tiistai 29. lokakuuta 2019

Opettelisinko vihdoin ryijyn tekoa...

Olimme viime perjantaina Joensuussa. Kävimme myös Kontissa ja sieltä tein ostoksen hintaan 0,50 euroa. Löysin tuunausosastolta pienen, jonkun jo aloittaman ryijyn. Jo nuorena haavelin ryijynteosta, mutta valmiit ryijypaketit ovat aina tuntuneet kovin kalliilta. Nyt ei sitä ongelmaa ollut. Sopivan pienikokoinenkin tuo on: 44x23 cm. Olin kyllä iloinen tästä löydöstä, sillä nyt pääsen kokeilemaan tätä asiaa, joka on minulle uutta.



Lieköhän tuo kuvakaan oikein päin... En siis ryijynteosta omaa kokemusta, mutta vanhoista käsityölehdistäni olen nähnyt ohjeita. Ja sen tähden tajusin sentään, (vaikka en ihan heti), mikä  tuo pahvinen juttu on: se toimii mittana ryijyn nukalle, sillä sen ympäri lanka kiepautetaan kun ryijyä neulalla ommellaan.  Ryijyjä voi tehdä kangaspuissakin, mutta siitä en tiedä mitään.







Ajattelen, että ostaisin tuohon ihan vartavasten jotain sopivaa lankaa, enkä rupeaisi minulla ennestään olevista keränlopuista mitään siihen laittamaan. Niille lienee muuta käyttöä. Mutta nyt minun pitää ruveta miettimään millaista kuviointia tuohon tekisin. Sinistähän siinä on jo valmiina hieman.



12 kommenttia:

  1. Ryijystä tulee varmasti hieno! Joskus kouluaikoina tehtiin pienet ryijyt ja se oli kyllä hurjan mukavaa puuhaa. Leppoisaa alkanutta viikkoa ja lokakuun loppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin arvelen, että tykkään kun pääsen alkamaan tuon kokeilun:) Täytyy nyt miettiä vähän, mitä siihen tekisin. Mukavaa viikkoa ja loppukuuta sinnekin!

      Poista
  2. Olen myös suunnitellut, että joskus ryhdyn ryijyn tekoon. :) Vielä ei ole ollut aikaa mutta ehkä joskus sitten. Kerran tein pienen ryijytyynyn ja se oli ihan kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen monesti toivonut voivani tällaista kokeilla, ja oli kiva kun tämmöisen nyt löysin:) Jännää sitten kun pääsee tositoimiin.

      Poista
  3. Kyllä siitä hyvä tullee. Paperille vaan piirtää hieman suunnitelmaa kuvioinnista, siitä on heleppo seurata ja muuntaa mallia tarpeen mukkaan. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että pitänee piirtää vähän mallia:) Ehkä tosiaan onkin hyvä, että paperille ensin, vaikka olin ajatellut, että suoraan kankaalle jotain hahmottelisin.

      Poista
  4. Siinä se aika kuluisi ryijyä tehdessä, itse en jaksaisi keskittyä yhtään, meidän seinällä on miehen äitin ja isän tekemä iso ryijy, he tekivät sen 70 vuotta sitten,silloin kun olivat nuoria.Tänne avattiin isompi spr kontti, aikaisempi oli pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva ajatus, että pääsen tuota alkamaan:) Mulla on myös vanha ryijy. Se on äitini isoisän ollut alunperin ja jonkun hänen siskonsa tekemä. Ryijy oli joskus meillä seinällä, mutta nyt ei ole niin isokokoiselle seinätilaa.

      Poista
  5. No, ei ainakaan ollut hinnalla pilattu :) Onnea ryijyn tekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoa:) Niin, ei tosiaan ollut hinnalla pilattu, kun oli oikein unelmahinta:)

      Poista
  6. Ryijyn tekeminen on mielenkiintoista ja aika kuluu hyvin.
    Ei ollut kallis,kun sait noin halvalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, oli melkein ilmainen! On varmaan mukavaa tehtävää tuo:)

      Poista