lauantai 23. joulukuuta 2017

"Ja heillä ei ollut aikaa syödäkään."

Jeesus oli kiertänyt paljon kylissä ja opettanut kansaa. Oli ollut kotikaupungissaankin. Siellä oli kyllä kuunneltu, mitä hän sanoi, mutta ei oltu suosiollisesti otettu vastaan hänen sanomisiaan. Sitten Jeesukselle tultiin kertomaan surullisia uutisia. Hänen opetuslapsensa olivat kuulleet, että Johannes, joka Jeesuksenkin kastoi, ja oli hänen sukulaisensakin, oli kuollut...

Mitä lie Jeesuksen mielessä liikkunut, mutta ainakin hän halusi yksinäisyyteen, pois kansan hälinästä. Hän sanoi opetuslapsilleen: "Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän". Kansaa oli jatkuvasti heidän ympärillään odottamassa, että Jeesus auttaisi heitä. Ja niin Jeesuksella ja opetuslapsilla ei ollut aikaa edes syömiseen. Mutta nyt he lähtivät veneellä rauhalliseen paikkaan, jossa ei olisi muita.

Vaan, kuinkas kävi? Sielläkin oli jo valtavasti kansaa koolla, tuhansittain. Niin Jeesuksen kävi heitä sääliksi ja hän alkoi opettaa täälläkin heitä. Ilta oli jo tuloillaan ja opetuslapset ehdottelivat, että Jeesus laskisi jo kansan menemään. Ruokaa pitäisi kansankin saada. Mutta Jeesuspa järjesti valtavan yhdessäsyömisen. Jostainhan löytyi viisi leipää ja kaksi kalaa. Ne Jeesus siunasi, ja niin ne riittivät... Vaikka syöjiä oli tuhansittain, vähäisistä jäi vielä tähteitäkin.

Mutta nyt uusi yritys siihen omaan hetkeen. Jeesus vaati opetuslapsiaan lähtemään toiselle puolelle järveä. Hän sanoi laskevansa myös kansan lähtemään. Hän sanoi jäähyväiset ja meni vuorelle rukoilemaan. Nyt hän sai sen rauhallisen hetken.



Opetuslapsilla oli sillä välin vaikea soutumatka. Meri myrskysi kovasti ja he olivat hädässä ihan. Mutta Jeesus tiesi sen ja lähti heidän luokseen. Hän käveli sinne - vettä pitkin,  ja aikoi ohittaa veneen. Opetuslapset pelästyivät hirveästi ja rupesivat huutamaan. Mutta Jeesus sanoi heille rauhoittavat sanat: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen, älkää peljätkö." Ja hän nousi veneeseen, ja järvi tyyntyi. Voi ihan kuvitella, kuinka hiljaista kaikkialla tuli, ennenkuin kielenkannat taas opetuslapsiltakin aukenivat.

Ja kun he tulivat rantaan,  jälleen oli siellä kansa jo kovasti Jeesusta odottamassa.

---
Luukas 6, siitä löytyvät nämä:)

  Siunattua Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa,  itsekullekin!


14 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa ja rauhallista joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, niin myös teidän perheelle. Pappa pyysi lähettään kiitokset ja siunattua joulua toivotuksen. ❤ Aamulla kun menin hänen luo oli maa valkoinen, vaan jo tunnin kuluttua tuli vettä ja vettä sataa yhä. Eipä taida meillä olla valkeaa joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Minä sitä jo ehdin harmitella kun isännältä kuulin säätiedotuksia, että teiltä menee lumet... Täällä taas tulee lunta. Kaupasta tullessa juututtiin vielä omalla tiellä tienpieleenkin. Selvittiin siitä kyllä sitten omin voimin irtikin, kun haettiin kotoa vähän apuvälineitä:)

      Poista
  4. Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa ja paljon lämmintä joulumieltä sinulle myös. ❤️ -Katja

    VastaaPoista
  5. Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa❤

    VastaaPoista
  6. Siunattua joulunaikaa perheellenne, ihan loppiaiseen asti!

    VastaaPoista