Sanoitettua

Moni kantaa tänäkin päivänä kipua, jota ei voi sanoa ääneen. Se on paljon suurempi, kuin ne sanat joita sanotaan. Mistä nyt puhun? Luin aivan äskettäin eräästä julkisuuden henkilöstä ja eräästä hänen rankasta kokemuksestaan muutaman sanan. Ne sanat olivat kovin arkipäiväisiä kertomaan hänen kokemaansa. Jostakin syystä hän jäi mieleeni ja mietin, että miltä hänestä on mahtanut tuntua se kaikki kokemansa. Muutamia päiviä myöhemmin  saman ihmisen sanomana ja toisena hänelle kipeänä kokemuksena, oli luettavissa, kuinka hänestä tuntui pahalta, koska hän ei ollut enää kenenkään lapsi.

Meidän ei useinkaan ole mahdollista kertoa toisille ihmisille aivan kaikkea sisimmässämme olevaa. On kuitenkin yksi, jolle sen voi tehdä ihan täydestä määrästään: Hän on Taivaallinen Isämme; Jumalamme, Luojamme. Hän kestää kuulla kaiken kipumme. Voimme sanoa, tai vaikkapa kirjoittaa Hänelle aivan kaiken. Ihan siinä määrin, että voisi yhtyä näihin sanoihin: "Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon  teidän loppuun asti ymmärtävän" (2 Kor. 1:13).  Isä, Hän joka meidät loi, on se ainoa, joka meitä täydellisesti ymmärtää!