Ihana aurinko ja outo löytö

Eilen sai ihastella aurinkoa. Ja näyttäisi siltä, että tänään saa siitä iloita myös. Tuolla metsänreunan takana se vielä äsken piileskeli, mutta sinistä näkyy taivaalla. Syksy olisi paljon hauskempi vuodenaika, jos näitä aurinkoisia päiviä olisi enemmän. Ne vain tahtovat olla harvinaista herkkua. Pikkutytöt innostuivat eilen lähtemään ulos kuvailemaan kännyköillä. Minäkin halusin mennä ottamaan joitakin kuvia, kun nyt kerran se harvinainen valoilmiö, aurinkokin, oli paikalla. Lehtipuut loistivat keltaisina ja aurinko vielä saa kaiken loistamaan paremmin.
                                                   

Tuossa ylläolevassa kuvassa ei ole maaliämpäri kaatunut... Tuollaisia kiviä on täällä enemmänkin. Kangasalan kirkon seinässä on se "verikivi". Lieneeköhän siinä tuota samaa?

Tässä näkyy taannoisen lumisateen kaatamia nuoria koivuja kallioilla.

                 
Eilenillalla poikkesimme uimarantaa katsomassa,  kun olimme vieneet nuorenmiehen asemalle. Vesi oli harvinaisen alhaalla. Minä ja pikkutytöt juoksentelimme rannalla. Siis jopa minä! Siellä saattoi kävellä pikkukengin hiekalla, kohdissa, jossa ei kesällä olisi voinut uneksiakaan  kuivinjaloin kävelevänsä. Siellä on myös pieni saareke, jonka ympärys on ruohottunut. Kesällä siellä viihtyvät linnut. Kun kävelimme rannalla tavallista uimarantaa laajemmin, huomasimme, että sinne saarekkeeseenkin saattaisi päästä. Ja niin me sinne tosiaan pääsimme kuivin jaloin. Siellä ulommaisella reunalla, kuten saarekkeen rannalla muutenkin, oli paljon kiviä. Ne olivat melko mustia siihen verraten, mitä yleensä on tottunut kiviä katselemaan. Siellä  vesi tyrskysi kovin rantakiviin. Ihan tuli tunne merestä. Jatkettuamme eteenpäin huomasimme kivillä jotain meille erikoista. Se oli sarvimainen, ikäänkuin vihreän nukan peittämä, pieni "oksisto".  En iljennyt ottaa sitä käteeni, mutta kameran puuttumista reissultamme harmittelimme. Samoin kumisaappaat olisi olleet hyvät mukana.

Pääsimme tosiaan kiertämään koko saarekkeen. Niitä "sarvia" oli siellä rantakivillä lisääkin.  Ihmettelimme, mitä ne voivat olla. Vaadimme isäntääkin tekemään tuon mielenkiintoisen kierroksen. Vanhin neitokainen ei reissussa mukana ollut lainkaan ja nuorimies oli jo junassa. Kun sitten isännän kanssa olimme taas siellä uloimpana, hän ehdotti, että laittaisin sen oudon jutun pussiin, joka hänellä oli mukana. Paperin kanssa sen sitten sinne laitoinkin.

Tarkoitus oli kotona netistä katsoa, mikä se voisi olla. Kone oli juuri silloin varattu tähdellisempiin juttuihin, joten etsimme tyttöjen kanssa käsiimme Valittujen Palojen kirjan: Suomen ja Pohjolan luonto-opas. Hädin tuskin pääsin etsimään vielä edes koko asiaa, kun silmiini osui sieni-osastolta tutulta vaikuttava kuva. Kyseessä oli Järvisieni, jonka sanottiin kuuluvan sienielämiin. Sen sanottiin haisevan kalalle, mutta enpä tullut sitä ainakaan eilen haistaneeksi. Tänä aamuna sitten nappasin siitä "oudosta otuksesta" tuon kuvan.

Järvisieni kai?