lauantai 8. tammikuuta 2022

Jumala tahtoi - se oli hänen aloitteensa

"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." 2. Korinttolaiskirje 5:19

Me haluamme pyristellä eroon synnin syyllisyydestä. MUTTA JUMALA TAHTOI ENSIN meidän puolestamme, eikä se hänellä jäänyt sellaiseksi, kuin meillä omine voiminemme.  JUMALA JÄRJESTI SOVITUKSEN MEILLE, OLEMALLA ITSE JEESUKSESSA. Jeesuksen ristinkuoleman takia meille ei lueta meidän syntejämne - meidän syytettämme - koska meidät on Jumala itse vapauttanut. Hän itse kärsi rangaistuksemme Jeesuksessa. Kukaan muu ei olisi siihen kyennytkään. Hän oli syytön, vailla mitään syntiä, mutta otti päälleen syyllisten rangaistuksen kaikista synneistä. Siis jokaiselle on tarjolla vapaus Jeesuksessa! 



Sen saa vain lahjaksi. Ostaa sitä ei voi kukaan,  millään tavalla. Lahja on sama, ja yhtälailla tarjolla otettavaksi sillekin, joka koko elämänsä on ollut Jeesusta vastaan, jopa pilkkaaja. Se on tarjolla  jokaiselle. Sinullekin, joka ehkä sanot, ettet voisi ottaa vastaan sitä, koska et ole halunnut Jumalasta koskaan mitään tietää. On se sinullekin yhtälailla. Kun et kerran Jumalasta tiedä mitään ennestään, opettaa Jumala itse mielellään sinua tuntemaan hänet. 

Voit aloittaa tutustumisen häneen lukemalla Raamatusta Uutta testamenttia. Sieltä löydät Jeesuksen. Näet kuinka hän suhtautui niihin, jotka  pitivät itseään kelvottomina.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti