maanantai 7. lokakuuta 2019

Palvelu sen kun paranee ja asiakastyytyväisyys kasvaa... tai sitten ei!

Posti- ja pankki- ja ("kani"*)konttoritkin on jo melkoisen vähissä. Postia ei enää jaeta ainakaan tiistaisin. Pankit on sulkeneet ovensa, tai jos joku konttori onkin, se palvelee ehkä yhtenä päivänä viikossa, ja  varmaan mieluummin sijoitusasioissa. Ja luultavasti on vieläpä eri pankki, kuin mitä sinä tarvitsisit.

Minua ottaa tänään erityisesti päähän se, että tunnuslukutaulukoiden käyttö on lopussa. Kaikille tyrkytetään kännykkään sovellusta, jolla pankkiasiat hoituu. Meillä ei ole siihen sopivaa puhelinta. Eikä juuri nyt mahdollista ostaakaan sellaista sopivaa. Kuten ei myös ole haluakaan opetella uuden puhelimen käyttöä. No, onhan tunnuslukulaite. Sen olisin tänään mieluusti pistänyt päreiksi! Pääsin kyllä pankkiin vielä tunnuslukutaulukon kanssa. Mutta kun piti Kelan sivua käydä katsomassa ja tunnistautua pankkitunnusten kanssa sinne, ei se sitten onnistunut. Me olimme kyllä saaneet tunnuslukulaitteen runsas vuosi sitten. Mutta koska tunnuslukutaulukot toimivat, niin päätimme käyttää niitä niin pitkään, kuin mahdollista. Nyt se sitten loppui. Kaivoin laitteen laatikosta, mutta ei sen käyttö onnistunut. Minun olisi pitänyt muistaa pin-koodi... Joopa joo. Kun en ihan varmaksi edes muista, kokeiltiinko laitetta silloin aluksi jonkin kerran. Jos kokeiltiin, minulla pitäisi olla jossain se koodi. Koodinhan voi vaihtaa, mutta sekään ei onnistu, jollei muista vanhaa... "Kätevää" tämä digiasiointi, vai mitä?  Argh!

Ja kaikki sellaiset ikäihimiset, tai muut, jotka eivät pysty näitä systeemeitä käyttämään, on kyllä unohdettu ihan täysin. Monet heistä pystyisivät ne harvat laskunsa pankkiin kiikuttamaan,  tai hakemaan rahaa, mutta nyt heidät on pakotettu olemaan toisten avun varassa vain sen takia, etteivät osaa tai muuten pysty laitteiden käytöön. Sukulaiset sitten hoitavat, jos voivat, omaisensa raha-asioita. Mutta eihän kaikilla ole edes sellaisia henkilöitä lähipiirissään, joita voisi siihen valtuuttaa. Kuka heidän asioitansa hoitaa? Kotiavustajatko tai naapurit? Vai pitääkö joidenkin ruveta edunvalvojan asiakkaiksi ihan vain mutkikkaiden nykysysteemien takia?

Ja vielä sananen postistakin. Ennen sai paketin postista, kunhan vain näytti lapun tai tekstarin, jonka oli paketin saapumisesta saaanut. Kun sinut postissa tunnettiin jo, monesti siellä käyneenä, ei  tarvinnut henkkareita esiin enää kaivella. Mutta sitten kaikki muuttui. Kun meillä aikanaan lukiolainen olisi tilaamiaan kirjoja postista tarvinnut noutaa, ei se käynyt päinsä itseltään, koska ei hänellä ollut passia eikä muutakaan henkkaria. Me vanhemmat niitä paketteja sitten haimme. Ja annettiinhan postista joskus sekin neuvo, että kaverille voi kirjoittaa valtakirjan... 

"Turvallisuus, ennen kaikkea" vissiinkin. Viis siitä, hoituuko asia sitten ollenkaan, kunhan "turvaa" kuitenkin on.  En käsitä, kuinka tämä on päästetty tällaiseksi. Ei ole aina niinkään, että "vanha konsti on parempi, kuin pussillinen uusia" - kuten sananlasku sanoo. Mutta ei ole aina se uusikaan vanhaa parempi!

No, sainpahan nyt vähän höyryjä päästellä!

---
*Mikä kanikonttori? Ennen saatettiin sanoa:  "Viedään kaniin."  "Kanikonttorilla" ei ole mitään tekemistä kaniksi mainitun elukan kanssa. Kanikonttori on panttilainaamo. Oli entisajan pikavippilaitos. Ja on niitä olemassa  vielä nykyäänkin joitakin. Onneksi ei tähän rahalaitokseen ole tarvinnut omakohtaisesti tutustua, tavan pankeissa on jo ihan kylliksi. Ajatella, jos vielä saisi rahat tilipussiin tai käteen, ja saisi tiskille laskuja maksaa... Pankki kun nyt  "palvelee", niin siitä saa maksaa asiakas, vaikka useimmin tekee itse sen työn, jonka ennen pankkivirkailija teki.





17 kommenttia:

  1. Äläpä muuta sano! Ei kovin asiakasystävällistä ole tämä nykyajan meininki. Kaikki on netissä...no täällä sitä itsekin ollaan...mutta ei aina välttämättä tarvitsisi olla jos saisi muutakin palvelua...ja kun tosiaan ajattelee niitä vanhempia ihmisiä, jotka eivät senkään vertaa välttämättä osaa netissä toimia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli tuon jutun kirjoittamisen jälkeen vielä sekin, että veroilmoituksiakin koitetaan kovin saada ihmiset verkossa tekemään. Ja Kelalla sama juttu. Eivät palautuskuoriakaan lähettele. Lomakkeita pitäisi itse tulostaa tai hakea toimistosta. Monikohan tulostaa tai hakee... vanhat ihmiset matkojen takaa. Taitaa jäädä moni asia tekemättä sitten vain.

      Poista
  2. Ihan sama juttu, vain sitten kun on ihan pakko käytän lukulaitetta, enää ei tule paperisia tunnuksia, ja minulla vielä on äitini puhelin, joka on mummo puhelin, ja sillä pärjään ihan hyvin, en hanki mitään älypuhelimia, nekun menevät rikki vielä helposti, sitten vielä paketin lähettämisestä hauska juttu, tai ei mun siskolle hauska, Nurmeksen sisko kun laittoi kirkkonummen siskollemme lihakukon postilokero systeemin kautta, joka olisi ollut seuraavana päivänä haettavissa lokerosta, niin sisko oli kadottanut puhelimesta koodin, niin kukko jäi lokeroon kuukaudeksi, ja sieltä se taas lähetettiin nurmekseen takaisin, koodi kun on henk.koht. niin eipä sitä mistään koodia enää saatu.
    Meilläkin on pankki kaupungissa asti n.30km.ennen täällä maaseudulla oli 2 pankkia,posti ja 2 kauppaa, pääsi uimaankin pieneen uimahalliin muutamalla eurolla, nyt ei pääse noin vain, maksat tunnista 18 euroa,kuka maksaa niin paljon jos silloinkaan pääsee. Mutta mehän tiedetään mihin kaikki tää johtaa, nää pankkipalvelutkin on väliaikaisia, kunnes tulee se siru joka on jo valmiina, siihen tää maailma on hurjaa vauhtia menossa, enää ei paljoa käteistä käytetä missään, se tulee niin helpoksi että ihmisten on helppo ottaaa se siru, me joudutaan olemaan siinä aikakaudessa ennen Jeesuksen tuloa.Tietenkään me ei odoteta antikristusta, itse odotan sitä milloin Jumala vuodattaa henkeänsä kaiken lihan päälle, niin että tulee suuri herätys ja ihmisiä tulee uskoon paljon, mutta silloin meidän usko koetellaan myös. poikkesin hieman aiheesta, mutta jotenkin tää raha maailma liittyy siihen mitä Raamattu sanoo siitä.Tällä hetkellä minua ottaa päähän tuo ilmastosta ahdistaminen ihmisiä ja etenkin lapsia,(kokemusta, tyttären 12v.tyttö) voi kun ihmiset ymmärtäisi, ja perehtyisi Raamattuun, kaikki tämäkin on kirjoitettu sinne, ei ole mitään uutta maanpäällä, kaikki voi lukea sanasta.Jos syöt tai et syö lihaa, on ihan sama, maanviljelijät ajetaan ahtaalle, kun ei saisi lihaakaan kohta syödä. Nykyisin on niin paljon palveluja että vanhukset saa niitä, jos haluavat,kaikki eivät halua, vanhukset ei välttämättä ymmärrä tai osaa hakea aina apua, on edunvalvojat ja lähihoitajat,vapaaehtoistyöntekijät. Kanikonttori on täällä meillä, en sitä itekkään ole tarvinnut. No tuli itekkin purettua, vaikka olisin voinut jättää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeata asiaa kirjoitat. Aika hurjaa sen kukonkin matka:( Ja mitä tulee näihin pankkijuttuihin ja tunnistautumisiin, niin tosiaan laittavat ennnenpitkää sellaisen systeemin, niinkuin kirjoititkin. Raamatussa on nekin edeltä tiedetty.
      Minua ottaa ottaa myös päähän tuo ilmastovouhotus. Juuri maanviljelijöitä/karjankasvattajia ajattelen, että aika ärsyttävää heidän tehdä töitänsä, kun on sellainen syyllistys heille päällä ja tietysti niille jotka lihaa tykkää syödä. Minä ainakin ostin tänään lihaa:)

      Poista
  3. Kyllä pitää ihmetellä tätä nyky touhua. Ei tuu mitään jos ei oo nettiä, tai jotain älyhärpätintä. Pankin puhelinpalvelut ovat tukossa kun ihmiset joutuu soittamaan. Mulle tuli vielä tunnuslukulista, enkä ottas mitään koodi härveliä ihan helposti. Enkä pankkijuttuja kännykkään. Entäs kun tiputat kännykän tai joku sen pöllii. Mutta pakkohan se on koettaa pysyä mukana kehityksessä.
    Mun on pakko ollu laittaa vihkoon ylös salasanat, en tietysti sitä minkä salasana on mikäkin. Pitää vaan keksiä joku systeemi että ite muista mikä salasana on minkäkin. Eihän niitä kukaan voi muistaa, jos harvoin tarvii käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vielä kun laskutkin tulee nettipostilaatikkoon, jos ei muista laittaa ruksia että lähettävät jonkun viestin että on tullut sinne lasku,niin ompa kiva sitten maksaa karhulaskuja :)

      Poista
    2. On tämä tosiaan aikamoista. Minäkin ehkä joudun soittamaan johonkin pankin neuvontanumeroon, jota mainostavat, että siinä neuvovat. Tuota minä olen myös ihmetellyt, että jos on puhelimessa pankkisovellukset tai mitä ne nyt onkin, niin entäs kun menee puhelin vaihtoon... tai tippuu lattialle niin, että hajoaa, niinkuin sinäkin mietit. Sitten ollaan taas ihmeessä, että mites nyt toimitaan. Ennen tarvittiin pankkivirkailija tekemään ihan yksinkertaisiakin juttuja, mutta nyt pitäis kaikkien olla asiantuntijoita itse näissä vekottimissakin.

      Poista
    3. Niin vielä tuosta nettipostilaatikosta. Meillä joskus kokeiltiin jotain sellaista juttua myös, että jotkut laskut tuli nettiin. Ja sinne sitten unohtuivat. Me sitten lopetettiin se ja palattiin paperilaskuihin. Yksi sellainen oli autovero. Mentiin sitten katsastukseen ja siellä kävi ilmi, että oli autovero jäänyt maksamatta just mainitusta syystä! Ärsyttää sekin, että paperilaskusta pitää maksaa.

      Poista
  4. Olen samaa mieltä että palvelut on muuttunut hankalammaksi ja melkein kaikkki palvelut on kohta sähköisiä.
    Ikä-ihmisille on vaikeaa hoitaa pankkiasiat jos paikkakunnalla ei ole pankkia tai se on vain muutaman tunnin auki ja ei pääse asioimaan pankkiin jos on hankalaa liikkua ja on terveys on huono ja kotona ei ole tietokonetta jolla voi pankkiasiat hoitaa niin se vaikeuttaa ikäihmisten elämää ja kaikilla ei ole pankkikorttia niin että voi maksaa ostokset kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelu, jos sitä enää voi sellaiseksi edes sanoa, on tosiaan muuttunut hankalammaksi. Monilta paikkakunnilta on vieläpä tosi pitkät matkat jonnekin kaupunkiin pankkiin. Eikä monet ikäihmiset edes ehkä pysty sellaisille pankkireissuille lähtemään. Ihmeellistä ettei siitä päättävät tahot tunnu välittävän, että joiltakin katoaa kaikki mahdollisuudet omien asioidensa hoitamiseen. Sitäkin ihmettelen, että miten ikäihmiset, jotka ei tietsikkaa käytä, pysyvät kärryillä tilinsä saldosta.

      Poista
  5. Minuakin harmittaa tämä kaikki 2000-luvun kehitys. Mitä tulee tuohon tunnuslukujuttuun, meidän pankissa niiden korttien piti toimia, mutta sitten ihan yllättäen luin lehdestä viime viikolla (eli viime hetkellä), että ne lakkaavatkin toimimasta jonkun EU-jutun takia... Eikä pankki ollut informoinut mitään etukäteen. En ole nyt kokeillut kirjautua mihinkään tällä viikolla enkä ole jaksanut miettiä asiaa...

    Sekin on harmi, kun posti ei kulje kohta enää ollenkaan. Se vähäkin posti kulkee jo tosi hitaasti. Kun minulla oli synttärit, ihmettelin, että eikö todella kukaan enää lähetä edes kortteja, mutta niitä tulikin sitten myöhässä useampi. Postitkin pitäisi kai lähettää viikko etukäteen, vaikka voihan posti sittenkin vaikka hukata ne tai jakaa vuoden päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuokin, että ihan yhtäkkiä sitten muutetaan systeemiä ilmoittamatta:( Ja mitä tulee tuohon postin kulkuun niin tulee ihan mieleen, että todellakin viikkoa ennen pitää posti lähettää, jos aikoo ajoissa varmasti perille saada. Ja sitten postillahan on nyt se joku uusi lisämerkkinsä, joka maksaa saman, kuin kallis postimaksu muutenkin. Sen lisämerkin kun lätkäisee kirjeeseen, niin pitäis mennä nopeammin. Mutta hinta on tosi hirvitys jo pienille korteille ja kirjeille. Ehkä posti tahtookin niistä vallan eroon ja kuljettelee mieluuumin vain paketteja.

      Poista
  6. Ja "kiva" pieni lisä tämänpäiväiseen digitouhuiluun oli se, että illalla kun minun piti ottaa kone käyttööni, sillä ei päässyt mihinkään. Nettiyhteys oli häippäissyt johonkin, enkä meinannut saada sitä millään uudestaan toimimaan. Suljin sitten harmissani koneen, kun olin jo monta kertaa yrittänyt saada yhteyksiä uudestaan päälle. Sitten yksi tyttäristä sanoi jossain vaiheessa, että hänen puhelimellaan näkyy, että yhteys voisi ehkä toimia. Päätin avata vielä tämän vekottimen, ja yrittää taas. Nyt se sitten onnistui. Ihan arvoitus oli tuokin harmin aihe, mistä se johtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäntyttö, no se vasta harmittaakin, jos nettiyhteys ei joskus toimi. Hyvä että se sitten toimi taas. Muuten kävin nyt verkkopankissa, ja olihan sinne tietysti tullut viesti muutama viikko sitten. Ei olisi tarvinnut stressata turhaan, jos olisi tullut luettua se, nimittäin Oma Sp:ssä tunnuslukukortit kuulemma säilyvät, myöhemmin rinnalle tulee vain joku tekstiviestivahvistus, josta ilmoitetaan sitten kun se otetaan käyttöön.

      Poista
    2. Onneksi yhteys saatiin toimimaan! Ja onneksi joissakin pankeissa ne tunnuslukutaulukot säilytetään käytössä. Mutta sitä minä olen jo ehtinyt miettiä, että tuleekohan siitä jotain lisähintaa pankkipalveluihin, kun tulee tekstarivahvistus... Toivottavasti ei! Meilläkin toinen käyttämämme pankki ottaa kait samanlaisen systeemin käyttöön.

      Poista
  7. Olen kuunnellut aina kun muistan, niin sunnuntaisin kansan radiota, joskus tulee sellainen olo että mummot ja papat aina valittaa joka asiasta, mutta kyllä he ovat oikeassa monessa asiassa, ja puhuvat paremmin kuin politikot. Jos oikein ajatellaan, niin meillä suomessa on on loppujen lopuksi enmpi hyvin kuin huonosti asiat, katsoin juuri tv.stä Armanin pohjantähden alla"niin miten hyvää ja kunnioitettavaa työtä tehdään sairaaloissa esim.ja jos siihen lisätään vielä muu hoitotyö vanhaikodeissa ja palvelu ammateissa, niin en itse omakohtaisesti ainakaan ole joutunut näkemään huonoa palvelua missään.Aikoinaan kun kävin useasti venäjän puolella, niin jos joku siellä käy, niin osaa arvostaa suomea, ja mitä kaikkea hyvää meillä täällä on, voisi luetella paljonkin mitä kaikkea hyvää meillä on, yksistään se että meillä on siistit kaupungit, sanotaanpa maatamme onnelliseksi maaksi.Itse olin 33vuotta hoitotyössä, ja kun työtä rakasti, niin ei nähnyt mitään huonoa, jos itseen on tyytyväinen, niin näkee kaikessa vain hyvää.33 vuoden aikana oli työ muutoksia, mutta niihin vain oppi, ja sitten taas kaikki sujui, vaikka vastustusta aina oli, ei haluttu oppia uutta, kun oltiin pinttyneitä jo siihen samaan, jonkin ajan kuluttua se muutos olikin hyvä. Minulle tulee pankin sivuille e-laskut ja sähk.postiin, postilaatikkoon taas tulee vain mainoksia, mun mielestä posti saisi kulkea vain kahtena päivänä,mutta on ihmisiä joille tulee kaikki laskut paperisena, ainakin naapurille, jonka posteja on joskus meidänkin laatikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on, että monissa paikoissa on asiat ihan toisin, eikä täällä asuessa tule sitä aina ajatelleeksi, miten hyvin asiat on.
      Meille tulee laskut paperisena ja toivoisin kyllä postin kulkevan viitenä päivänä viikossa. Nyt kun sitä ei joka päivä kuljeteta, ja muutoinkin käy jako hitaasti, niin miettii minä päivänä kannattaa postia laittaa menemään, vai kannattaako ollenkaan. Kyllä sitä meillä ainakin mietitään ihan korttien ja kirjeidenkin suhteen, ettei niitä voi lähetellä niin usein kuin ehkä muutoin halua olisi. Kaikki eivät voi tai halua pitää yhteyttä toisiin, vaikkapa kaukana asuviin, pelkästään puhelimella tai sähköpostitse. Monelle yksinäiselle, ja miksei muillekin, voisi olla kiva löytää postia laatikostaan useammin.

      Poista