Luja luottamus

Isäntä näytti minulle tässä muutama päivä sitten eräästä lehdestä hyvän kirjoituksen. Kirjoittaja puolestaan oli löytänyt sen facebookista. Se meni jotensakin  tähän tapaan: Kaksi vauvaa keskusteli kohdussa. Toinen kysyi, että uskooko toinen syntymänjälkeiseen elämään? Ei uskonut. Kysyjä uskoi. Hän uskoi sellaiseenkin, että he voisivat joskus käyttää suuta syömiseen ja jalkoja liikkumiseen. Toinen piti moista ihan mahdottomana ajatuksena. Hänen mielestään ei mitään äitiä edes ollut olemassa. Toisen mielestä äiti oli kaikkialla ympärillä ja he olivat äidissä... ja saisivat hänet joskus jopa nähdä. Niinpä.

 "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan. Ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."  En nyt jaksa ruveta etsimään, mistä tuo tarkalleen oli, mutta jostain kohtaa Raamatusta se on. (Meillä on sellainen Salomo-peli. Siinä vaikeimpia kysymyksiä on "mille vuosisadalle sijoitat " tai "sijoita jae raamattuun..." . Muuten peli on kiva ja siitä tykkäävät pienemmätkin. Siinä kun on vaikeitten kysymysten vastapainoksi myös superhelppoja, lapsillekin sopivia kysymyksiä. Ja sääntöjähän voi aina hiukan rukata, kuten olemme tehneetkin.)

Kuva viime syksyltä

Tänä aamuna ei aurinko meitä ilahduttanut aamupimeässä. Siitä ei näkynyt piiruakaan. Sen sijaan oli pimeää ja märkää. Sateenvarjojen kanssa sai mennä. Ja syysloman jälkeen tarvitaankin sitten taskulamppua. Aina vain synkeämmäksi menee. Silti aurinko on. Kuten Jumalakin. Vaikka usein emme Häntä näe.