maanantai 20. toukokuuta 2019

Ruusupuseron tuunaus

Minulla oli pusero, joka kaipaisi muokkaamista. Se oli suoran mallinen ja siinä oli lyhyet solmintanauhat takana. Kiva malli, mutta ei tosiaan minun kroppani mitoille sopiva. Olin siitä aiemmin jo muotolaskokset avannut ja solmintanauhat poistanut. Eilen löysin laatikostani kuminauhanpätkän. Keksin kokeilla sitä tähän ruusupuseroon. Olin kyllä sitä mieltä, että tuskin edes saan sitä kunnolla ommeltua paikalleen, mutta sepä sujuikin odotusten vastaisesti, eli hyvin.




Olin kuitenkin asettanut kuminauhan kahden napin välimaastoon ja kun kuminauha oli paikallaan, tajusin, että siinä kohtaahan on oltava nappi, koska kuminauha vetää siihen muuten avoimen aukon. Löysin sopivan värisiä vanhoja päällystettyjä nappeja, jotka ompelin paikoilleen. Niistä vain yksi, se vyötäröllä oleva, hoitaa kiinnittävää virkaa, muut kaksi ovat vain koristeena. Ne kaksi koristenappia  ompelin muuten ensiksi tietenkin väärään reunaan, siihen kiinnittävien nappien kanssa samaan reunaan, mihin niitä just ei pitänyt... Ei muuta kuin ratkomaan, ja uudestaan ompeluhommiin. Onneksi ei ollut montaa ommeltavaa.








Semmoinen oli tällä kertaa vaatekertomuksemme.
On se nyt ainakin käytettävämpi kuin ennen.





3 kommenttia: