sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Matkalainen - ja Esirukoilija

Matkalainen nousee aamulla ylös ja valmistautuu uuteen matkapäivään. Hän ottaa matkavarusteensa ja katsoo alkavan päivän matkaa. Hän ei tiedä, mitä tämän päivän osuus sisällään pitää ja häntä pelottaakin hieman. Hän rukoilee, että saisi taas tämänkin päivän kulkea Mestarinsa turvissa; ja että  voisi tänäänkin saada matkalleen kaiken tarvittavan; myös virkistystä ja iloa, ja rohkeutta ylittää esteitäkin, mikäli on tarvis.

"Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme itse tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä. Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." Room. 8:26-28





4 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus. Minä koen tällaiseksi matkalaiseksi,jota pelottaa,
    ne on tuttuja tuntemuksia,mutta onneksi Jeesus on luvannut olla kanssamme
    ja Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme,kun itse ei aina osaa rukoilla.
    Siunattua päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sunrise! Minäkin olen sellainen. Ja sen takia tuntuikin niin lohdulliselta lukea tuo jae meidän esrukoilijastamme. Hyvää sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  2. Minulla oli tai on jossain kirjanen käännösvirheitä Raamatusta, ei tuo kun on tuo lause "Henki auttaa meidän heikkouttamme... oikein on näin; "Henki auttaa meidän heikkoudessamme..., eikö kuulostakkin paremmalta, sitten toinen Raamatun kohta, "kun Jeesus tulee löytäneekö hän uskoa maan päältä.." oikein on "löytäneekö hän uskollisuutta maan päältä".. uskoa voi löytyä paljonkin, mutta eri asia on löytyykö uskollisuuttaa, monta muutakin kohtaa olen korjannut Raamattuuni.
    Tänään oli eka lähetys OneWay tv kanavalla 30, oli hyvä lähetys, myös netistä voi sen katsoa la-su klo 19

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin tuon ekan kohdan mieltääkin, että heikkoudessamme auttaa meitä:)

      Poista