keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Aikuisten ystäväkirja: Kaisun haaste

Sain jo toukokuussa Kaisulta Mekkokaapista haasteen, joka kiinnosti minua, vaikka vasta nyt sain tartuttua tositoimeen:) Kaisu oli käyttänyt omassa jutussaan kuvituksena vanhoja kuviaan ja se oli minusta hyvä idea. Päätin tehdä saman, mutta  niiden etsiminen se vaivalloinen osuus jutun tekemisessä olikin, eikä tästä kuvien osalta tullut sitä, mitä olin aikonut. On sitten näine kuvineen:)

Tästä se alkaa.
Siinä itse kertomuksemme henkilö ohutkinttuisena vauvana...



Nimeni on: Tuula
Jotkut tosin kutsuvat minua: äitiksi.
Olen syntynyt vuonna: 1963
Lapsuuskotini langallinen numero: Jaa-a, mikä lienee ollut. Jostain sekin varmaan löytyisi. Ensin se oli muistaakseni joku 54-alkuinen ja muuttui sitten kai 64-alkuiseksi.



Pienenä olin varma, että minusta tulee: No, olihan noita montakin toivetta, varma olinko mistään? "haitarinsoittaja, sirkusnäyttelijä, linja-auton rahastaja, kampaaja..."
Mutta isona minusta tulikin:  ainakin "vauvojen äiti"
Täydellinen puoliso: pitää kuin kukkaa kämmenellä





Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: alkaisin silti nuokkua kesken elokuvan ja menisisn nukkumaan.
Harrastan nyt: blogin pitoa kai. Ja joskus piirränkin. Ja kirjojakin välillä luen. Nytkin menossa yli satavuotiasta lukemista: P. Päivärinnan "Elämän havainnoita". Mielenkiintoisia ihmiskohtaloita siinä.
Parin lasillisen jälkeen perjantaina kuuntelen Spotifystä: En muuten tee  kumpaakaan. Alkoholia en käytä ja musiikkia kuuntelen radiosta tai levyltä.  Spotifyä nuoriso on mulle joskus neuvonut, mutta käyttämättä on jäänyt.
Bravuurini keittiösssä (viinin lipittämistä ei lasketa): Viiniä meidän keittiössä ei olekaan. Ja "bravuurini" on  yksinkertaistakin yksinkertaisempi lasagne.  Ja nyt vasta olen oppinut tekemään kunnollista hernekeittoakin... Siitä "nyt vasta", voikin päätellä, etteivät "keittiölliset" taipumukseni ole kovin häävit. 




Melkein hävettää kertoa, että itken aina kun: No, en nyt tosiaan aina, mutta yleensäkin surulliset ihmiskohtalot, vaikka ne olisi kauankin tapahtuneita, voi saada vedet silmiin. Mutta sitä en muille näytä. Lapsena olin jopa vähän leuhka siitä, etten kirjojen tarinoiden vuoksi vetistele, mutta ikä pehmentää.
Lapsuuteni lempilelu: Sitä en pysty muistamaan, mutta tallessa on nukke, nalle, koira, nukenvaunut ja keppihevonen. Jos kiinnostaa katsoa, tästä näet: 60-luvun nukenvaunut ja muita leluja sekä Lapsuuteni leluja 60- ja 70-luvuilta.  Ja alla yksi nuoruuteni "lelu", siihen asti kunnes sain ajokortin.





Lempilelu nykyään: isännän mulle synttärilahjaksi ostama kamera varmaan!
Salainen paheeni: lusikoin itse salaa takan takana omaan nassuuni kakkutaikinan jämät... No, joskus kuulutan lapsillekin, että haluatteko...?
Eikun se ihan oikea paheeni: Sipsit. 
Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: En tiedä, olenko oppinut mitään.

Noin. "Semmoinen oli kertomuksemme", joka sanonta meillä on jo yksi "helmi"
menneiltä vuosilta, jolloin isäntä luki lapsille kirjoja. Usein hän lopetti lukemisensa
tuohon lausahdukseen. 


Mutta nyt nykyaikaan. Maisema muuttuu, ja me sen mukana. 
Täällä lähistöllä metsäkoneet ryskää. Niin oli tänäkin aamuna, mutta  eivät nuo pinossa olevat, 
 eivätkä tänäkin aamuna kaatua ryskyneet, ole kuitenkaan meidän puitamme.

Nyt kun jälkeen puolenpäivän kävin katsomassa, missä nuo metsän syöjät on,
 niin olivat aamuiselta paikaltaan, postilaatikkomme kohdalta, ehtineet jo sille puolelle tietä,
 missä meidänkin rajamme on. Näimme isännän kanssa kuinka ne siitä rajalta puita kaatoivat. Lapset jo aamulla kouluun mennessään ihmettelivät muuttunutta maisemaa, mutta mitähän sanovat, kun tulevat koulusta... Eräskin männynhuiskale humpsahti kaatuessaan puoleen väliin "postilaatikkosuoraamme" ja siihen ne männynlatvan roippeet jäivät keskelle tietä.



10 kommenttia:

  1. Voi miten mukava postaus, kivoja vastauksia ja ihana että tuollaisia kuvia on tallella! Todellisia aarteita:) Oho..onhan siellä sitten melkoinen myllerrys metsässä.. Kyllä nuo metsähakkuut niin maisemaa muuttaa! Rauhaisaa viikkoa sinne,hakkuista huolimatta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löysin kumminkin nuo kuvat:) Saattaa olla, että metsässä jo rauhoittuu, kun aamulla oli vain keruukone siellä, eikä hakkuukonetta näkynyt. Ellei se sitten vain alkanutkin hommiaan myöhemmin.

      Poista
  2. Olipa kiva postaus! Olet ollut siunattu elämäsi jokaisena päivänä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Eilen juuri isännän kanssa oli puhetta siitä, että monta semmoista juttua on, josta saamme kiitollisia olla, ja joita emme osanneet nähdä mahdolliseksi saatavaksikaan. Senkin totesimme, että kummasti se vain kiitollisuuskin tahtoo haihtua, kuin sumu aamuauringossa.

      Poista
  3. Kiva juttu! Vai teilläkin nyt ryskää metsäkoneet :( Meillä on tosiaan ympäristössä joka puolella hakkuu aukeita...huomaa että motarin ja vanhan ykköstien äänet kuuluvat selvemmin pihaan kuin ennen. Onneksi ei sentään ihan pihan vieressä ole sellaisia töitä tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tuolta isolta tieltä tullaan tänne päin, onkin tämän parinkymmenen täälläasumisvuotemme aikana lähes kaikki tienpielet käyty läpi. Enää vain muutama ihan pieni kohta on jäljellä käymätöntä aluetta. Meilläkin sentään talon ympärys näyttää ihan kivalta, koska talo on keskellä omaa plänttiä. Oikeastaan entistä kivemmalta eilenkin näytti se oma tie, kun siellä naapunrin puolella oli kaadon jäljet ikävästi näkyvillä. Harvennettiinhan meidän omaakin aluetta muutama vuosi sitten, mutta jos ei mitään ihan pakkoa tule, ei siihen enää ryhdytä.

      Poista
    2. Asiasta toiseen...oliko sulla jossain postauksessa siitä "Sammatin sisarukset"-kirjasta? En nyt löytänyt sitä, mutta muistelen sinulla olleen, kommentoinkin sitä mutten muistanut sen jälkeen käydä. Tuli vaan mieleeen kun nyt lainasin sen kirjastosta ja juuri luen sitä :)

      Poista
    3. Juu, minäkin muistin, että siitä oli puhetta:) Mutta olipas se vaikea löytäää... Muistin sitten, että mainitsin siitä jossain kommentissa. Lopulta löysin sen tästä:
      http://toisestatodellisuudesta.blogspot.fi/2017/09/rakkaus-jumalaan.html#comment-form
      Aivan olikin toisessa blogissani. Ehdin jo käydä etsimässä sinunkin kahdessa blogissasi kommenttiosastoja tutkimasssa:)

      Poista
  4. Hauska oli lukea tämä kertomus. En muuten minäkään nyt muista teidän numeroa. Se muutui vielä kolmannen kerran oliko se 5411 vai mikä? Mutta ne 11 tuli lisää siihen alkuun.
    Mä en tykkää tästä nykyajan metsänhoidosta. Rumaa jälkeä ja vielä rikkovat kaivurilla maan jotta siemenet itäis hyvin. Nyt kun tulee myrsky kaatu teidän puolelta paljon puuta, kun ovat aukon reunalla. Niin on meilläkin käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla, että se numero jostain olisi ollut löydettävissäkin, mutta etsintään en viitsinyt ruveta. Täällä kun joitakin vuosia harvennettiin isot alat metsää ison tien lähellä, on sen harvennuksen jälkeen ollut siellä kaatuneita runkoja tosi paljon. Nyt ne sitten sieltä korjattiin talteen, kun muutenkin täällä päin touhusivat.

      Poista