Arjen sankareita?

Äsken porkkanoita raastaessani, tunsin itseni melkein  sankariksi... sain peräti raastettua vajaat kolme porkkanaa (kunnes isäntä halusi osallistua ja raastoi loput kaksi). Niin harvinaista se meillä on porkkanaraaste pöydässä, että siitäkin tulee jotain erityistä. Eikä se porkkanoitten ollessa kyseessä, ole se raha siihen syynä, vaan ihan "emännän" saamattomuus taloustöissä - ja vähän kaikessa muussakin. Paitsi vaatteiden ajattelussa... Siinä on asia jota mielellään ajattelee. Vaikka ei mitään tekisikään tai ostaisikaan. Mitähän se Luoja mahtoi tuumia, kun minut loi... Kuinkahan kaukana mahdan olla siitä suunnitelmasta vai jokseenko tämmöinen musta pitikin tulla? No, vielä ei olla ihan valmiitakaan.

Mihin se sitten tämäkin päivä taas meni. Aamulla värkkäsin loppuun sen jutun uskosta. Se oli ollut puolivalmiina ehkä vajaat pari viikkoa. Tänään sain sen siihen malliin, että sen saatoin laittaa luettavaksi muillekin. Sitten aamulla oli tietysti pyykkikone vaatimassa täytettä. Aamupäivällä yritimme isännän kanssa pähkäillä valokuvaskannerin salaisuuksia. Se vekotin oli ostettu jo kauan sitten (en viitsi sanoa kuinka kauan sittten). Minusta ohje näytti sellaiselta, että kiinnostus heräsi ihan omaan kokeiluun, ilman nuorenmiehen apua.
No, ei siitä kuitenkaan mitään valmista tullut. Ainakaan emme saaneet valokuvaa tämän koneen sisuksiin. Silloin ajattelin, että olisikin ollut parempi ruveta niihin ompelujuttuihin, joita jo vähän olin ajatellut. Ei mulla mitään valmista suunnitelmaa ollut. Käsityölehtiä sitten skanneritouhun jälkeen selailinkin. Ja lämmitinhän jotain  "jämäruokaa" meille kahdelle. Ja olin niin huonotuulinen, etten edes ystävien puheluihin vastannut. Anteeksi ystäväiset! Tää oli taas yksi sellainen päivä.

Nyt on sitten perunat kiehumassa ja kastike tehtynä ja se raaste tehtynä! Lautaset pöydässä ja kaikki tietenkin mahdollisimman vähällä vaivalla. Kateellisena ihmettelen toisten ahkeruutta ja aikaansaannoksia. Joku vain käskisi muuttaa tyyliä. Ei se ihminen niin vain muuksi muutu. Se flegmaattinen ja melankolinen perusluonne on kuitenkin sama.

---

Syötyä tuli. Raaste oli suosikki. Sitä olis mennyt enemmänkim, minkä kyllä entuudestaankin tiesin. Ja pitihän mun möhliä sen kastikkeen kanssa kuitenkin. Kun olin juuri ottamassa lautaselta ekaa haarukallista, tajusin (ennen maistamista) että enhän laittanut siihen lainkaan suolaa tai muitakaan mausteita! Voi hyvänen aika. Menihän se alas kun oli lisukkeita. Kait se siinä unohtui kun oli jo tämä juttu mielessä... Ja minä kun olen joskus isännälle sanonut, etteivät miehet osaa tehdä kahta asiaa yhtäaikaa. Kukas ei nyt osannut ajatella ja tehdä kahta eri asiaa yhtäaikaa?

Ei näillä edellytyksillä tosiaan kovin sankarillisia olla. Paitsi porkkanoita raastaessa...

---

Ai niin, meinas ihan unohtua: sain sentään valmiiksi tänään sen sinisen pörrölankatyynynpäällisen. Eli siis ompelin sen  kolme sivua ja nyt se on tyynyn päällä :) Ja nyt illalla valmistui myös puolivalmiina (tai oikeastaan 2/3 valmiina) kirpparilta ostamani pitkä verkkohuivi. Lanka oli Novitan Rose.

Isäntä sai myöskin nyt illalla valmiiksi sen kovasti odotetun tyttöjen keinun. Sitä mentiin tietenkin heti  koekeinumaan ja läksyjenteko jäi  hetkeksi odottamaan,