Tämä aamu oli taas sellainen vaikea. Herätessä jo erinäiset huolenaiheet kävivät heti kimppuun. Sellainen onkin sitten otollinen maaperä muutenkin ikävälle aamulle. Kun olin saanut yhden parin pikkutyttöjä taksiin, alkoi minulla taas aamun toipumistunti. Siinä takaisin kävellessäni Jumalalle kerron asioitani. Kelaan myös sanomisiani, tekemisiäni ja jopa äänenpainojani. Kotiin tullessa olisin oikeastaan mieluummin vain istunut pimeässä. Istuin kuitenkin keittiön tuolilla mietteineni ihan hiljaa. Kun olin aikani siitä nuokkunut, keitin uudet kahvit ja kaivoin paperia ja kynän esiin. Kynä piti jälleen kerran lainata isännän pöydältä, sillä ipanat vie aina minun kynäni keittiön apupöydältä. Tässä muutama ajatus jonka paperille tuumaustaukoni tuloksena panin, kahvinjuonnin lomassa.
Rauhallinen olotila on kuin auringonpaiste. Joskus sitä on enemmän, joskus vähemmän. Joskus ei lainkaan. Auringosta varjoon, jopa pimeään, on vaikea muutos. Varjosta valoon taas ihana. Pimeässä istuja näkee vain pimeää. Joka istuu pimeässä, ei paljon osaa nauttia siitä, että aurinko kuitenkin on. Pelko tekee kaikesta vielä pahempaa. Epäusko on salakavala ja nopeasti levittyvä rikkakasvi. Sanoilla on valtava voima. Jotkut sanat sinänsä tuntuvat ihan kesyiltä, mutta kun niitä käyttää, niiden vaikutus voi tuntua yllättävän kauan ja vaatia pitkän toipumisajan. Joko itseltä tai toiselta. Äänensävykin voi vaikuttaa pitkän ajan.
Seku oppis, että miettisi tarkkaan ennen kuin sanoisi ääneen. Monelta murheelta säästyisi.
VastaaPoistaTotta. Kun se räpätysvaihde kääntyy päälle, niin sitä on vaikea lopettaa.
Poista