Siniset vaunut

Pikkutytöt leikkivät toisinaan nukkeleikkejään ja kerran he toivoivat saavansa varastossa olevat oikeat vaunut työnneltäväkseen. Suostuttiin sitten ottamaan ne esiin kun oli hyvät säät. Näitä ei parane sateeseen unohtaa. Yöksi ne laitettiin tyttöjen mökkiiin. Sinne ne sopivat onneksi juuri ja juuri ovesta sisään.

Kun odotimme esikoistamme 90-luvulla, ostimme käytetyt vaunut. Ne ostettiin Porista Herttuantorilla olleesta liikkeestä, jonka nimi oli Tuhkimo.  Liikkeen myyjänä ollut mukavantuntuinen nainen kertoi meille, että nuo vaunut olivat olleet vain kolme kuukautta käytössä jossain ulkomailla. Hän myös esitteli meille vaunujen toimintaa, kuten vaikkapa sitä, että työntöaisaa sai käännettyä hieman sisemmäksi jos  oli hissiin tarvis mennä.

Vaunut olivat ostettaessa täysin siniset ulkoapäin ja sisältä valkoiset, perhoskuvioisella kankaalla verhoillut.
Kaipasin näköjään lisäkaunistusta niihin, koska ompelin ruusukuosiset lisukkeet tuohon paksuun, topattuun jalkapeiteosaan ja myös kuomun reunaan. Ruusukuosi oli silloin valloillaan, koska käytin sitä aiemmassa jutussa mainittua, mieheni ostamaan puseroa niihin aikoihin. Se sopi päälle odotusaikanakin, koska kapea vyörärönkohta vain nousi ylemmäs. Ompelukoneeseen tein myös suojahupun ruusukankaasta.

Nuo kaunokaiset eivät ole erityisen käteväkäyttöiset, varsinkaan autoilevalle ihmiselle.  Näitä ei nimittäin saa sillätavoin kokonaan linkkuun työntöaisaa kääntämällä, kuten vaunut yleensä. Näissä on tuossa kopan  sivussa  rautaiset nostokahvat.  Ne estävät vaunujen kasaamisen kätevällä tavalla. Nämäkin saa kyllä auton perään: kunhan ensin kääntää kopan sivussa olevat tukiraudat alas jotta koppa menee litteäksi. Sitten pitää tietysti isot pyörät irrottaa, joka onneksi on helppo toimitus.  Meillä ei kuitenkaan ollut silloin autoa. Asuimme Porin Reposaaressa ja kuljimme linja-autolla niin Porin keskustaan kuin muuallekin. Kaupunkiajossa olleissa linja-autoissahan oli tila vaunuille. Vaunut sai koukulla kiinni seinässä olleeseen tankoon.

Näissä on patjan alla levy, jonka saa siinä olevaa rautaa kääntämällä istuma-asentoon. Se ominaisuus oli varsinkin esikoisen kanssa käytössä, kun ei oltu vielä hankittu rattaita. Ja käytettiin sitä nuorempienkin kanssa, kun halusi pidentää vaunujen muuten kovin lyhyttä käyttöaikaa. Silloin Reposaaressa ja myöhemmin Luvialla asuessa oli vaunujen alla oleva tavarakori todella hyödyllinen. Kaikki kauppatavarathan kulkivat siinä. Ja työntöaisassa on kaksi koukkua, joihin sai lisää kasseja roikkumaan. Ostin silloin myös työntöaisaan laitettavan verkon, johon oli kätevä laittaa tavaroita. Kopan perässä on kolme taskua: yksi vetoketjullinen keskellä takana ja kaksi avonaista sivuilla. Joskus toiseen sivutaskuun oli jäänyt paperiin käärittynä osittain syöty pulla. Se oli ollut siellä pitkään ja siitä oli jäänyt tumma jälki taskuun. Kopan etuosassa roikkui alkuvuosina pyöreä Ora-heijastin, mutta nyt se on irronnut. Heijastin saattaa olla tallessa jossakin laatikossa. Vaunut ovat todella korkeat nykyvaunuihin verrattuna. Isot, kapeat pyörät olivat hyvät. Niihin ei lumisohjokaan tarttunut samalla tavoin kuin pienempiin ja leveämpiin rattaanpyöriin.

Näitä vaunuja on käyttänyt ainakin  kuusi lasta: se alkuperäinen käyttäjä,  meillä neljä ja siinä välissä yksi serkku. Tänä kesänä tytöt työntelivät nukkeaan niissä. Nyt on taas koppa varaston hyllylle litistettynä ja pyörästö roikkuu kattokoukussa.



Vieläköhän näitäkin joku joskus käyttää? Aika näyttää.


Mulla on kuvassa tuollainen 80-lukulainen takki yhdistettynä ruskeisiin housuihin. Semmoinen mielikuva on, etten kovin innostunut ollut tuosta yhdistelmästä, mutta lämpimänä piti pysyä. Kuva syyskuun lopulta.