sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Lähiopetusko se tärkein asia on...?

Minä olisin toivonut etäkoulua. Tuntuu jotenkin raskaalta ajatella sitä, että koulussa pitäisi nuorempien  käydä, mutta yhtään flunssan oireita ei saisi olla. Ja tänään oli tullut viesti, että vaikka tekisi kotitestin ja tulos olisi, ettei ole koronaa, niin silti ei saa kouluun mennä. No siitähän on tuloksena se, että tulee niitä poissaoloja. Meillä ei mitkään flunssat mene ihan muutamassa päivässä. Ja kun niitä poissaolotunteja äkkiä kertyy, niin niistä saatetaan huomautella, vaikka opintojen edistymisessä ei olisi mitään vikaa. Etäkoulussa olisi koulussa, vaikka niiskuttaisikin. Ihan kuin koti olisi pahin paikka lapsille. Tiedän toki, että on lapsia, joiden olisi tarvis, syystä tai toisesta,  päästä lähiopetukseen, ja sellainen voitaisiin varmasti tarvitseville järjestää. Mutta vielä sekin tuli mieleen, että ei kouluissa pystytä mitään etäisyyksiä pitämään. Ihan naulakoilta se alkaa ettei etäisyyksiä voida pitää...

Kun silloin koronan alkumetreillä oltiin etäopetuksessa, niin sen jälkeen hehkutettiin, kuinka siitä saatiin vastaisen varalle hyvää kokemusta. Se kokemus vaan taidetaan jättää käyttämättä. Miksihän ei laitettu rajoja kiinni, kun tilanne alkoi selvästi paheta uuden variantin ilmaantuessa.

Niin ja sitten vielä ne puheet siitä, että lapsille kotitestejä muutaman kerran viikossa... Voi vaan kuvitella, miten kauhuissaan monet lapset siitä ehkä on. Ja vanhemmat stressaantuneita siitä rumbasta myöskin. 




7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jää nyt nähtäväksi miten tämä uusi lukukausi, joka tänään alkoi, alkaa rullata eteenpäin...

      Poista
  2. Minulla on 3 lasten lasta jotka käy ala ja ylä astetta, olisin heidän puolesta myös toivonut etä opiskelua, koska Hesassa ja Turussa ne on suurimmat tartunnat, siellä Lieksassa taitaa olla ihan olemattoman pienet tartunnat.
    Hallitus sekoilee koko ajan tään koronan takia, eivät itsekkään tiedä mitä pitäisi tehdä, niin on passinkin kanssa. Silloin alussa kun lukemat oli vain ihan muutamissa kymmenissä, niin laitettiin etäopetukseen Turussa ja Hesassa, niin nyt ei, kun tartuntoja on 10.000 päivässä, ei mitään järkeä koko touhussa, virus ei katso kelloa, onko ravintolat viideltä vai kuudelta kiinni.
    Ja se vielä kun aletaan pakottamaan rokotuksiin, se on kaiken huippu ja rikos ihmisyyttä vastaan, perustuslaki 6: pykälää rikotaan.
    Hoitajakato tulee varmasti, vaikka ensin huudeltiin eläkelläisiä piikityksiin,
    niin nyt hoitajia uhataan palkattomille vapaille jopa vuodeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä aikamoista lainehtimista laidasta toiseen. Saa nähdä miten pitkään tätä kestää...

      Poista
  3. Pipsalta on kyllä hyvä kirjoitus, samaa mieltä monessa asiassa! Olen hyvilläni kun ei tarvitse mennä töihin eikä ole lapsia. Näyttää kyllä siltä, ettei tuo rokote estä tartuntoja. Tarkkaan tietämättä ihmettelen, mistä niitä tartuntoja tulee koko ajan, kun rokotuksia pistetään koko ajan lisää ja lisää. Ihmiset jonottaa tunteja pakkasessa ja räntäsateessa niin testeihin kuin rokotuksiinkin.
    Pakokauhu nostaa päätään kun puhutaan pakkorokotuksista ja pienten lasten rokotuksista. Oikeasti pitää jonnekin korpimökkiin lähteä asumaan ja jättää muuttoilmoitus tekemättä...ja uutiset kuuntelematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti olisi tosiaan parempi ettei lueskelisi uutisia, niistä jää ankea mieli. Kauppojenkin lehtimainokset tuppaa nähtäväksi, että tähän tai tuohon sairauteen pitäisi huomio kiinnittää...

      Poista
  4. Emiliellekin voisin vielä vastata että kun tartuntoja on 10.000 päivässä, niin rokotuksethan ei ole auttaneet,eivätkä auta, sen näkee maalaisjäkikin, ja jos katselee tietoja ja kuulee tutuilta surullisia uutisia, niin rokotukset on aiheuttaneet paljon haittavaikutuksia.
    Pakkorokotuksissa rikotaan lakia."Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimessa on päätetty 27.1.2021 että: "minkaanlaista rokotuspakkoa ei saa olla Euroopan missään maissa, eikä niitä jotka ei ota rokotetta, saa millään tavalla syrjiä".
    "Suomessa toimitaan kaikkien mahdollisten lakien ja säädösten vastaisesti."

    lakimies jaana kavonius saattaa oikeudelliseen rikosvastuuseen koronapassista, rokotushaitoista,rokotuskuolemista ja pakkorokotuksesta kansanedustajat, thl,hus,ja fimean.Rikosilmoitukseen on liittynyt jo toista sataa suomalaista joulukuun 28pv.2021 lähtien.
    Lue lisää Oikeusturvakeskus ry:n sivuilta: https://www.oikeusturvakeskus.net/rikosilmoitus-korona-asioissa-vireille-27-12-2021/

    VastaaPoista