lauantai 28. maaliskuuta 2020

Aabrahamin unelma

Aabrahamillakin oli varmaan oma unelmansa siitä, millaiseksi hänen elämänsä tulisi muodostumaan, silloin kun hän oli nuori. Varmaan siihen kuului vaimo, jonka hän saikin, rikkautta, jota hän myös sai, ym. Siihen kuului myös lapset. Hän saikin niitä, mutta se kaikki ei varmaan mennyt kuin unelma. Se meni niinkuin suunnitelma. Jumalan suunnitelma.

Aabraham lähti, kun Jumala käski. Mitä hän siltä määränpäältään odotti? Kukaties valtavia maa-alueita? Tavallaan hän niitä saikin, mutta ei sillätavoin varmasti, kuin oli ajatellut, sillä hän joutui olemaan vaeltava "muukalainen" luvatussa maassaan. Entäs se lapsiasia?  Sekin toteutui, mutta varsin vaikean ja pitkän kaavan mukaan. Mutta se tapahtui silloin, kun Jumala oli päättänyt sen toteutuvaksi.

Nämä ajallisen unelmien toteutumiset näyttivät erilaisilta, kuin mitä oli alkuun kuviteltu. 

Mutta oli Aabrahamilla toinenkin unelma, se suurempi, ja se oli vaeltaa Taivaan Jumalan, kaiken Luojan yhteydessä, ja kerran viettää iäisyys Hänen kanssan. Se unelma kantoi häntä kaikkien vaikeiden ja käsittämättömien vaiheiden yli - eikä se ollut pelkkä unelma - se oli Jumalan todellisuus, jossa Aabraham sai olla mukana.

Ehkä meilläkin on ne omat unelmat. Ne voivat olla vaikka talo, auto, perhe, hyvä työ, arvostusta ja ystäviä, terveyttä. Ehkä niitä on saatukin, mutta moni meistä on saanut huomata, ettei se kaikki ole mennyt sitä rataa, kuin ehkä joskus kuvittelimme. Tie on ollutkin kivikkoisempi kuin luulimme. Mutta kaikkien näiden vaiheiden läpi meitäkin on kantanut isompi unelma, unelma kotimaasta, jossa "kaikki kyyneleet pyyhitään". Sinne olemme vielä matkalla, mutta kotimaa lähestyy koko ajan - askel askeleelta.

Pudistelemme ehkä matkan lopulla aiempaa enemmän pölyjä ja rapaa vaatteistamme, kun emme kehtaisi Isälle näyttäytyä niin suttuisina. Ei hätää, sillä Isällä on uudet, puhtaat vaatteet ryysyjemme tilalle - ja vielä sormus sormeenkin. Ihan kuin tuhlaajapojalle aikoinaan!




Löysin tuon pari vuotta sitten kirjoitetun tekstin muistikirjastani.


Hyvää poikkeusolojen lauantaita
 joka tapauksessa:)



6 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Hyvää lauantaita sinnekin! :) T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Paras on vielä edessä päin kun olemme matkalla
    taivaan kotiin,ei ole enää kyyneleitä, ei tuskaa,ahdistusta,ei sairautta.
    Vaan saamme iloita ja ylistää Jeesusta.
    Siunausta ja voimaa sinulle Metsäntyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! On lohdullista, että kerran kaikki kyyneleet pyyhitään, ja silloin on ilon ja ylistyksen aika:)

      Poista
  3. Hyviä ajatuksia! Kiitos tästä! Totta että Jumala toteuttaa suunnitelmaansa usein aivan eri tavalla kuin me haluttaisiin. Jotkut unelmat eivät toteudu tai toteutuvat eri tavalla ja eri ajalla kuin me toivottaisiin. Mutta silti tämä on siunattu tie. Ja meillä on kuitenkin se kaikkein suurin aarre, Jeesus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Onneksi meillä on se isompikin unelma - ja aarre!

      Poista