sunnuntai 16. tammikuuta 2022

"Kaksi paimenta"

Sakarja - niminen mies saa Jumalalta tehtävän: ryhtyä vähäksi aikaa  lammaspaimeneksi🐑. Ei kerrota Raamatussa, millä mielellä hän rupeaa paimenen paikkaa kyselemään. Mutta paimenten vaihtuvuus taitaa olla suurta, sillä Sakarjakin joutuu lyhyen paimenvirkansa aikana pistämään pois kehnoja paimenia. Ja hän itse kyllästyy lampaisiin - ja lampaatkin häneen. Mutta se kaikki oli esikuvaa isommista ja myöhemmin tapahtuvista asioista. Antaa hänen itsensä kertoa:

"Herra, minun Jumalani,  sanoi: "Paimenna teuraslampaita, joita niiden omistajat tappavat tuntematta syyllisyyttä. He myyvät niitä, ja jokainen sanoo: 'Jumalan kiitos, minä ole rikastunut! Edes paimenet eivät sääli lampaita. ...

Minä paimensin kauppiaille myytyjä teuraslampaita. Valitsin itselleni kaksi sauvaa, toiselle annoin nimen "Armo"* ja toiselle nimen "Sopu"*. Niitä minä käytin paimentaessani lampaita.

Mutta yhden kuukauden kuluessa minä panin pois kolme paimenta. Myös lampaita kohtaan kärsivällisyyteni loppui, ja nekin kyllästyvät minuun. Sanoin lampaille: "En halua enää paimentaa teitä. Joka teistä kuolee, kuolkoon, ja joka katoaa, kadotkoon! Ja jäljelle jääneet syökööt toistensa lihaa."

Tämän sanottuani löin palasiksi toisen sauvoista, "Armon", ja näin kumosin sen liiton, jonka Herra oli solminut kaikkien kansojen kanssa. Näin siis purkautui tämä liitto sinä päivänä. Kun kauppiaat näkivät, mitä tein, he ymmärsivät, että toimin Herran käskystä.

Sitten sanoin heille: "Jos hyväksi näette, maksakaa minulle palkkani. Ellei se käy, olkaa maksamatta. " NIin he antoivat minulle palkaksi vaivaiset kolmekymmentä hopearahaa**. Herra sanoi minulle: "Vie ne temppeliin ja viskaa metallinsulattajalle. Näin korkean hinnan arvoisena he minua pitävät!" Minä viskasin ne kolmekymmentä hopearahaa metallinsulattajalle**, Herran temppeliin. 

Sen jälkeen löin poikki toisenkin sauvani, "Sovun", ja näin särjin Juudan ja Israelin veljeyden. Herra sanoi minulle: "Ota vielä itsellesi paimenen varusteet. Nyt sinun tulee esiintyä kelvottomina paimenena. Minä näet annan tulla tähän maahan sellaisen paimenen, joka ei pidä huolta nääntyneistä, ei etsi kadonneita, ei hoida loukkaantuneita eikä hanki uupuneille ruokaa..." 

Sakarja 11:4-5, 7- 16 KR-92 

* -vanhemmassa käännöksessä sauvojen nimet olivat "Sulous" ja "Yhteys".
** - vanhemmassa käännöksessä rahat viskatiin savenvalajalle. (kts. myös jutun lopussa oleva viittaus)



Jumala itse tulee pitämään huolta laumastaan: "Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne  lepäämään - näin sanoo Herra Jumala." Hes. 34:15  KR-92 

Syntyi Jeesus, Jumalan Poika: "Ja hän (kuningas Herodes) kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä. He sanoivat hänelle: "Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta: 'Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa, sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia'." Matt.  2:4-6

Jeesus sanoi maan päällä ollessaan: "Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä." Joh. 10:11

Ja niin hän myös teki.

---

Profeetta Sakarja ennusti Jeesuksen tuloa n. 500 vuotta aikaisemmin.

 ** Juudas sai Jeesuksen kavaltamisesta 30 hopearahaa. Kun hän katuu tekoaan, viskasi hän ne temppeliin ja papit ostivat sillä rahalla savenvaljan pellon. Matt. 27:3-7


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti