Lapsuuden mielipaikka

Tässä joitakin kuvia paikasta, jossa lapsena mielelläni olin. Olin siellä niin usein, että äiti jo yritti hillitä käyntejäni. Hän sanoi, että ei ole hyvä liian usein olla kylässä, jotta eivät kyllästy minuun. Tuskin otin kuuleviin korviini äidin puhetta ja lienenkin ollut aika maanvaiva ystäväni kotona. Kyllästytin myös vanhempani jatkuvalla luvan mankumisella, että saanko mennä... Kerran isä sanoi, ettei hän kuule tuollaista. Toistin kysymykseni muutaman kerran. Sitten minulle alkoi valjeta mitä hän oikein tarkoitti. Joskus talviseen aikaan vedimme ystäväni kanssa pikkusiskoani pulkassa metsän läpi kulkevaa oikoreittiämme.

Ensimmäinen kuva on postilaatikolta lähtiessä vasemmalta muistaakseni. Sen alla samalla kertaa otettu talvikuva tieltä kaiketi noin puolivälin tienoilta.  

Navetan nurkilla.  Kuvissa myös Iida ja Eemeli. Tuo Turren kuva on yksi suosikeistani.

Tässä on lampaan kerintä päässyt kuvaan.

Ystäväni kodin pihapiiri oli minusta kiva. Oli omenapuita, kukkia ja marjapensaita.  Oli tilaa leikkiä niin ulkona kuin sisälläkin. Vintti oli erityisen jännittävä. Siellä oli tietenkin kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa.  Heillä sai myös usein pullaa. Itse en ole leipomaihminen eikä sitä ollut äitinikään. Alustassa oli ystäväni isällä sorvi. Se oli minusta myös kiinnostava vekotin. Sillä tuli kaunista jälkeä.

Kukkia on puussa ja maassa ja sylissäkin.

Odette ja Turre olivat myös ystävyksiä.  Jonnekin ollaan me neidotkin menossa kassimäärästä päätellen.

Lähistön metsisssä kävimme marjassa ja sienessä. Luullakseni siellä tein ensimmäisiä kertoja tuttavuutta juolukoitten ja karpaloitten kanssa. Mustarouskuja keräsimme myös. Niitä keräsimme jännittävän näköisestä metsästä. Välillä kävimme ystäväni kanssa muuten vain retkellä.

Retkellä kallioilla. Ruusuhuivit kummallakin ja koirat tietty mukana. Huomatkaa oksille ripustetut  juomamukit.

Tähän aikaan vuodesta palasin heiltä kotiin usein iltapimeällä. Mielikuvitus loi varjoista kaikenlaisia pelottavan näköisiä juttuja, jotka kohdalle tullessa eivät olleetkaan mitään erityistä. Usein päätin lähteä ajoissa, ettei vain tarvitsisi pimeässä kulkea, mutta hyvä aikoimukseni jäi usein toteutumatta.  On jäänyt mieleeni, että kun ystävälläni oli syntymäpäivä, niin sieltä tullessä piti yleensä olla hanskat kädessä, kun oli jo niin viileää.


Onnittelut tämän jutun myötä parhaalle lapsuuden ystävälleni!