Vuodelta 1944

Löysin muutama päivä sitten kirpparilta kirjan, joka oli tehty vuonna 1944. Kirjan esipuheessa sanotaan:

 "Nykyinen sukupolvi on saanut elää ankaria aikoja. Suomen miehet ovat kuluneina vuosina joutuneet sodassa kokemaan paljon sellaista, minkä jäljet eivät heidän sielustaan milloinkaan häviä. On suoritettu uudeellenarviointia. On katseltu kaiken turhuutta ja opittu näkemään ihmisen vastuu. Kuoleman alituisesta läheisyydestä on palattu nyt takaisin  elämään, jonka työhön ja kiireeseen  on jälleen paneuduttava.
Kuluneitten vuosien vaiheisiin sotatiellä kutoutuu myös monia muistoja niistä hetkistä, jolloin oltiin seuroissa ja hartaushetkissä koolla Jumalan kasvojen edessä. Näissä ulkonaisen ympäristönsä puolesta mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa veisattiin kenttävirsikirjan tutuksi käyneitä virsiä ja kuunneltiin hartain mielin papin yksinkertaista  ja korutonta sanottavaa. Moni joutui tulen alla ja kaukana korvessa oltaessa aivan uudella tavalla tutkimaan omaa itseänsä ja sai sielussansa kuulla Jumalan kutsuvan äänen.
Näin saatua sananharjoituksen kallista perintöä on koetettava kaikin tavoin vaalia. Tämä kirja on syntynyt ilmauksena siitä pyrkimyksestä. Sen kirjoittajina on nuorempaa papistoa, joka on kuluneina vuosina saanut olla miestemme mukana sananjulistajan kalliissa tehtävässä. Heillä on se harras toivo, että joku heidän aseveljensä tuntisi kehoitusta tämän kirjan parissa päivittäiseen Jumalan sanan tutkimiseen ja ehkä myös kotihartauden pitämiseen perheväkensä kanssa. Jos teos voi palvella Suomen koteja iankaikkisille elämän lähteille ohjaten, se on täyttänyt tehtävänsä.
Helsingissä marraskuun 4. päivänä 1944"

Kirjan nimi on Taluta tielläs Kotien hartauskirja. Toimittaneet Kusti Korhonen ja Erkki Niinivaara. Kristillinen palveluskeskus. Kauppalehti Oy:n kirjapaino.

Laitan tähän nyt kyseisestä kirjasta joulukuun 6. päivän kohdalta:

"Teossa ja totuudessa. 'Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla ja kielellä, vaan teossa ja totuudessa.' (1 Joh. 3:18)
Tänään kohdistuvat ajatuksemme suureen yhteiseen kotiimme, isänmaahan, kansamme vaellukseen läpi vuosisatojen ja tämän sukupolven tehtäviin. Kodin perustus on sen henki. Vauraus ja ylellisyys eivät takaa elämän viihtyisyyttä eivätkä kodin kestävyyttä, jos siellä asuvat kovasydämisyys ja säälimätön mieli. Mutta vaatimaton majakin voi olla onnen asunto, jos siellä elää auttamisen ja rakkauden henki. Näin on myös kokonaisen kansakunnan elämässä. Isänmaan rakkaus onkin kautta aikojen ollut laulujen aiheena. Runoilijat ovat sitä ylistäneet. Loputtomasti on siitä kirjoitettu. Uudet ja uudet puhujat ovat nousseet pitämään puhettä isänmaalle. 
Nykyinen sukupolvi on joutunut kokemaan voimakkaan murroksen. Suurten sanojen ja ylevien puheenparsien aika on ohi. Kärsimysten vuodet ovat tehneet meistä hiljaisempia. Me olemme tulleet  todellisuudentajuisemmiksi. Me seisomme tukevasti tämän maan kamaralla, jonka Jumala on kodiksemme antanut. Jumala puhuu ihmiselle ajan tapahtumissa. Hän kätkeytyy sekä ilon että ahdingon aikoihin. Meille hän on väkevästi saarnannut: 'Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.' Rakkautemme tähän maahan on tyhjä sana, ellei se ilmene suhtautumisessamme lähimmäisiin.
Me olemme suurten salojen kansaa. Metsien läpi on täällä usein kuljettava. Mutta joskus nousee polku myös vaaran laelle, mistä aukenevat silmänkantamattomat näköalat. Itsenäisyyspäivänä olemme näköalapaikalla. Sukupolvien vaellus on takanamme. Jumalan säätämä tulevaisuus kangastaa taivaanrannalla. Me laskeudumme alas taas vaaran rinnettä tämän päivän tehtäviin. Jumala on puhunut: 'Älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.'  Virsi 462."

Hyvää itsenäisyyspäivää vuonna 2016!