sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Omia "värityskuvia"

Lienen innostunut taannoin siitä Jane Austenin juttuun piirtämäni huoneen värikkäistä ikkunoista tekemään sellaista "ikkunahommaa" vartavasten, ihan  mielenvirkistykseksi. Kun piirtelee, ei silloin niinkään ajattele mielessä muutoin olevia harmeja, vaan sitä miten kuva edistyy. Syyskuun puolivälisstä tein tuon "ruutuikkunan" ihan vain kopiopaperille, sen neljännekselle piirustellen. Ja kun se oli niin kivaa, niin seuraavana aamuna otin taas paperia esiin ja ajattelin ensin ikäänkuin jonkin lasimaalauksen tapaan jotain kukka-aihetta tehdä, mutta hetihän se muuttui ihan muuksi. Tässä ne molemmat silloiset kuvat.



Kuvasta kehkeytyikin ikään kuin taivas ja maa.
 Taivas, jossa näyttäisi olevan mm. ihmisiä valkoisissaan...

... ja maa, jossa peltoja, metsiä, vuoria, tähtitaivas meren yllä.



Mutta tänä aamuna piirustelin taas, pari vaatimatonta kuvaa. Ne näkee halutessaan toisen blogini jutusta. Piirustin ne yhden jakeen kuvitukseksi.


10 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Ja totta, että kun tekee jotain itselle mieluista juttua, niin unohtuu murheet vähäksi aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöisiin piirusteluihin, tai johonkin käsityöhommaan jos uppoutuu, niin ei muista muita juttuja niin ajatella:)

      Poista
  2. Hienoja kuvia. Kaikki murheet unohtuu kun on mielekästä tekemistä,minä ompelen
    ristipisto tyynynpäällistä,se on mielenkiintoista ja siinä ommellessa unohtuu kaikki ikävät asiat.
    Voimia sinulle ja siunausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ristipistotöissä saakin olla tarkkana ja pitää ajatukset siinä työssä. Voimia ja siunausta sinulle myös!

      Poista
  3. Sulla on hieno Lahja, kun osaat piirrellä kaikenlaista!

    VastaaPoista
  4. Kauniita värityskuvia! Sinä olet taitava! Piirtäessä ja värittäessä ei tosiaan ehdi murehtia, kun on mielekästä tekemistä. Käsitöiden tekeminen on myös hyvä keino saada ajatukset murheista muille raiteille. Kauniita syyspäiviä ja kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityöt tai muu mukava tekeminen vie kyllä sopivast ikäviä ajatuksia mielestä ainakin joksikin aikaa. Kauniita syyspäiviä ja voimia sinulle myös!

      Poista
  5. Oletpa tehnyt tosi hienoja kuvia! On hyvä kun on jotain sellaista tekemistä, jossa murheet unohtuvat. Minulle kaikkein rentouttavinta on luonnossa liikkuminen. Useammin vain pitäisi lähteä liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tekisi hyvää saada enempi itseäni ulos liikkumaan. Pieniä lenkkejä sentään on useimpina päivinä tullutkin tehtyä.

      Poista