Tein roskiin heitetyn tilalle...

Tämä on vähän niinkuin toisinto siitä, jonka taannoin tein.

Mitä sille toiselle tapahtui? No se oli varmaankin siinä satsissa joka lensi taannoin roskasäkkiin. Meni hermo, kun tavaroille ei ole oikein paikkoja ja niinpä päätin vähän vähentää... Kyllä minä jokaisen näppeihini ottamani katsoin, ja se tuokin aihe siinä muistaakseni oli. Mietin siinä näreissäni, että mihin minä tuotakin muka tarvin... kun on niitä parempiakin kuvia. No niin, mutta tuopa jäikin kaivelemaan, eli tämä tekijä sitä kaipaanaan🤔 Ja niinpä sitten tänään, kun oli muutenkin halu mielenvirkistykseksi piirustella, niin tein uuden samantyylisen. Enempi tykkäänkin tästä uudesta. 

Tuo väriyhdistelmä: violetti/keltainen, miellyttää minua näin syksyisenä väriyhdistelmänä. Ehkä huomenna etsin ylleni sen väristä vaatetusta myös.

Nyt olikin sitten näköjään "samanlaiset" kuvat kuukauden ensimmäisenä, ja viimeisenä, päivänä.

---

Ja nyt marraskuun 1. päivä: on yllä sitä lilaa ja keltaista kuten eilen mietiskelin...:)

Villasukat saa olla ihan eri väriä😊

Aamulla varhain, kun vielä oli pimeä...

Oli jokseenkin ankean tuntuista nousta ylös siihen pimeyteen, joka näin aamuisin vallitsee. Pimeä helposti puristaa esiin pelot ja ankeat ajatukset. Mutta aamun luettavissakin mainittiin pimeät aamut; kerrottiin kuinka Jeesus lähti ulos, rukoilemaan: 

"Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa sai olla yksin, ja rukoili siellä." Markus 1:35  KR-92

Herää kysymys, että mitähän Jeesus rukoili? Sitä ei kerrota. Vaihtoehtoja voisi olla vaikka kaksi: joko se, että hän rukoili voimaa alkavaan päivään, tai sitten riemuitsi siinä hetkessään. Aamun jakeissa oli tällainenkin jae psalmeista, jollaista olisi voinut Jeesuskin käyttää. Siinä kun on oikeastaan kumpaakin: "Mutta minä... ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu, sillä sinä olet turvani, pakopaikka hädän päivänä." Psalmi 59:17 KR-92 

Toinenkin kohta muuten mainitsee Jeesuksen vetäytyneen rukoilemaan: "Mutta hän vetäytyi jälleen autiolle seudulle rukoilemaan." Luukas 5:16  KR-92

Jos ajattelen itseäni, varsinkin näin pimeinä syksyaamuina, niin itse tarvitsen rohkaisua ja voimaa ainakin alkavaan päivään. Ja sitä juuri etsin niistä aamun luettavistanikin. Vaikka Jumala on aina sama, niin omat tuntemukset ovat vaihtelevaiset. Pimeässä ei välttämättä ihminen koe samaa riemua, kuin olisi aamun auringossa. Pimeä tuo esiin helpommin pelkoja.

Mutta kerran Jeesus opetti ihmisten tunnoistakin, jolloin ei välttämättä olla mitenkään voimiensa tunnoissa, vaan kenties ihan toisinpäin. Jeesuksen sanat olivat - ja ovat, lohdullisia monille oman pienuutensa tunnoissa ja pimeässä oleville:

"Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita ovat murheelliset: he saavat lohdutuksen.

Autuaita ovat kärsivälliset: he perivät maan.

Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.

Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.

Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.

Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.

Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te kerran saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä." Matteus 5:3-12  KR-92

Tuota edelsi se tieto, että Jeesus oli nähnyt kansanjoukot ja alkoi sitten opettaa heitä. Eräässä toisessakin kohdassa puhutaan siitä, kuinka Jeesus näki kansanjoukot: 

"Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla." Matteus 9:36  KR-92

Heidän - (meidän) - paimenena Jeesus tahtoi - ja tahtoo, olla💞

---

Ja nyt ei ole enää pimeä. Päivä on valkenemassa. Jo näkyy aurinko taivaanrannassa metsän puiden välistä kaukana - mutta myös ihan lähellä, ihanasti valaisten jo lähistön puunrunkoa.

Alla linkki eilisaamun juttuun toisen blogini puolella: (rohkaisuksi sekin kirjoitettu...)

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/10/kantanonherran-mailla.html

 

Muisteluksi meni... moottorillisista "pyöristä"

33-vuotias Janita pitää ajotarvikeliikettä naisille - siis niille, jotka moottoripyörällä ajavat. No siinäpä taas juttu, joka sai minut muistelemaan, kun olisin itsekin halunnut moottoripyörän. Jutun Janita ei kuulemma saanut mopoa, vaikka olisi halunnut:

https://www.is.fi/menaiset/tyo-ja-raha/art-2000010703032.html

Itse olisin halunnut moottoripyörän, mutta en sitä  saanut, kun kotona vastustettiin. Ei tukenut isäkään sitä hinkua, vaikka oli itsellään ollut moottoripyörä; ja oli opettanut minut kyllä mopolla ajamaan ja hankkinut minulle myös sen ekan mopon. Toisen ostin itse, ihan uutena paikallisesta pyöräliikkeestä. Mutta se motskari... Ymmärrän kyllä nyt, että siinä oli vanhemmilla se  vaaran huomioiminen takana. Ja varmaan se silloin minulle ihan ääneenkin  sanottiin. Ja sitten oli se näkökanta, että kohtahan voisin auton ajokortin hankkia 18 täytettyäni. Niinkuin sitten teinkin. Sain ajokortin 10 päivää synttäreideni jälkeen. Ja isä oli tukena auton ostossa, vaikka hänellä itsellään ei koskaan ollut auton ajokorttia. Auton oli kyllä silti nuorena miehenä omistanut... Mutta mopo oli siis se hänen varsinainen kulkuneuvonsa jonka muistan;  kunnes siirtyi sitten ihan polkupyörään.

Alla kuvia ja juttuja joita on ollut aiemmin. Ekassa kuvassa isä ja minä v. 1970.

https://vaaranlaella.blogspot.com/2014/09/isa-ja-mopo.html

https://vaaranlaella.blogspot.com/2016/07/vanha-mopokuva.html

https://vaaranlaella.blogspot.com/2016/04/entinen-kotikunta-koskaan-et-muuttua-saa.html

Pienessä mökissä asumisesta...

Osui silmään netin uutisvirrasta alla olevan linkin jutun alku. Siinä oli siitä, että oli etsitty Sastamalan pienintä taloa, ja yksi ehdokas pieneksi taloksi oli 30 neliöinen. Siinä asuu nyt  55-vuotias, juuri naimisiin mennyt rouva. Hän mietti nyt, että miten saada miehensäkin tavaroita sinne sopimaan. Harmi etten nähnyt juttua kokonaan; mutta se siinä oli, että keinutuoli oli ainakin saatava sinne sovitettua vielä: 

https://www.tyrvaansanomat.fi/elamanmeno/art-2000010779003.html

Tuon jutun alkusanat sai minut miettimään taas omaa lapsuuteni asumista 50 vuotta sitten... Ai kamala, miten kauan siitäkin jo on! Mutta se keltainen mökki, jota tässä nyt ajattelen, (muitakin ahtaita asuntoja meillä oli aikojen saatossa), se keltainen oli 17 neliön mökki. Se tuntuu näin nykyaikana aivan uskomattomalle, että me, neljän hengen perhe, siinä asuttiin. Mutta kun mietin mitä huoneissa oli, niin tajuaa paremmin asunnon pienuuden. Minä ja siskoni nukuttiin esim. vierekkäin vanhassa päästävedettävässä.

Varmaankin sitten, kun tien toiselta puolen vapautui isompi mökki, punainen; on se varmaan ollut hienoa, kun saimme siskon kanssa kumpikin omat hetekat! Ja isä ja äiti nukkui sitten siellä keittiön puolella. Keltaisessa mökissähän olimme nukkuneet kaikki samassa kamarissa. Ylläolevassa kuvassa mukana molemmat mökit. Alla linkki juttuun, jossa tuo piirrokseni myös esiintyy:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2021/12/mokki-ja-minikoti-linjalla-mennaan-viela.html

---

Nyt, jos ajatellaan tätä nykyaikaa, niin ihmisillä, (meilläkin täällä), on tavaraa ihan erilailla kuin menneinä vuosikymmeninä. Joten pieni koti voi nykyään olla pieni koti, ihan eri neliöillä väkimäärään nähden, kuin ennen. Mutta monenlaisia kotejahan on nykyäänkin. Ja kaikilla ei ole minkäänlaista, syystä tai toisesta johtuen. Ollapa silloin edes joku lämmin olinpaikka, nyt kun talvikin taas tulee!

Pihasta alas roskikselle, ja takaisin -kierros

Ei mitään ihmeellistä, pieniä juttuja - ja silti jotenkin kiehtovia. Pääsevätkin esiin näin syksyllä🍂

---

Ja eilen otettuna, n. parikymmentä minuuttia ennen klo 16,  "kesäillan" viimeiset auringon säteet. Sillä nythän on sitten tänään  talviaika, ja tuohon kellonaikaan vähemmän valoa, eli ei aurinkoa enää siihen kellonaikaan.

Toivottavasti sitä aurinkoa saataisiin nähdä taas pian! Tänään ei ole näyttäytynyt.

Aamun mietteitä

Niitä kirjoitin ihan omista tunnoistani ensin vihkoon, ja sitten toiseen blogiini:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/10/kun-on-turvaton-tunne-on-jumala-silti.html

Kuvat eiliseltä kävelyllä. Kyllä ne ajatukset karhuistakin on vaikuttanut paljon kävelyihin. Toinen on tämä syksy ja kylmät.  Eilen en olisi lähtenyt ulos ollenkaan,  mutta kun tuli muuta asiaa, niin paluumatkalla päätin jäädä auton kyydistä kävelemään, kun oli ulkovaatetus valmiiksi yllä. Kuvat napsin kävellessäni. Sitä kävelyä kuitenkin kaipaisin. Se hoitaisi kroppaa ja mieltä myös. Aika paljon sitten lauleskelen kävellessä, että olisi jotain mölyä karhujen kuulla. Nyt kun sitten kelloja siirretään talviaikaan, niin pimeäkin tulee tuntia aiemmin taas. Inhoan tätä lisääntyvää pimeyden aikaa. Iltaisin ikkunoista näkyy pelkkää mustaa.

Heissan taas täältä:)

Kulunut viikko on tuntunut enemmän syyslomaviikolta, kuin sitä edeltänyt oikea syyslomaviikko☀️ Oikealla lomaviikolla olimme silloinkin kotona kyllä, mutta se viikko meni ihan hiljaiselossa ja iltaisin elokuvia katsellen. Nyt sitten oli tyttären perhe meillä käymässä, ja saimme olla itsekukin skarppina valmiudessa katsomaan mitä yksivuotias kulloinkin puuhailee. Sitä kerkiämistä oli hauska seurata, mutta kun kaikki ei huushollissa ole enää pienen ihmisen mukaan järjestetty, oli sitä erinäisiin paikkoihin kerkiämistä hiukan hillittäväkin😄

Tämä oli ihana!

Kun tänä aamuna tänne jo jonkin verran valoiseenkin keittiöön hiippailin, aamulukemisiani esiin ottaessa tuosta selkäni takana olevan vanhan, kuviollisen arkun päältä; mielessäni tuumin, että en otakaan nyt kirjoitusvihkoa... Tuskin siihen mitään kirjoitan. No, en kirjoittanutkaan. Ainakaan vielä. Mutta viimeinen luettavani kuitenkin sykähdytti mieltäni niin, ja päätin kirjoittaa sen tänne:

"Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: "Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen." Mies vastasi: "Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen." He kyselivät: "Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?" Mies vastasi: "Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?" He vastasivat hänelle pilkallisesti: "Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä." "Merkillistä", mies vastasi, "että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen." Silloin fariseukset sanoivat: "Sinä ole syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!" He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: "Uskotko Ihmisen Poikaan?" "Herra, kuka hän on?" mies kysyi. "Sano, jotta voisin uskoa." Jeesus sanoi: "Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi." "Minä uskon, Herra", mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä."  Evankeliumi Johanneksen mukaan 9:24-38 KR-92

Se sovintotarjous

Tämän aamun teksti toisessa blogissani:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/10/jeesus-tuli-tayttamaan-sen-lain-kun.html 

Katseluvinkki elokuvaan 80-luvun kyläelämästä. Ja lukuvinkki juttuun 2020-luvun oikeasta kylästä

Tuonne Elonet-sivustolle on taltioitu vanhoja suomalaisia elokuvia ja sarjoja, joita aikoinaan on tv:stä saatu katsella. Myös vanhoja mainosfilmejä  voi siellä katsella. Katselu ei maksa mitään ja niiden katselu ei myöskään vaadi mitään kirjautumisia. Siellä on katsottavissa myös 80-luvun kyläelämää kuvaava Akaton mies. 80-luvulla kylissä oli vielä esim.  kaupat jutustelupaikkoina, ja olipa kylissä jopa pankitkin, ym. 

Alla oleva linkki vie kohtaan, josta pääsee katsomaan Akatonta miestä neliosaisena sarjana:

https://elonetplus.fi/serie/categories/238613409/238626296

Tässä sitten yrittäjät.fi -sivustolla ollut juttu yhdestä nykyään vielä toimivasta kyläkaupasta. Kyläkaupat alkaa jo olla aika harvinaisia nekin. Jutussa mainitaan juuri sekin, että ennen kyläkaupat oli niitä jutustelupaikkoja, joissa saattoi  penkeillä nähdä väkeä juttusilla:

https://www.yrittajat.fi/uutiset/satakuntalainen-lahteenmaen-kylakauppa-sinnittelee-mutta-ei-enaa-kauan-yrittaja-pelkaa-ikaihmisten-puolesta-voi-olla-ainoa-kontaktipaikka/ 

Ja nythän ollaan jo siinä pisteessä, että kirkonkylistä häviää terveyskeskukset. Eikä pienet kaupungitkaan  välttämättä saa pitää omiaan. Mietitään, että missä vanhukset hoidetaan; jossain kaukana kotipaikoiltaanko? Tässä viime vuosina on ollut vähän niin, että pienemmät kaupungit on olleet kuin kirkonkylät ennen; siis palveluiltaan. Mutta nyt, löytyykö pikkukaupungista enää edes huoltoasemaa - eipä  välttämättä!

Kun palvelut häviää, alkavat ihmiset hakeutua mahdollisuuksiensa mukaan niiden ääreen. Mitähän maan hallinto asiasta ajattelee? Ovatko sitä mieltä, että hyvä kun saadaan sullottua väki tiiviisti infran ääreen? Mutta kuka sitten kohta hoitelee maaseudun tiet ja pellot, ruoan pöytään? Vai ulkomailtako se aiotaan tuoda?

Ja täälläkö ollaan sitten tyytyväisiä, kun on saatu lehmät pelloilta piereksimästä ja siat  haisemasta? Ja kaikki ipanat päiväkot... eikun siis "varhaiskasvatukseen"?  Ja kaikki ne omia lapsiaan ja kotiaan  hoitaneet äidit, ne ainakin "töihin" - tai kortistoon ainakin? Niin sittenkö on oma maa mallillaan ja maailmakin parempi? Kun lapsetkin halutaan repiä kotoa systeemin osasiksi jo ihan pieninä, mieluummin, kuin että  annettaisiin äitien/isien kotona hoitaa, ja sitä vaihtoehtoa tukea.  Trafiikki senkun lisääntyy.  "Ihmettelen kauhiasti". 

Varmaan montaakin asiaa. Viäl ois mielipidettä vaik petoasioist... Mut annan olla nyt täs nää.

En tarkota, et enne ois kaikk paremmi ollu. Mut jotku varmaa. Et niitäki aikoja ja tapoi vois joskus vähä arvostaa. Ei kaikk hyvä ja viisaus nykyisyyres kummiskaa vaa ole.

Kuva v. 2019. Nähdystä hetkestä eräässä täkäläisessä kylässä silloin; navetasta oli justiinsa elikot tulossa ulos:)

Eilinen kuva

 

Minkä jäljen jätän? Jääkö mitään jälkeä?

Jotain sellaista kysymystä tuli äsken mieleeni.

Mutta oikeasti: jokainen ihminen jättää kyllä jäljen tähän maailmaan, vaikka tulevat ajat ja jälkipolvet eivät tietäisi ihmisestä mitään! Jokainen ihminen on jättänyt jälkensä jo syntymällä tänne; ja jo ihan silläkin, että häntä on odotettu, vaikka hän ei sitten silmiänsä edes olisi avannut tälle maailmalle! Hän jätti jälkensä vanhempiinsa, ym. läheisiinsä, vaikka he eivät olisi sen kummemmin tulleet häntä edes tuntemaankaan. Kun näin on, jo ennenaikaisesti täältä ajasta poistuneen kanssa, kuinka paljon suuremman jäljen jätämme me jokainen, vaikka meistä ei kirjoitettaisi mitään muistelmia, eikä jälkipolvet meitä muistelisi.

 

Jumalan kirjoissa kuitenkin on jokainen ihminen muistettuna. Ja nähtynä. 

Voimme siis siinä mielessä rauhallisin mielin elää sitäkin elämää, joka ei näytä suurelta kenenkään silmissä. Yhtä arvokas se silti on kuin jonkun muunkin.

---

Mitä maksaisit ihmisestä?

Jeesus maksoi oman elämänsä. Jokaisesta meistä!

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."  Evankeliumi*  Johanneksen mukaan, luku 3, jae 16  (v. 1992 suomennos)  

*Evankeliumi tarkoittaa hyvää uutista, ilosanomaa.

Esikoislapsi

Esikoisena voi kokea jäävänsä vaille, vähemmälle osalle vanhempiensa rakkautta ja huolenpitoa, kun nuorempia ja pienempiä hoivataan. Minä olen esikoinen vanhemmilleni, ja koin joskus niin. Kun minua nuorempi oli vauva, olisin minä muutamaa vuotta vanhempana halunnut saada samanlaista palvelua kuin vauva sai. Toivoin, mutta  en tietenkään saanut. Kouluikäisenä koin sellaista vaille jäämisen tunnetta, että minun koulunumeroitani ei kehuttu samalla tavoin kuin nuoremman saavutuksia.  Mikä on aikuisen näkökulmasta ihan ymmärrettävä asia, että pienempi, joka vasta asioita opettelee, saa kehuja enemmän. Mutta lapselle asia näyttäytyy erilaisena, tuntuu erilaiselta, kuin jäisi jotain vaille. Ja omilla lapsillani olisi varmasti kerrottavissa vastaavia asioita. Ja  nuoremmilla on tietysti myös aina omat muistonsa vaillejäämisen kokemuksista, ja niistä tunteista.

Muistan vielä sen, että että isomman piti toisinaan ottaa roolia nuoremman huolehtimisesta. Jos lapsena vaikka tultiin odotettua myöhemmin kotiin kyläpaikasta, vastuun ja moitteet kantoi esikoinen. Esikoisen asemaa arvostetaan, ja kadehditaankin. Ja entisinä aikoina niin on ollut vielä enemmän. Nykyään sentään esim. perimiset menee yleensä tasan lasten kesken. Ellei nyt vartavasten ole testamentattu jollekin jotakin.

Tulee mieleen yksi merkittävä henkilö, joka oli esikoinen myös. Hän oli Jeesus. Kokikohan Jeesuskin, varsinkin lapsena, että vanhemmat rakastaa enemmän niitä nuorempia, kun heitä piti hoivailla? Ja nuoremmat ehkä sitten jossain vaiheissa ihaili, joissain kadehti, isoa veljeä. Ja joinain hetkinä jopa turvautui häneen myös. Ja myöhemmin sen isonveljen tekemiset koettiin tavattoman ärsyttävinäkin, kun hän ei toiminut tavalliseen tapaan.  Mutta Jeesus koki myös niitä hylkäämisen tunteita. Ainakin ristillä, kun kyseli Jumalalta, Isältään: "Miksi minut hylkäsit?" Sekin teko, siellä ristillä, oli meidän nuorempien vuoksi, "että meillä rauha olisi." Ja Jeesushan jossain kohtaa lupasi meille nuoremmille, että olisi meidän kanssamme aina, joka päivä. Ja hakisi meidät kerran kotiinkin, niihin meille valmistettuihin huoneisiin. Siellä täytyy olla kaikki se, mikä täällä vaillinaiseksi koetaan. Siellä saavat esikoiset, nuoremmat ja myös vanhemmat, kokea, että kaikki "vajaa lakkaa, ja täydellisyys alkaa." Ei unohdeta sitä perintöä! Se on tarkoitettu kaikille, jotka vain haluavat sen vastaan ottaa.

Jeesus tukee järkyttynyttä ja peloissaan olevaa Pietaria

Matteus 14:22-31  KR-92

"Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: "Sinä olet todella Jumalan Poika." Matt. 14:32-33 KR-92

Kuva vuodelta 2020.

Päivän piirustus

Tämä sai aiheensa eilen. Olin autossa odottamassa Citymarketin parkkipaikalla. Ihastelin kadun toisella puolella olevan talon pihassa olevaa syksyistä väriloistoa. Siinä sain idean, että tuota koittaisin piirtää. Ja niinpä sitten tänään ryhdyin siihen tuumaan.

Tuon aidan teko - joka kadun varressa oikestikin on,  oli piirustelussa hauska tehdä. Keksin jo siellä parkissa tavan, jolla sen tekisin. Muistin meillä kotona olevan, joskus talteenottamani, pienen kartonkipalan jostain makeasta herkusta, jonka kartongin reuna on "piparkakkumainen". Se reuna olisi sopiva apu. Sen avulla muotoutui mainiosti aidan  yläreuna; vain toisinpäin, kun aitaa piirustellessa  "rakensin"🙂

Pieni 🌲nurin tiellä

Näin tänä aamuna. Illalla juuri nukkumaan mennessä oli lyhyt sähkökatko. Eilen tuli jo mieleen, että jos oikein kova myräkkä tulee ja vaikka sattuisi kaatamaan ison puun tielle, joka sitten aamulla olisi kulkuesteenä autolle. No, omalla tiellä ei ollut isoa eikä pientä, mutta kun olin lasketellut autolla oman tien osuuden alas, ja siirtynyt toiselle pikkutielle, oli siellä nurin yksi pieni. Siitä pääsi kuitenkin ajamaan.  

Palatessani kuvat nappasin. Ehkä se on meidän siitä sivuun heivattava, kun paljon harvemmin muita kulkee siinä.

Aamurukouksenani oli Isä meidän - rukous

 

Ja tuohon, tuossa keskellä taitettuna olevaan siipakkeeseen, kirjoitin näin:

"Joskus voi käydä niin, että ihminen ei osaa antaa itse itselleen anteeksi, vaikka kaikki muut - Jumala, ja toiset ihmiset, olisivat jo niin tehneet.

Siinä Jumalan - ja toistenkin, anteeksiantamuksessa meidän olisi elettävä. Uskottava se todeksi omallakin kohdalla. Iloittava siitä.  Se on Jumalan armon auringonnousu. Uuteen päivään. Uuteen elämään, ja iloon." 

Armollisen anteeksiannon päivää☀️

---

Ja kun nyt näiden kirjoittamisen jälkeen vasta lukaisin pari päivän jaetta käyttämästäni vanhasta päivän tunnussana -kirjasesta, oli siellä valmiiksi painettuna tälle päivälle nämä:

"Näin sanoo Herra Jumala: Minäkö haluaisin, että jumalaton kuolee? Enkö ennemminkin halua, että hän kääntyy teiltään ja saa elää?" Hes. 18:23 (v. -92)

"Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen." Joh. 12:46 (v. -92) 

Se oli Jeesuksen sanominen, tuo viimeinen. Kannattaa muistaa, kuinka Jeesus kohteli niitä, jotka kokivat itsensä syntisemmiksi kuin fariseukset: Jeesus paransi ja antoi synnit anteeksi!

Eilisillan elokuva oli mielessä heti aamulla...

Siinä elokuvassa: "The Guard of Auschwitz", vuodelta 2018, jonka katsoimme jostain suoratoistopalvelusta; pahan koneiston töissä toimiva osoitti inhimillisyyttä yhdelle, tai oikeastaan kahdelle muulle sen lisäksi. Hän otti yhden naisen suojelukseensa.  Ja toimi siten, että tuo nainen sai elää vähän pidempään. Nainen sai tavata miehensä juuri ennenkuin miehen tiedettiin kuolevan. Ja nainen sai myös synnyttää lapsensa, jota oli alkanut odottaa jo ennen leirille tuloa. Ja nyt, kun tätä aamulla ensin vihkooni kirjoitin, sain mieleeni sen asian, että alkukohtauksissa tuo juutalainen pariskunta on pöydän ääressä ja puhuvat. Nainen puhuu siinä heillä olleesta vauvahaaveesta. Mies siihen vastaa jotain sellaista, ettei se nyt käy, kun aika on sellainen kuin se on. Ja nainen ei kerro, tai tiesikö itsekään vielä. Ehkä tiesi, kun otti puheeksi. Mies lupasi naiselleen, että suojelee peloissaan olevaa vaimoaan.

Mutta sitten oli tämä saksalainen, jonka intohimona oli jo lapsena piirtäminen. Kun toiset lapset olivat Hitlerjugendin nuorissa, hän piirteli pellon laidalla. Mutta liittyi lopulta itsekin, kun ystävällisen oloinen saksalainen, joka sitä touhua lasten kanssa piti, houkutteli hänetkin mukaan. Hänestä, pojasta, tuli  arkkitehti. Hän päätyi lopulta keskitysleirille suunnittelemaan rakennuksia. Ja tämän oli saanut aikaan hänen isänsä, vaikutusvaltainen siinä organisaatiossa. Siellä leirillä oli myös pomo, joka oli säälimätön. Ja se säälimättömyys vaivasi tätä arkkitehtia. Sen vuoksi hän järjesti, erään tapauksen jälkeen, kun tuo pomo oli lyönyt erästä naista; naisen avuksi itselleen luetteloimaan, tms. Vaivoin onnistui yksi nainen saada miesten lisäksi töihin epäluuloisen pomon seulan läpi. Mutta hyvät perustelut auttoivat. Arkkitehdin ja naisen välille syntyi luottamus, ja he puhuivat tilanteesta. Nainen sanoi arkkitehdille jossain kohtaa, että tämän täytyi muistaa, ja miettiä tekemiään valintoja. Mies ei asettunut järjestelmää vastaan. Hän toimi siinä, vaikka ei pitänyt siitä, mitä tapahtui. Elokuvan lopussa hän on vankilassa, tekemiään piirustuksia sellin seinillä. Siitä mitä oli nähnyt. Millaisia kasvoja. Sen naisenkin.

Elokuva oli tosiaan vaikuttava. Mietin illalla että saankohan unta sen katsomisen jälkeen. Mietittiin jonkin kevyemmän katsomista sen jälkeen vielä, mutta se hanke jäi sitten kuitenkin. Vaikka elokuva väistämättä oli mielessä nukkumaan mennessä, olin kai niin väsynyt, että uni pian tuli. Mutta aamulla se oli kyllä taas mielessä. Jotain untakin näin, joka saattoi liittyä siihen, tai sitten ei. Jotain kurjia rakennuksia siinä kyllä oli.

Jännä juttu vielä elokuvasta: kun katsoin elokuvan jälkeen tietoja siitä netistä, oli elokuvan kahdella näyttelijällä sama sukunimi. Kyseessä oli nainen ja mies. Nainen näytteli sitä naisvangin osaa, mies sitä inhottavaa keskitysleiripäällikköä. Olivatkohan nämä aivan vastakkaisissa rooleissa olleet kenties sukua toisilleen, vaikkapa pariskunta...?!  Sain ongittua sen mieltä kutkuttavan tiedon: kyseessä on isä ja tytär, jotka niitä vastakkaisia rooleja esittivät!

 

Tämä piitämäni kuva on vuodelta 2019. Se oli silloin tässä jutussa: https://vaaranlaella.blogspot.com/2019/02/aamuyon-unikuvan-tunnelmaa.html

---

Tämä aamuna yhtenä jakeena luettavissa oli mm. tämä: "Meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan." Hebr. 2:1  KR-92

Niinpä, "virran vieminä." Se virta on voimakas, tosi vuolas. Sitä on vaikea vastustaa. Varsinkin, jos "kaikki" muut ympärillä ajattelevat/tekevät toisin. Ja vielä, jos siitä aiheutuu itselle vahinkoa, tavalla tai toisella. Mutta kaikkina aikoina on kuitenkin ollut ihmisiä, jotka ovat käyneet vastavirtaan, sen mukaan, minkä ovat oikeaksi tienneet.  Jotkut heistä ovat toimineet "koneiston" sisällä, toiset sen ulkopuolella, mutta sama ajatus taustalla: tätä en voi hyväksyä, toimin sitä vastaan.

Kauan sitten kuningatar Ester oli yksi, joka toimi "koneiston" sisällä käsin, ja pelasti kansansa. Ja vielä näin vuosituhanten jälkeen hänen muistoaan kunnioitetaan ja juhlitaan. Paljon on nimettömiä miehiä ja naisia jotka ovat rohkeasti laittaneet itsensä likoon pahuuden edessä, tietäen vaaran, joka heitä uhkaa. Yksi tällainen rohkea, jonka nimenkin tiedämme, oli saksalainen pappi Dietrich Bonhoefffer. Hän kuoli vankilassa. Kätköpaikka -elokuva, tai kirjat, on tehneet monille tiettäväksi myös Corrie TenBoomin nimien. Tällaiset ovat valopilkkuja pimeässä ajassa.

Mutta miettiä sopii; entä jos itse eläisimme vastaavia aikoja, riittäisikö oma rohkeus yhtään mihinkään? Vai kävisikö rohkeuden olemassaolo yllättäen selväksi? Eikö ole hieman pelottava ajatus, että kuinka itse olisimme mahtaneet edes ymmärtää, saati uskaltaa; vastavirtaan olla - vaikka olisimmekin olleet eri  mieltä valtaa pitävien kanssa. Entä tämä nykyaika. Niinhän nytkin on helpointa olla yleisen mielipiteen kanssa samanmielinen. Jo pelkkä eriävän mielipiteen sanominen erilaisiin asioihin voi olla hyvin epämukavaa. Saati jos olisi jo muutakin luvassa, kuin vain pelkkiä epämukavia sanoja. Mutta kaikkina aikoina niitä rohkeita itsensä likoon laittavia löytyy. Omassakin ajassamme, jotka voivat olla vaikkapa poliitikkoja, ym. Ihan tavallisia ihmisiä.  Armahda meitä, Jumala!🙏

 

Iloitaan tänään vapaudesta, ja auringosta☀️ Täällä ainakin sitä aurinkoakin nyt on🙂

Aamutähdet loisti

Aamutähdet loisti pimeällä taivaalla. Siitä olikin pitkä aika, kun olin viimeksi tähtiä nähnyt. On tullut se aika vuodesta taas. Päättelin sitten sen, että varmaan ollut kylmä yö. Ja niin olikin: miinuksen puolella oli mittarin lukemat. Vaikka vain vähän, mutta kuitenkin.

Tähdet toi mieleen aikojen alun; kun ne oli luotu, ja myös paratiisin ajan. Paratiisi oli täällä ajassa, jossa meidänkin kaikkien aivan ensimmäiset esivanhempamme olivat ja elivät aluksi. En ollut kai koskaan ennen tullut ajatelleeksi sitä, että paratiisissakin on täytynyt olla yö... Mutta se ei taatusti ollut mitään pelottavaa pimeyttä, vaan kiehtovaa sellaista! Adam ja Eeva saivat katsella tähtiä!  Jospa joskus  Jumalan kanssa  yhdessäkin niitä katselivat?*

Mutta siis, aivan alussa, maata ja maailmankaikkeutta luodessaan hän - Jumala, Luoja - käski jo valon tulla, sinä ensimmäisenä päivänä.  Mutta aurinko, kuu, ja ne tähdet - luotiin vasta neljäntenä päivänä. "Jumala sanoi: "Tulkoot valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia." 1. Moos. 1:14 KR-92

*Sillä Jumalahan myös "käyskenteli" siellä "illan viileydesssä", niinkuin sanotaan vanhemman käännöksen sanoin: "Ja he kuulivat, kuinka Herra käyskenteli paratiisissa illan viileydesssä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan." 1. Moos. 3:8 Kun oli tullut syntiinlankeemus rikkomaan rauhan paratiisin puutarhassa... Enää ei oltu rauhallisesti yhdessä ja avoimia Jumalaa kohtaan. Mutta epäilemättä he kertoivat myöhemmin lapsilleen kuitenkin kaikkea sitä, mitä Jumala oli kertonut heille silloin aiemmin, paratiisissa, ihan aikojen alustakin.

Apostoli Paavali - entinen Saul, joka siinä omassa entisessä elämässään vihasi Jeesukseen uskovia niin rankasti, että halusi tappaa heitä - ja tultuaan sitten kirkkaan Jumalan valon sokaisemaksi, ja saatuaan vielä näkönsä takaisinkin; kirjoitti vuosien jälkeen näin:

"Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan." 2. Kor. 4:5-6

Raamatun henkilöt, todellisia ihmisiä.

Raamatun tapahtumat, todellisia tapahtumia.

Tämä hassu kuva....

Tämä eilen tehty kuva sai alkunsa vähän hassusti. Olin päivätorkuilla. Ja kun siitä olin virkoamassa ja silmiäni raottelin silmät viiruina, puoliavoimet silmäni rekisteröivät ikkunasta sinisen taivaan puiden oksiston välistä ja keltaiset puunlehdet. Ehkä suljin vielä silmänikin, en muista, mutta  mieleen tuli heti: "violettia, keltaista ja valkoiset puunrungot". Laitoin ajatuksen muistiin juuri piirustelua varten. Ja niin sitten vietin myöhemmin mieltä rauhoittavan hetken taas värien kanssa. Siinä puuhastellessa mietin sitä, että sillä touhulla on jotain samaa, kuin jos kävisi itsekseen kävelemässä.

Ihan erilaista kuin edellinen...

Mutta miksi ihmeessä violettia? No, jaa-a... Onkohan se siitä, kun säät on kylmenneet ja vedin jo violetit sukkahousut jalkoihin hameen kanssa. Violetti on minulle yksi kylmän kauden väri.

--

Tänä aamunakin innostuin kuvaa tekemään...  metsästä... taas! Siitä kuvasta sitten tuli joku ajatus:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/10/pitaisi-vain-uskaltua-jaamaan.html