Ei niin kovin erilaiselta näytä...

Nyt on lokakuu ja ohut lumikerros maassa. Mutta eipä niin kovin erilaiselta näyttänyt heinäkuussakaan... kun oli tullut rakeita. Löysin tämänkin jutun luonnoksista. Tämän vuoden heinäkuullinen on. Juttu oli kirjoitettu 11.7.2019. Melkein yhtä karun näköistä ollut silloin, kuin on nytkin.

---
VETTÄ, RAKEITA JA AURINKOA

Äsken tuli rakeita. Muutoinkin päivä on ollut sellainen, että vähän väliä vaihtelee; sadetta ja aurinkoa vuorotellen.

Kivien kauneutta

Vanha juttu. Löytyi luonnoksista, kirjoitettuna 20.10.2016. Siis kolme vuotta sitten. Mutta kivet on silti samat.

Alunperin nämäkin kivet ovat olleet aivan toisen värisiä. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja nämä ovat saaneet väriä ja koristustakin pintaansa. Ylläoleva kivi näyttää minusta aina kauempaa katsottuna kuin paljetein koristellulta.

Yllä ja alla sama kivi eri puolilta.

Huomaathan  alla olevassa kuvassa pienet pyöreät sammalpalloset? Nuo,  jotka kulkevat jonona kiven poikki vasemmasta alakulmasta oikeaan yläkulmaan? Miten säännölliset niiden välit ovatkaan...

Ja tuossa suikertelee kirjavan koristuksen lisäksi variksenmarjan varret. 

Tuo on kuin punaisen maalisatsin päälleen saanut.

 Tämä kivi on kohoraitojen lisäksi saanut kylkeensä tunnmanharmaan värin.

Siellä me sitten hytistiin tien poskessa, mutta sitten tuli taksi...

Ihan tavallinen kauppamatka sen piti olla. Olimme ehtineet lähes puolimatkaan Lieksan suuntaan, kun auto teki jotain omituista. Se hyytyi, vaikka painoi kaasua. Ja lopulta sammui täysin.  Seurasi soitto korjaamolle, mutta sieltä ei kukaan ehtinyt siihen hätään. Saimme hinausauton numeron. Puolisen tuntia odoteltuamme hinausauto saapui. Auto perrattiin sen kyytiin.

Nämä kuvat tytärten ottamia.

Me puolestaan jäimme kylmissämme hytisemään tien poskeen. Rupesimme taksin numeroa etsimään. Yhteen numeroon tehty soittoyritys ei tuottanut vastausta lainkaan. Taas pähkäiltiin, että mihin numeroon nyt käytäisiin käsiksi. Mutta sitä ei tarvittukaan, sillä Joensuun suunnasta tulla porhalsi taksi, tyhjänä ja Lieksaan menossa. Isäntä viittoili sille ja pääsimme lämpimään kyytiin. Menimme Lieksassa ensimäiseksi Citymarketin kahvilaan saamaan lämmikettä, sillä edes taksimatkan aikana emme ehtineet kunnolla lämmetä. Citymarketin kahviossa saatiin muuten vielä Fazerin karkit kaupan päälle, liekö joku tämän päivän erikoisetu.

Mielenkiintoista tässä on esimerkiksi se, että  onneksi yksi tytöistä ei lähtenyt kauppareissuun mukaan. No, taksiin mahtuikin vain neljä henkilöä... Ja onneksi emme saaneet sillä ekalla soitolla taksia kiinni, sillä jos se olisi lähtenyt Lieksasta päin meitä hakemaan, olisi taksikyytimme tullut kalliimmaksi. Sekin vielä oli, että kauppareissuun lähtemisemme tapahtui sopivaan aikaan, ei liian aikaisin. Jos olisimme lähteneet aiemmin aamulla, olisimme ruokaostokset tehtyämme joutuneet odottamaan linja-autoa turhan pitkään. Ja sitten tuli nyt vielä mieleeni sekin, että onneksi se yksi neitokainen ei lähtenyt mukaan senkin  takia, että kun olimme tulossa painavien ostosten kanssa linja-autolta, ei meidän tarvinnut kaikkea siitä kotiin käsissämme roikottaa, sillä hän saattoi tulla meitä vastaan sen kärryn kanssa, jota toisinaan "roskakärryksikin" nimitän. Sille oli taas tarvetta.

Mutta vähän hirvittää, mikä siinä autossa on. Vasta ensi viikolla, kuulemma tiistaina vasta, ehtivät sitä korjaamolla tutkailla. Ehkä vikailmoituksen joku saattaa ehtiä aiemminkin katsoa.

---
Mitä tulinkaan aamulla kirjoittaneeksi toiseen blogiini, kun en vielä tiennyt tällaisesta päivän "erikoisohjelmasta" mitään. Olin kirjoittanut mm. "Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, teidän kaikkea tätä tarvitsevan." Noin olin kirjoittanut aivan muuta mielessäni. Tytär sitten siellä Citymarketin kahviossa minua muistutti aamullisista kirjoitelmistani:) Vai tällaista kaikkea nyt sitten tarvittiin.

Ai niin, tämäkinhän minun piti vielä tähän lisätä. Kun Lieksan "linja-autoasemalla" (siis pelkät kolme laituria ja kaksi muovista odottelukatosta) olimme nousemassa autoon, napautti joku minun takanani oleva minua selkään, tuttu nainen seurakunnasta. Kun sitten istuimme jo autossa, pihaan kurvasi auto. Siinä nousi kyytiin seurakuntamme pastori. Rouvansa oli kyytinyt hänet siihen. Sehän olikin sitten jo jonkinmoinen "sukukokous", kun saman Taivaallisen Isän lapsia kerran ollaan. Että semmoista tänään täältä.


---
Ja mistä sitten lopulta olikaan kyse:  bensa oli loppunut... Se yllätti meidät täysin, sillä olimme ennen voineet luottaa mittariin, joka näyttää oletettuja, vielä ajettavia kilometrejä. Nyt se petti meidät täysin.

Kun tuomarit todettiin syyllisiksi ja syyllinen vapautettiin.

Niin tapahtui, kun oli suurempi tuomari paikalla:

"Mutta Jeesus meni öljymäelle.

Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle:

"Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, 

aviorikosta tekemästä.

Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä.

Mitäs sinä sanot?"

Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään.

Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.

Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja  sanoi heille: 

"Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".

Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.

Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, 

menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti;

ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.

Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen,

sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi?

Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"

Hän vastasi: "Herra, ei kukaan".

Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse;

mene, äläkä tästedes enää syntiä tee.".

Evankeliumi Johanneksen mukaan 8 luku jakeet 1-11

---

Sellainen on Jeesus.

Mitä hän mahtoi maahan kirjoittaa? Kirjoittiko kenties sen tuomarien mainitseman käskyn? Mutta siinä käskyssähän mainittiin molemmat - sekä mies, että nainen.  Missä se mies oli nyt? Itse teossahan heidät oli tavattu. Nainen yksin oli tuotu siihen. Mutta entäpä, jos se mieskin olisi siihen tuotu? Miten Jeesus silloin olisi toiminut, mitä sanonut? Varmastikin samoin kuin nyt. Kiinnijoutunut nainen olikin nyt vapaa. Mutta vapaana kulkeva mies luultavasti kaipasi hänkin sydämessään kipeästi sitä naisen saamaa vapautta.

Kettuhuivin fiksausta

Tein mainitun kettuhuivin viime vuoden lopulla. Koska en tehnyt siihen reunoihin silloin mitään kiertymistä estävää, on se ollutkin aikamoinen kiertynyt rulla. Kudoin siihen nyt vähän reunoihin lisää eri päin, jos se vaikka auttaisi hieman. Sekin lisä kääntyy kyllä nurjalle näkymättömiin, mutta jos se estäsi vähän enempää kiertymistä, niin se olisi ihan hyvä. Jää nähväksi.

 Mutta ei minun siitä pitänyt kirjoittaa. Siitä piti, että huivin yksinäinen kettu sai kaverin. Kunhan vain saa kiinni  tuon vaaroilla juoksentelevan lajitoverinsa.

Kyseisessä tilkussa on monenlaista "vetoa",  "krympsyä" ja mutkaa.Tarkoitukseni oli vähän vaaran muotoja saada, mutta ei kovin kummoisesti onnistunut.

Tilkun reunatkin jäivät ihan mutkaisiksi, vaikka alunperin suoraksi niitä aioin. Mutta päätin sitten ommellakin sen tilkun huiviin siten, etten ruvennut edes liiemmin yrittämään mutkien oikomista.

Onpahan käsintehdyn näköistä:)

Vanhojen autojen päivä

Eilen olimme heti aamusta autokorjaamolla. Siellä vaihdettiin talvirenkaat ja auton toinen "etusilmä" sai taas toimivan  valon. Aikaa kului vajaa tunti. Siinä odotellessa ehdin useammankin lehden selaista. Oli hengellistä lehteä (vanha joululehti), tämän syksyn muotia jostakin naistenlehdestä, yms. ja ainakin pari vanhojen autojen lehteä  (Mobilisti) jostakin 90-luvun lopulta  vissiin.  Eilinen oli muutenkin eräänlainen vanhojen autojen päivä. Jo korjaamon pihaan saavuttuamme näimme vihreäraitaisen linja-auton, joka ei ollut ihan tätä päivää. Isäntä tokaisikin, että on jostain 70-luvulta. Myöhemmin kaupungilla näin saman auton parkissa kadun varressa. Ajattelin, että olisin voinut napata kuvan siitä, mutta en ruvennut esittämään pikaista pysäytystä, vaan ajattelin, että jos se siinä olisi vielä kaupasta tullessakin. Vaan ei ollut. Harmitti kun ei ollut. No, päätimme vielä vähän kierrellä autolla sellaisissa todennäköisissä paikoissa, joissa isot autot tykkää pysähtyä, kuten huoltoasemat. Ei näkynyt niissäkään, eikä missään kadun varsilla. Vielä kotiinpäin lähtiessä tuumattiin, että mennään uudestaan katsomaan se piha-alue, jossa korjaamokin on. Sanoin kyllä ääneen, etten usko sen siellä olevan, mutta mentiin tekemään se  lyhyt lenkki silti. Siellähän se taas oli samalla paikalla, kuin aamullakin. Kurvattiin auton vierelle ja nousin autosta kännyköineni... ja menin kohta takaisin autoon. En nimittäin kehdannutkaan ruveta kuvauspuuhiin, kun tajusin, että autossa istuikin jokusia ihmisiä penkeillä.

No, kotona sitten myöhemmin etsin netistä tuon firman: Velj. Salmela Oy/Wikipedia sekä  kuvia kyseisen firman autoista, niistä vihreäraitaisistakin. Kuvia näkee tästä: Autokuvia/Velj. Salmela Oy/Kuvat Veikko Sarkkinen. Nuo Salmelan autot kuulemma jo vielä linjaliikenteessä toimiessaan saivat vitsejä osakseen vanhanaikaisista autoistaan. Minusta nyt kumminkin oli kiva nähdä sellainen linja-auto, jonkatyylisiä nuoruuteni aikoihin oli. Silloinhan niillä tuli kuljettuakin. Tämä mainittu linja-auto oli vähän "eksynyt vakioreitiltään", sillä siinä luki: "Pikavuoro. Kemi-Rovaniemi".

Mutta kotona vielä innostuin piirtämään jonkunlaista linja-autoa. Linja-autoa en ole ennen kai piirtänytkään. Tästä tuli vähän töpö, kun minulla on paha tapa olla varaamatta tarpeeksi isoa tilaa kuvalle. Autoon katselin isännältä löytyneistä vanhojen linjurien kuvista vähän mallia, että mitä siinä pitäisi olla. "Perustin" sitten Korpilinjat Oy:n ja sillä on tällainen pieni linja-auto vanhaan malliin. Ei taitaisi olla kovin kovin hyvät ajo-ominaisuudet, luulen:)

Naiselle tuli kiire...

"Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti;
ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa,
toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen
hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään
ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella." Luuk. 7:37-38


"Nainen, joka eli syntisesti" sai tietää, että Jeesus oli fariseuksen talossa aterialla. Naiselle tuli kiire. Ei hänen tarvinnut jahkailla, mitä tekisi. Hän otti kiireesti pullon, jota oli jo jonkin aikaa säilyttänyt. Kallis pullo sisältöineen; miten lie saatu, tai millä rahoilla ostettu... Olisiko sen pullon tarinan  kertominenkaan kelvannut fariseukselle? Ehkä ei. Mutta kukaties nainen oli jo jonkin aikaa sitten päättänyt, että jos hän joskus voisi, niin tuo mies; Jeesus, olisi sellainen, johon hän tahtoisi pullon uhrata. Ehkä se oli hänen nykyinen unelmansa.  Nykyinen unelmansa. Mikä oli romuttanut hänen aiemmat unelmansa? Miksi hänen elämästään oli tullut sitä, mitä se nyt oli?

Mutta nytpä hän kiiruhti sen nykyisen unelmansa kanssa fariseuksen talooon, Jeesuksen luo.

...

Nainen oli nyt Jeesuksen luona, hänen takanaan. Ja hän itki. Ei hän voinut kyynelvirralleen mitään, sillä saihan hän vihdoin olla Jeesuken lähellä. Eikä Jeesus ollut ajanut häntä pois. Hänen kyynelilleen oli varmaan kahtalaiset syyt: se ilo, että hän  nyt oli Jeesuksen luona, mutta myös se suru, mitä hänen oma elämänsä oli. Hänen kyyneleensä putoilivat Jeesuksen jaloille runsain mitoin. Nainen kuivasi niitä hiuksillaan. Hän ei huomannut, eikä olisi välittänytkään enää, mitä hänestä ajateltiin, ja millaisia katseita häneen luotiin. Samoja ihmetteleviä katseita sai Jeesuskin. Mutta nyt nainen teki läsnäolevien silmien edessä jotain vielä pöyristyttävämpää: suuteli Jeesuksen jalkoja!  Fariseuksen talossa katseltiin tuohtumuksen vallassa tätä julkeutta.  Nyt nainen alkoi sillä mukanaan tuodulla voiteella voidella Jeesuksen jalkoja. "Eipä tuo Jeesuskaan mitään sano. Uskomatonta! Mikä profeetta hän on, kun ei edes näytä tietävän, millainen nainen tuo on." Mutta Jeesus vastasi fariseuksen äänettömiin ajatuksiin korvin kuultavin sanoin, joissa oli fariseukselle ja muille kuulijoille ajattelemisen aihetta. Hän osoitti heille heidän rakkaudettomuutensa, vaikka he niin pitivät itseään tuota naista parempana. Naiselle Jeesus puolestaan sanoi: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut." Luuk. 7:48


Eipä olekaan ketään, jolle ei kannattaisi kuljettaa sitä tietoa Jeesuksen lähellä olemisesta. Olkoon sitten vaikka Siivo Syntinen tai Julki Jumalaton. Jostakin nainenkin sen tiedon oli saanut.

---
Tapahtumat löytyvät: Luuk. 7:36-50

Jeesuksella oli varmaan aikaa keskeyttää syömisensä, kun tunsi naisen olevan lähellään, ja tunsi kyyneleiden putoilevan jaloilleen. Uskon, että hän katsoi naista niin, että nainen uskalsi olla siinä hänen lähellään kaikkien katseltavana, ja jatkaa sitä, mitä oli tullut tekemään.

Tänään

Kun aamupäivällä pihasta lähdimme, napsaisin kuvan lehtien koristamasta pihasta.

Mutta ihan aamulla oli yhä harmitusta tunnuslukulaiteasiasta. Soitin pankin neuvontanumeroon. Soiton jälkeen olin vielä enemmän harmissani. Sillä neuvoja saimme sillä tyylillä, josta en pitänyt. On väliä sillä, mikä on tyyli, jolla se tehdään. Ja kaiken kukkuraksi, asia ei edennyt vielä yhtään. Mutta annetaan nyt olla jo tämän asian täällä puituna. Huonolle tuulelle vain tulee sitä miettiessä. Osittain siksi lähdimmekin ihan vain kirppisreissulle  tänään. Josta hiukan tuolla alemapana.

Meillä on ennestään tällaiset "vanhukset", joista toinen on minun kotoani, toinen isännän kotoa tai hänen tädiltään.

Tänään kävimme kirpparilla ja näin samanlaista. Samanlainen ja samanvärinenkin kermakko oli siellä tarjolla sokerikon kanssa. En muista, että olisin edes aiemmin nähnyt tähän kuuluvaa sokerikkoa. Oli kiva nyt nähdä. Noiden lapussa luki, että olivat Karhulan. Tuo punainen pieni kippo, jossa on pienelle kyntilälle jalka, on Arabian. Sen lapussa puolestaan luki, että on harvinainen. Sitä en tiedä, oliko vain väri sitä, vaiko ylipäänsä tuo tuollainen.

En sitten kuitenkaan kumpaakaan ostanut, vaikka kiinnostivat kyllä. Kermakko/sokerikko -setti oli 14 euroa. Kynttilänjalkakipponen 5 euroa.

Palvelu sen kun paranee ja asiakastyytyväisyys kasvaa... tai sitten ei!

Posti- ja pankki- ja ("kani"*)konttoritkin on jo melkoisen vähissä. Postia ei enää jaeta ainakaan tiistaisin. Pankit on sulkeneet ovensa, tai jos joku konttori onkin, se palvelee ehkä yhtenä päivänä viikossa, ja  varmaan mieluummin sijoitusasioissa. Ja luultavasti on vieläpä eri pankki, kuin mitä sinä tarvitsisit.

Minua ottaa tänään erityisesti päähän se, että tunnuslukutaulukoiden käyttö on lopussa. Kaikille tyrkytetään kännykkään sovellusta, jolla pankkiasiat hoituu. Meillä ei ole siihen sopivaa puhelinta. Eikä juuri nyt mahdollista ostaakaan sellaista sopivaa. Kuten ei myös ole haluakaan opetella uuden puhelimen käyttöä. No, onhan tunnuslukulaite. Sen olisin tänään mieluusti pistänyt päreiksi! Pääsin kyllä pankkiin vielä tunnuslukutaulukon kanssa. Mutta kun piti Kelan sivua käydä katsomassa ja tunnistautua pankkitunnusten kanssa sinne, ei se sitten onnistunut. Me olimme kyllä saaneet tunnuslukulaitteen runsas vuosi sitten. Mutta koska tunnuslukutaulukot toimivat, niin päätimme käyttää niitä niin pitkään, kuin mahdollista. Nyt se sitten loppui. Kaivoin laitteen laatikosta, mutta ei sen käyttö onnistunut. Minun olisi pitänyt muistaa pin-koodi... Joopa joo. Kun en ihan varmaksi edes muista, kokeiltiinko laitetta silloin aluksi jonkin kerran. Jos kokeiltiin, minulla pitäisi olla jossain se koodi. Koodinhan voi vaihtaa, mutta sekään ei onnistu, jollei muista vanhaa... "Kätevää" tämä digiasiointi, vai mitä?  Argh!

Ja kaikki sellaiset ikäihimiset, tai muut, jotka eivät pysty näitä systeemeitä käyttämään, on kyllä unohdettu ihan täysin. Monet heistä pystyisivät ne harvat laskunsa pankkiin kiikuttamaan,  tai hakemaan rahaa, mutta nyt heidät on pakotettu olemaan toisten avun varassa vain sen takia, etteivät osaa tai muuten pysty laitteiden käytöön. Sukulaiset sitten hoitavat, jos voivat, omaisensa raha-asioita. Mutta eihän kaikilla ole edes sellaisia henkilöitä lähipiirissään, joita voisi siihen valtuuttaa. Kuka heidän asioitansa hoitaa? Kotiavustajatko tai naapurit? Vai pitääkö joidenkin ruveta edunvalvojan asiakkaiksi ihan vain mutkikkaiden nykysysteemien takia?

Ja vielä sananen postistakin. Ennen sai paketin postista, kunhan vain näytti lapun tai tekstarin, jonka oli paketin saapumisesta saaanut. Kun sinut postissa tunnettiin jo, monesti siellä käyneenä, ei  tarvinnut henkkareita esiin enää kaivella. Mutta sitten kaikki muuttui. Kun meillä aikanaan lukiolainen olisi tilaamiaan kirjoja postista tarvinnut noutaa, ei se käynyt päinsä itseltään, koska ei hänellä ollut passia eikä muutakaan henkkaria. Me vanhemmat niitä paketteja sitten haimme. Ja annettiinhan postista joskus sekin neuvo, että kaverille voi kirjoittaa valtakirjan... 

"Turvallisuus, ennen kaikkea" vissiinkin. Viis siitä, hoituuko asia sitten ollenkaan, kunhan "turvaa" kuitenkin on.  En käsitä, kuinka tämä on päästetty tällaiseksi. Ei ole aina niinkään, että "vanha konsti on parempi, kuin pussillinen uusia" - kuten sananlasku sanoo. Mutta ei ole aina se uusikaan vanhaa parempi!

No, sainpahan nyt vähän höyryjä päästellä!

---

*Mikä kanikonttori? Ennen saatettiin sanoa:  "Viedään kaniin."  "Kanikonttorilla" ei ole mitään tekemistä kaniksi mainitun elukan kanssa. Kanikonttori on panttilainaamo. Oli entisajan pikavippilaitos. Ja on niitä olemassa  vielä nykyäänkin joitakin. Onneksi ei tähän rahalaitokseen ole tarvinnut omakohtaisesti tutustua, tavan pankeissa on jo ihan kylliksi. Ajatella, jos vielä saisi rahat tilipussiin tai käteen, ja saisi tiskille laskuja maksaa... Pankki kun nyt  "palvelee", niin siitä saa maksaa asiakas, vaikka useimmin tekee itse sen työn, jonka ennen pankkivirkailija teki.

Silta

Tänä aamuna jostakin syystä ajatukseni lensivät länsirannikolle Pomarkun silta-asiaan. Mietin siellä tekeillä olevaa siltaa. Jokihan halkoo kylän kahtia ja siellä on jouduttu jo pitkään käyttämään väliaikaissiltaa ja kiertoteitä. On saanut valita: väliaikaissilta keskellä kylää kiertoteineen tai kauempana oleva valtatien ylittävä silta, josta myös tulee kiertoa, riippuen siitä mihin on menossa. Mietin, että kun uusi silta valmistuu, on se varmaan tosi hienoa päästä kulkemaan siitä! Varmaan on juhlalliset sillan avajaisetkin sitten, näin oletan.

Allaolevat kuvat on Lieksasta. Täälläkin siltaprojekti tuloillaan. Tämä vanha kaarisilta on saanut lähtöpassit. Sen paikalle aiotaan tehdä uusi silta. Uusi silta ei liene yhtä nätti. Mutta on turvallinen. Tämä vanha silta vaurioitui muutama vuosi sitten, eikä sen korjaukseen tahdottu ruveta.

Näkymää Lieksan kaarisillan läheltä.

Mutta  mieleeni tuli myös toisenlainen "silta". Jeesuskin on silta, vaikka en sillasta mitään mainintaa löytänyt Raamatusta. Mutta onhan hän myös tie. Teihin kuuluu sillatkin. Jeesus on turvallinen, tukeva silta yli synkän virran. Joka sille sillalle käy, pääsee perille joen yli.

"Tien aukaisija käy heidän edellänsä; he aukaisevat tiensä, kulkevat portille ja lähtevät siitä ulos. Heidän kuninkaansa käy heidän edellään, ja Herra heitä johdattaa." Miika 2:13

Näkymää Lieksan kaarisillan läheltä.

Muistatko vanhoista muistolause-kiiltokuvavihoista tämän :

"Jos olisi virta, ja virran yli silta,

niin sinua joka ilta, kävisin katsomassa."

Jeesus "käy" luonamme, itseasiassa suorastaan viipyy luonamme aamuin, illoin ja joka aika!

Hyvää lepopäivää!

Senhän Taivaallinen Isä itse meille antoi:)

Jotenkin vaaleampi aamu... Ny sitä sit tuli!

Viittaan jutussa tuolla alempana tuohon yllä olevaan vasempaan kuvaan, mäen alle, vasemmalle kuusen juureen...*

Polku ja tie. Ei kovin paljon eroa toisistaan. Toinen vaan jonkin verran leveämpi.

Mitäs noi tossa tekee? Nuo on mun roskakärryt nykyään. Jos on useampi roskapussi vietävänä tuonne *alas roskikseen, sinne kuusen juureen, ni tällähän ne sopivasti kulkee.

Kuinka puhut itsellesi? Niinkuin ystävälle, vai...?

Eilen oli Uusi Tie -lehdessä juttu, joka puhutteli minua. Sen otsikko jo teki sen: "Puhu itsellesi kuin ystävälle". Minä jouduin toteamaan, etten kylläkään puhu itselleni niin. Huomaan moittivani ja mollaavani itseäni aika usein. En kyllä puhuisi ystävälle yhtä rumasti kuin itselleni. Ja kun lohdutan ja rohkaisen itseäni, se on jonkun muun sanoja, vaikka Raamatusta tai jostain muusta kirjasta. Mikä on ihan hyvä. Mutta että itse itselleni sanoisin jotain kaunista ja hyvää... ihan outo ajatus. Mutta varsin varteenotettava.

Lehden jutussa oli alkutekstissä, että "Ihmisen mielessä käy jatkuva dialogi ja  se on niin automaattista, ettei sitä aina edes huomaa. Mutta se miten itselleeen puhuu, kantaa kauas. Aiheen äärellä onkin hyvä pysähtyä ja tehdä tarvittaessa korjausliikkeitä."

Ja jatkona siihen: "Tiedätkö, miten puhut itsellesi? Miten kommentoit ulkonäköäsi, arvioit suoriutumistasi töissä tai sitä miten suoriudut ihmissuhteissasi?" Ja sitten kehotettiin kirjoittamaan sisäinen puheemme ylös tai puhumaan se ääneen. Ja sanotiin, että se voi olla "aika vavahduttava kokemus".  "Silloin voi huomata, että puhuu itselleen kovin eri  sävyyn kuin puhuisi ystävälleen, sanoo pääkaupunkiseudulla toimiva sielunhoitoterapeutti Tiina Välimäki." Monen sisäinen puhe on kuulemma "ankaraa ja täynnä vaatimuksia". Sitä kun ei mikään sensuroi.

Minulle tuo juttu antoi ajattelemisen aihetta. Jutun oli kirjoittanut Mari Turunen.

Olisin mieluusti laittanut linkin kyseiseen juttuun, mutta sen näkee kokonaan vain verkkolehdestä. Vain alkuteksti näkyy kaikille. Meille tulee paperinen lehti. Tästä linkistä pääsee tilaamaan paperisen lehden kuukauden ajaksi ilmaiseksi. Ja tietysti tilata lehden muutoinkin.

Tästä linkistä voi tutustua verkkolehteen ilmaiseksi. Ja samalla sivulla on myös saatavilla verkkolehden vuoden lukuoikeus puoleen hintaan. Ja verkkolehteen voi ostaa myös vaikka vain viikonkin lukuoikeuden.

Entä jos tänään sanoisi itselleen: "Hyvä minä. Minä Jumalalle rakas!" Kuvastakoon tämä allaoleva kuvakin sitä samaa asiaa. Jumalakin on  taatusti "ottanut meidät kainaloonsa", koska rakastaa meitä!

Kun Paavali kohtaa noidan...

"...säädettyyn aikaan asti." Apt. 13:11

"... ja hän kävi ympäri ja etsi taluttajaa." Apt. 13:11

Paavali ja Barnabas olivat nyt yhdessä matkalla. He olivat Pafossa ja olivat saaneet kutsun itsensä käskynhaltija Sergius Pauluksen luo. Hän oli ymmätäväinen mies ja halusi kuulla Jumalan sanaa. Mutta hänen luonaan oleskeli eräs, joka aikoi torpata kaiken sen: "Mutta Elymas, noita... vastusti heitä koettaen kääntää käskynhaltijaa pois uskosta." Mutta Paavalillepa tuli mitta täyteen. Eräänä sopivana hetkenä hän oli nokakkain tuon miehen kanssa, ja sanoi tälle kovat sanat: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä? Ja nyt, katso, Herran käsi on sinun päälläsi, ja sinä tulet sokeaksi etkä aurinkoa näe säädettyyn aikaan asti."

"Ja heti lankesi hänen päällensä synkeys ja pimeys, ja hän kävi ympäri ja etsi taluttajaa." Paavali kyllä tiesi tasan tarkkaan, miltä tuosta miehestä nyt tuntui. Olihan hän itse ollut samanlaisessa tilanteessa äkillisesti sokeutuneena. Vaikka Paavali käytti kovia sanoja tälle miehelle; noidalle, puhuessaan, oli siinä eräs seikka, joka ehkä jonakin hetkenä saattoi lohduttaa tätä sokeaksi muuttunutta: "...säädettyyn aikaan asti." Vaikutti siltä, ettei lopuksi ikää, vaan sillä oli jokin muu loppupisteensä.

Mutta nyt tämä mies, ennen niin voimakas ja toisia hämmästyttänyt Elymas, etsi hädissään taluttajaa. Emme tiedä, kuka hänen käsipuoleensa tarttui. Sitä ei ole kerrottu, eikä muutoinkaan meille hänestä enempää mainita. Mutta en pitäisi mahdottomana sitä, että tuo mies muuttui. Sokeana hänellä ei juuri muuta ollutkaan kuin aikaa ajatella. Ehkäpä jopa käskynhaltija itse puhui hänelle vakuuttavasti, sillä käskynhaltijasta sanotaan: "Kun nyt käskynhaltija näki, mitä oli tapahtunut, niin hän uskoi, ihmetellen Herran oppia." Olisi kummallista jos ei hän, ja toisetkin, olisi puhuneet näkönsä menettäneelle tiestä, jossa ilmenee tällaiset voimat.

Mutta Paavali ja Barnabas seurueineen jatkoivat matkaansa. Heidän työnsä tällä paikkakunnalla oli nyt tehty. Varmasti Elymaksen tapaus puhutti heitä kovasti, sillä olihan siinä niin kovin tuttuja aineksia varsinkin Paavalille. Ehkä he pohtivat mitä vielä tapahtuisi, jotta noitakin vielä näkisi - ja uskoisi!

---
Tämä tapaus löytyy: Apostolien teot 13:6-12

Paavalin kokemus: Sauluksen kolme päivää

Barnabas uskalsi ottaa Paavalin hoiviinsa, kun muut vielä pelkäsivät häntä:
"Voiko siihen mieheen muka luottaa!?"

Minun käteni ovat kylmät (runo)

Minun käteni ovat kylmät

ei niissä ole sitä lämpöä

jota haluaisin

Minun askeleeni ovat kiireiset

ei minulla ole sitä levollisuutta

että pysähtyisin toisen luo

Minun korvani ovat huonot

että kuulisin kaiken sen

mitä tahdottiin sanoa

Jeesus, anna sinä minulle

rakkautesi lämpöä

levollisuutta kohtaamisiin

halua kuulla

että käteni lämpimät olisivat

 kun silitän jonkun poskea

että malttaisin pysähtyä

 kun sitä toivotaan

että osaisin oikein kuunnella 

kun minulle tahdotaan puhua.

---

Tämä runo syntyi tänä aamuna, kun huomasin silittäväni erään herätettäväni poskea kylmin käsin.