Meillä sentään on Sovittaja!

Jos meille sanottaisiin kuoleman kynnyksellä, ettei meidän syntejämme ole sovitettu; vaan meidän on niiden vuoksi syntisenä kuoltava, olisi se kauheaa. Kuolema muutenkin on kauheaa, mutta jos viime hetkillä tajuaa, että nyt minulta vaaditaan sovitus kaikkeen syntiin, mitä ikinä olenkaan tehnyt; eikä minulla sitä sovitusta kuitenkaan ole, niin tuska on käsittämätön.
Mutta entä Jeesus? Jeesus koki sen tuskan. Ja vielä paljon enemmän. Hän ei kärsinyt vain yhden ihmisen synneissä kuolemaa, vaan hänen päälleen lastattiin koko maailman synti... Se on käsittämätöntä. Ja kaikenlaista syntiähän maailmassa riittää, ja on riittänyt alusta asti. Jeesuksella ei ollut ketään, josta hän olisi voinut toivoa apua ja helpotusta siihen tilanteeseen. Ei siis ihme, että kuoleman edellä hänen hikensäkin oli kuin veripisarat. Niin suuri oli tuska. Niin suuri, ettei siihen käsityskykymme yllä. Ja mikä vielä oli merkillepantavaa: ei Jeesuksella ollut omia syntejä lainkaan, ei ainuttakaan. Silti hän suostui tuohon kaikkeen; koska hän rakasti meitä! Meidän syntimme häntä painoi, painoi kuoleman rajan yli. Synnitön kuoli syntisten edestä. Jokaisen edestä; minun ja sinun. Ja kaikkien, jotka sen lahjan vain tahtovat omalle kohdalleen omistaa, että synnit on jo sovitettu. Jokainen meistä kyllä tarvitsee juuri tuota lahjaa...

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh. 3:16

Toiseen tekstiin tältä päivältä: Kuollut - ja uuden elämän saanut Kristuksessa!