. Siitä tuli eräs ajatus ja siihen liittyen aioin ensin piirtää muutaman astian ja ehkä myös ajatuspilven uusista astioista... mutta ainahan se piirros on jotain muuta kuin alkuperäinen aikomus oli:)

Sinivalkoista!

Arabian vanhaa sinivalkoista

Arabian vanhat "tassit"

Vanha Arabian  muki

Minulla oli tarkoitus laittaa tähän muutamia muitakin Arabian sinivalkoisia, mutta tämä jäi nyt tähän pisteeseen. Ottamistani kuvista ei tullut sitä mitä olisin halunnut.  Aina ei mene, kuten toivotaan. Näinhän se on välillä pienessä, joskus isommassa mittakaavassa. Ehkäpä joskus toiste sitten niitä muita.

Itsenäisestä kotimaasta kiitollisena

Metsäntyttö:)

---

Minun piti jo vuosi sitten laittaa tämä esiin. Olin kirjoittanut pidemmän jutun ja Suomi 100 v. aiheen vuoksi muistelin jutussa myös pappaani, joka vähää ennen maamme itsenäistymistä oli täyttänyt 10 vuotta. Juttuni jäi silloin ilmeisesti sen tähden julkaisematta, koska muisteluosuus olisi vaatinut tarkistamista joiltakin osin.  Sen vuoksi poistin sen nyt tästäkin, mutta toivon mukaan saisin aikaiseksi kirjoittaa siitä itsenäisyyspäivän aikoihin. 

---

Tiiulla Puutarhahetki -blogissa on Sinivalkoista-haaste. Sen luettuani muistin tämän vuodentakaisen juttuni ja osallistun tällä jutullani nyt Tiiun haasteeseen. Siihen olisi kuulunut haastaa kolme blogiystävää mukaan, mutta en jaksa ruveta pähkäilemään ketä kutsuisin. Mutta käykää itse katsomassa tuosta linkistä ja lähtekää mukaan:)

Vain kämmenen leveys...

Vaeltelevat ajatukseni tavoittivat tänä aamuna senkin ajatuksen, kuinka nopeasti aika kuluu. Olemme nyt asuneet täällä 20 vuotta. Se tuli täyteen tällä viikolla. Aika tuntuu menneen ihan humahtamalla! Mieleeni tuli jae, jossa puhutaan kämmenen leveydestä. Etsin sen luettavakseni.

"Kämmenen leveydeksi sinä teit päiväni, ja elämäni on edessäsi kuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Sela" Ps 39:6 *

Kämmenenleveys on aika vähän. Tuon psalmin nimeksi olikin käyttämässäni raamattuversiossa* merkitty: "Elämän katoavaisuus."

"Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa.

Mitä minä nyt odotan, Herra? Sinuun minä panen toivoni."

Ps 39:7-8*

Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, mikä on päivieni mitta,

että ymmärtäisin, kuinka katoavainen olen."

Ps 39:5*

---

* Uusi Tie -lehdeltä saamani "Jumalan kansan Pyhä Raamattu selityksin", jossa tekstit perustuvat vanhempaan kirkkoraamattuun -33/-38 "suomennos, käännös ja kieli korjattuna".

Mielenkiintoinen huomio: Psalmi 139 puhuu elämän alusta, psalmi 39 sen lopusta... Helpot muistaa.

Tästä pääset halutessasi lukemaan miten psalmi 39 on  v. -33 kirkkoraamatussa.  Se on siinä kokonaan. Tässä samoin psalmi 139 samassa raamatussa.  Linkit ovat Koivuniemen Raamattuhakuun, jossa voi halutessaan lukea myös muunkielisiä raamatun tekstejä.

Laulusta ideansa saanut

"Kun minuutitkin laskettiin"

Maanantaina kuulin autoradiosta puhuttelevan laulun. Siinä oli sanoissa jotenkin siihen tapaan, että meitä suunniteltaessa minuutitkin laskettiin...

Mihin se sarvineuletilkku käytettiin? Se on osa neulelakkia.

Opettelin taannoin sarvineuletta.  Vähän väliä sekosin kuviossa, joten tämän isompaa projektia en tuolla neuleella voisi tehdä. Mutta kyllä vaikkapa sarvineuleinen villatakki olisi varmaan upea ja lämmin. Siinä vinkki jollekin hyvälle, tarkalle ja sitkeälle neulojalle... Tai vaikkapa pelkkä kaulus villatakissa tuolla neuleella olisi kaunis.

Rupesin  näkemään harjoitelmassani mahdollisuuksia myssyyn. Tein kaitaleen niin pitkäksi, että se ulottui pään yli. Sen jälkeen noukin toisesta reunasta silmukoita ja kudoin siihen reunaan muutaman sentin verran lisää, jotta kaitale sai lisää leveyttä. Sitten taitoin kahtia tekeleeni ja ompelin sen yhdestä reunasta kiinni. Siitä tuli myssy, jossa on sauma takaraivolla. Neliönmuotoisena siitä oli tulla enemmänkin tonttulakki, koska se yksi kärki sojotti ärsyttävästi ylös. Niinpä kokeilin eri vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseen. Yksi vaihtoehto olisi ollut kääntää se "ylimääräinen" kulma sisuksiin, mutta päätinkin jättää sen näkyviin, kääntäen sen lakin päälle. Lakin alareunaan tein vähän resoria. Värkkäsin vielä solmintanauhan lakkiin ja sillä sain samalla peitettyä sitä rumaa reunaa, josta noukin ne silmukat resoriin. (En siis ole ikinä osannut nätisti poimia silmukoita mistään reunoista. Villasukan kantapäitä tehdessä olen joskus korjaillut niitä "noukkimisreunoja" ompelemalla...) Sitten vielä lakin yläreunaan kudoin sisäpuolelle kapean kaitaleen, että se estäisi reunaa kiertymästä sisäänpäin.

Ja alla sitten  muutama kuva tonttumuorista ryppyisen, juuri varastosta haetun villakangastakkinsa kanssa. Juuri tätä takkia ajattelin lakkia tehdessäni.

Semmoinen oli se lakkiprojekti. Nimesin mielessäni tämän "perinnepäähineeksi". On taas mallia vauvanlakki... Jotakin kehittämistä tuossa mallissa olisi. Takaosan alueen osaisin nyt tehdä ilman saumaa ainakin. Silloin sitä "sojottavan yläkulman" ongelmaakaan ei olisi. Nyt vielä mietin, käännänkö sittenkin sen kulman tässä lakissa sinne nurjalle. Silloin sarvineuleinen kaitale olisi tasaleveä joka kohdassa.

---

Lakki oli tänä aamuna tositoimissa mustan, polvipituisen toppatakin ja farkkujen kanssa, kun pakkasta oli lähes - 9 astetta. Hyvin toimi sen kanssa.

Ja mukava havainto talviaikaan siirrryttyämme: viime viikolla kuljettiin aamulla pimeässä taskulampun kanssa, tänä aamuna oli valoisaa vähän ennen klo 7, ja aurinko valaisi jo himmeästi joidenkin puiden latvoja.

Toinen puoli asiassa onkin sitten se, että illalla pimeä tulee sitten aikaisemmin. Ennen klo 17 olisi paras saada itsensä kävelylenkille, tai se jää muuten varmastikin tekemättä. Ellei sitten taskulamppukävely pimeässä innosta...

Hyvää viikkoa itsekullekin.

.