lauantai 5. heinäkuuta 2014

Mustikka-aamu

Näin sanoi nuorimmainen, kun näki mitä pihalta löysin. Nämä on kesän ensimmäiset mustikat.


Kuvissa näkyy sekä tutumpaa sinistä ja myös mustia mustikoita. Tytöt tietysti halusi tietää joko niistä saisi piirakkaa. Sitä on sentään vielä  odotettava.


  Otin heille pienet, matalareunaiset pakasterasiat keruuastioiksi. Niitä ottaessani mietin, jotta olisiko parempi ottaa korkeammat, etteivät marjat niin helposti kaadu maahan. Olisi kannattanut tehdä niin. Tytöt olivat yhdistäneet vaatimattoman saaliinsa samaan kippoon ja kohta kävi niin, että polullehan ne meni, kaikki. Olivat kiirehtineet perääni kuulemma. No, menimme sitten kerääämään marjat polulta ja  melkein kaikki saatiin talteen. Muutama oli jo ehditty survoa rikki kulkiessa. Huuhdoin saaliin kotona. Kiposta löytyi jopa inha pikku mato. Kammoan kaikenlaisia ötököitä.

Illalla otin pakastimesta viimeisen puolukkapussin marjapiirakkaa varten. Sehän sopi,  kun tänään alkoi ikäänkuin uusi marjakausi.

5 kommenttia:

  1. Tänään sitten koitti se piirakkapäivä. Tai siis marjat sitä varten on koossa. Saa nähdä innostuuko joku sen tekemäänkin sitten. Minä ja kaksi nuorinta olimme metsässä sillä välin, kun toiset olivat kauppareissulla. Saaliimme oli 2 dl, 2,5 dl ja 5,5 dl eli yhteensä litra. Juuri sopiva satsi uunipannulle tehtävään piirakkaan.

    VastaaPoista
  2. Hyvää oli piirakka:)

    VastaaPoista
  3. mustikoiden poimiminen kannatti piirakka oli hyvää

    VastaaPoista