Lankojen päättelyä vihellyksen tahdissa

Eilen se sitten vihdoin valmistui. Nimittäin se keskimmäisen neitokaisen neuleliivi. Siihen piti eilen kutoa vielä muutama kerros ja sitten kaula-aukon ja hiha-aukkojen resorit.  Ensiksi neiti ei meinannut saada päätään sopimaan aukosta... ja muutenkin liivi tuntui hieman kapealta. Kyllä otti päähän!  Puuskaisin sitten, että taas meni vaivannäkö hukkaan. Hieman aiemmin oli pienempi neiti selittänyt, miksi hän ei ole pitänyt valmista liiviään. Selitys oli sellainen, että se kuulemma ei ole tuntunut oikein valmiilta... Että sillä lailla! Kokosin kamat pussiin ja tuntui, etten jaksa sitä enää. No, muutaman tunnin päästä kaivoin sen kuitenkin kiltisti esiin ja purin kaula-aukon resorista päättelykerroksen ja tein sen uudestaan löysempänä. Nyt se oli  sopiva ja muutenkin tuntui kuulemma ihan sopivalta, kun olin hieman leveyssuunnassa liiviä venytellyt.

Sitten olikin se viimeinen työ, eli lankojen päättely. Se näytti kamalalta urakalta, mutta edistyihän sekin  lanka langalta. Varsinkin kun istui mukavasti nojatuolissa, oli hyvä valaistus, jotta näki kunnolla ja olihan siinä musiikkiakin tarjolla. Nämä kaksi neitokaista nimittäin viheltelivät siinä ihan vieressä. Ainakin nämä kappaleet tulivat vihellellyiksi siinä istuessani: Pieni talo preerialla -sävelmä, Joululaulu Kulkuset, Junnu Vainion Käyn ahonlaitaa (koulussa opittu ainakin se),  Porilaisten marssi (Hovimäki-sarjasta tuttu),  Äidin sydän (eli maan päällä paikka yksi on...),  Karjalaisten laulu ja Metsän laulajaiset (Nyt metsän halki viesti soi... se soi kesällä päiväkausia päässäni). Ihmettelin jo, ettei vanhin neitokainen  tullut kieltämään vihellyskonserttia,  kun hänellä kuitenkin oli koulujutut tekeillä :) Joskus nimittäin itselläkin tulee mitta täyteen. Hienosti tytöt kyllä viheltää osaavat. Ei sujuisi minulta yhtä hyvin, olen surkea viheltelijä.

Saa nähdä tuleeko noita neuleliivejä sitten oikeasti käytettyä, vaikka niiden ulkonäöstä tykkäävätkin. Toinen piti hetken aikaa sitä päällään ja sanoi sitten,  että kuuma tuli. Itse vilukissana pidin kyllä omaa puseroani päällä koko päivän, vaikka oli minullakin  ajoittain hieman kuuma siinä.

Jaloissani pitkävartiset lempisukkani, jotka ovat  tätini kutomat.

Oma puseroni valmistui viime syksynä ja siitä sain idean myös tyttöjen neuleisiin. (Näistä kirjoitin jo aiemmin jutussa Kirjoneuleita jämälangoista). Langathan olivat erinäisistä lähteistä hankittuja jämälankoja. Niiden paksuus oli noin Novitan Nallen ja Woolin luokkaa, joita joukossa myöskin oli. Jotkut langat olivat  hieman ohuempia/paksumpia. Oman puseroni ei ainakaan varovaisessa pesussa mennyt huonoksi. Taisi tulla paremmaksi vain :)  Vanhin neitokainen miettii vielä, haluaako hänkin jonkun neuleen.