torstai 9. helmikuuta 2017

Kun kuviin ei saanut sitä, mitä itse näki

Eilisaamu oli kirkas. Huomasin lapsia saatellessani, että tiemme avoimimmalla paikalla oli häikäisevän kaunista.


Hyvin kaukana alavalla maalla näkyi sumua. Ilmeisesti se sumu oli huurtanut ne avoimella kohdalla olevat puutkin, koska muualla tien varrella puut olivat aivan tavallisia; joko hyvin vähän huurretta tai ei laisinkaan.


Yritin silloin aamulla  jo "epätoivon vimmalla" saada kuviin sen mitä minä näin. Ei onnistunut. Maisema näytti kuvissa ihan tavalliselta. Ja yksityiskohtien kuvaaminenkaan ei oikein luonnistanut. Kamera saattoikin ottaakin tarkennettavakseen jotakin sellaista, joka olikin sen haluamani kohdan takana, mutta jotain sentään onnistuikin.



Iltapäivällä tein vielä toisenkin kuvauskierroksen. Tässä sitä eilistä kuvasatoa sitten on. Tässä oli nyt sellainen tapaus, että olisi pitänyt olla itse paikalla näkemässä se satumainen tunnelma.  Mutta kun katsoo pelkästään näitä kuvia, vertailematta ulkona nähtyyn, niin kauniiltahan nämäkin näyttää.








 Lumihöytyviä oksia kuorruttamassa








Alla jääkiteitä oksilla











14 kommenttia:

  1. On kyllä kaunista! Ja hyvin olet sen kuviinkin saanut. Meilläpäin on nyt pakkasta mutta puut ovat ihan paljaat eikä luntakaan paljon ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Täällä on nyt vajaat kymmenisen astetta pakkasta. Tänään oli ihan aamulla harmaa taivas, mutta nyt on taivas kauniin sininen, joten kaunista on tänäänkin.

      Poista
  2. Kaunista on, vaikka tiedän tunteen, kun kamera ei ikuista todellisuutta niin kuin haluaisi. Ihana lumihuputus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan, ettei näkymät aina tallennu sellaisena kuin omin silmin näkee. Pitää vaan sitten ottaa se kauneus sellaisenaan:)

      Poista
  3. Kylmää mutta kaunista, luulisin teillä olleen vielä kylmempää kuin täällä.On täälläkin aamuisin ollut parikymmentä astetta, mutta päivällä aurinko onneksi lämmittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Täällä oli joitakin päiviä sitten enemmänkin pakkasta, mutta nyt onneksi vain kymmenen asteen tienoissa. Silti sekin tuntuu toisinaan kovin kylmältä. Jännää "tasausta" kun kylmällä on monesti kovin kauniin näköistä.

      Poista
  4. Kaunista ja hyvät kuvat sait. Tuli lapsuus mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näihin täytyy tyytyväinen olla itsekin, vaikka ei näkymä omin silmin nähtävää vastaakaan. Sulla oli silloin myös ne luonnon "vaihtuvat taidenäyttelyt" päivittäin siellä näkyvissä:)

      Poista
  5. Kyllä luonto on jälleen kerran niin puhuttelevan kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se. Sellainen vaihtuva taidenäyttely, jossa olisi viihtynyt pidempäänkin, ellei sormet ja varpaat olisi ruvennut paleltumaan.

      Poista
  6. Kauniita lumi kuvia olet ottanut. Lumesta on kyllä kuin taideteos eri muodoissaan pensaiden ja puiden oksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niihin taideteoksiin ei kyllästy, kun ne aina tarjoaa kumminkin jotain uutta:)

      Poista
  7. Kauniita on kuitenkin kuvasi jälleen <3 Yleensähän kuvista ei tule niin "täydellisiä" miltä luonto oikeasti näyttää mutta eikö vain olekin ihanaa että on saanut ikuistettua sen täydellisyyden omiin silmiin ja sitä kautta sydämeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kyllä se on juuri noin, kuten sanot. Pitäisi monesti muistaa ihan vain nauttia hetkestä, eikä aina tarvitse yrittää vangita sitä kauneutta kameraan. Kun kuvia rupeaa napsimaan, niin siinä ei silloin kyllä osaa ottaa sitä kauneutta ihan sellaisenaan.

      Poista