Mitä eniten varoisimme hukkaamasta...

Minulle tuli ennen ylösnousua mieleen yllättäen tällainen: "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee." Sananlaskut 4:23

"Kaikki katoaa", tokaisin ajatuksissani vähän myöhemmin  harmistuneena, kun ennen kirjoittamista kuulakärkikynää etsin. Kesken kirjoittamisen nousin myös hiuslenkkiä etsimään. Kun en löytänyt kuulakärkikynää, tyydyin lyijykynään; vaikka sen jälki hiipuu helpommin.  Tuli vain mieleen, että lopulta ne kaikki  etsimämme, kaipaamamme ja arvokkaiksikin katsomamme asiat, hiipuvat ja  katoavat. Toisia emme koskaan onnistuneet edes tavoittamaan. 

Jeesus sanoi: "Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen."  Luukas 9:24

Jeesus sanoi: "sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." Luukas 19:10

Kallein osa meistä  on talletettu Jumalan sydämelle, jos vain tahdomme ottaa vastaan se talletuksen, joka  puolestamme on tehty.  Sen "korkona" saamme vielä taivaan... ❤️

Päivän Sana -kirjasessa (käytän v. 2021)  oli merkitty tälle päivälle jakeeksi mm. sanoja Jobilta. Hän oli menettänyt lähes kaiken paitsi henkensä: 

"Säälikää minua, säälikää, te, jotka olette ystäviäni! Jumalan käsi on koskenut minuun. Miksi tekin vainoatte minua, yhdessä Jumalan kanssa? Ettekö ole jo kylliksi minua kalvaneet? Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan, uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen! Minä tiedän, että  lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät:  hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa." Job 19:21-27 KR-92

---

Kirjoitin siitä ensinnä mieleen tulleesta jakeesta myös toiseen blogiini; toisenlaisia ajatuksia, erilaisesta näkövinkkelistä:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2022/03/monenlaista-ihmisen-paassa-pyorii.html

Aikuisetkin tytöt tahtoo nukeilla leikkiä

Jotkut harrastaa nukkekoteja ja silloin on ihan pienet nuket leikissä mukana - aikuisillakin. Mutta Ylellä oli juttu nuoresta tytöstä, joka tykkäsi hoivata kolmea oikean näköistä vauvanukkea. Siinä oli jotain suloista. Ja mielestäni myös rohkeaa hänen ikäiseltään esiintyä nuket sylissä👍

https://yle.fi/uutiset/3-12367586 

Minun ensimmäinen nukkeni ja muita lelujani on tässä nähtävissä:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2016/08/lapsuuteni-leluja-60-ja-70-luvulta.html 

Ja onhan mulla nytkin iso nukke... Se aikuinen mallinukke. Aikuistuukohan ne nuketkin?:) 

Yhdenlaista nukkekeikkiä se tuokin on, kun vaihtelee tuolle vaatteita. Tämmöinen aikuisen nuken vaatteiden vaihtelu käy vaan hitaampaa tahtia kuin lapsena. Tällä on kai kolmas asu nyt. Viimeksi tosin vaihdoin vain puseron  nyt yllä olevaan ja siihen lisäksi  asun värinen kangaskukka. Kaulaansa sai yhden tytön aikoinaan  koulussa tekemät "helmet", joissa ne helmet on huopapallukoita ja niiden väleissä olevat osat oli jostain lehdestä leikattu ja kääritty. 

Liekö ulos menossa, vai kahviako kaipaa...

Mutta vielä minua paljon vanhempi nukkea tarvinnut, oli joskus vanha sukulaistäti. Hänellä oli vanhainkodissa muistinsa menettäneenä hoivattavana mollamaijatyyppinen, tehdastekoinen  sairaanhoitajanukke. Täti oli aikoinaan ollut sairaanhoitaja itse. Olisin halunnut tähän sen nuken kuvan laittaa, sillä meille se hänen jälkeensä tuli, mutta en sitä nyt tähän tuolta varastosta löydä. Täysin varma en ole siitäkään, onko se vielä meillä, kun remontin takia paljon poistuikin tavaraa huushollista. Ja silti tavaraa on liikaa...

Mutta tosiaan,  nukkea saattaa naiset tarvita vauvasta mummoon asti...  Miehet ehkä niitä autoja tai junia...😀   Tosin ei ole tullut kuulluksi yhtään kertomusta jostakin papasta, joka vanhainkodissa olisi leikkinyt autoilla tai niillä junilla. Mutta kai niitä kuitenkin on. Ellei omaiset ym. ole pitäneet sellaisia ihan turhana... Mutta tästä tulikin vielä mieleen vähän tätä sivuava aihe, jonka kenties  jossain toisessa jutussa otan esiin.  

Jaksakaahan taas tämäkin päivä ☀️

Jumalan armon varassa mennään❤️🙏

Jotain "kättä pidempää" kuin vaateaatteet, tms.

Kuten edellinen juttuni kertoi, sain hieman mielenvirikettä vaatehaaveilusta. Mutta sellaiset virkistykset ei pitkälle kanna.  Tarvitsin jotain kestävämpää. 

Mieleeni tuli v. 2016 joulukuun viimeiseltä päivältä oleva juttu toisessa blogissani. Siinä olin ottanut lainatakseni yhtä tekstiä v. 1944 kirjoitetusta kirjasta, johon oli koottu sota-ajan nuoremman papiston kirjoituksia. Hehän juuri tunsivat sen ajan olot ja tunnot. Sen ajan kirjoitus voi lohduttaa ja rohkaista nykyajankin ihmistä, vaikka ei mielessä olisi sota, vaan ihan toisenlaiset asiat. Kuva silloisesta jutustani, mutta voit katsoa sen selkeämmin myös silloin tehdystä jutusta, johon linkki tuossa alla. Kuvassa olevan tekstin oli siis  kirjoittanut pappi nimeltä Armas Antila. Hänen kirjoituksensa voi lohduttaa ja rohkaista meitä nykyäänkin.  Tuo pappi Antilan teksti on ollut minulle yksi rohkaisevimmista ja mieleenpainuvimmista. Ja kirjan nimi oli  "Taluta tielläs".

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2016/12/pyha-murheettomuus.html

Maaliskuu: "perinteinen" vaatehaavekuu... 👗

"Perinteinen" ainakin minulla, koska  juuri silloin käydään ainakin varastossa kurkistamassa, olisiko kesävaatesäkeissä mitään kiinnostavaa esiin otettavaksi jo nyt... Ja näinpä jo nuoremmankin polven edustajan meillä niin tekevän. Mutta varsinainen aiheeni oli tässä nyt se aikomus, kun suunnittelen tekeväni mekon vanhasta pussilakanasta - aiemmin tehdystä mekosta mallia ottaen. Ja toivottavasti jotkut aiemman mekon ongelmat tässä korjataten. Nämä mittaamiset ja alkuvalmistelut toi minulle tämä aamuna, kun ankein mielin heräsin, vähän muuta ajaeltavaa kuin ne ainaiset ikävät ajatukset.

Tuo pieni mittapiirroslappunen tuli noihin suunnitelmiin tänä aamuna lisää. Lapun toinen puolikin on tuherrettu mittamerkinnöillä ja kuvalla etupuolelta. 

Ehkä olen tästä aikomuksesta jo maininnut tässäkin blogissa, mutta tässä nyt linkki kumminkin vaateblogini siihen juttuun:

https://vaatekomerolla.blogspot.com/2022/03/mita-ainakin-haaveilen-tekevani-risasta.html

---

Ja innostuinpa jo leikkelemäänkin sitä pussilakanaa...

https://vaatekomerolla.blogspot.com/2022/03/vaaleanpunaisen-mekon-kappaleet-leikattu.html

Kun ei ne sipulit aina tule käytetyksi ajallaan...

... saa siitä purkkiin pantuna jotain silmäniloa ja kevään vihreää edes vähäksi aikaa:) 

Arkisia kuvia

En oikein tiennyt mitä tekisin. Siispä napsin tylsistyneenä muutamia kuvia, siitä ympäriltäni. Kuvat menee tässä ikäänkuin takaperoisesti, koska halusin laittaa nuo nimikirjaimet tähän ensimmäiseksi. Siinä on äitini tyttöaikaiset nimikirjaimet SH, jotka hän on pyyhkeisiin kirjaillut. Niitä kapioitahan ennen tehtiin. Äitini virkkasi lakanoihin pitsiäkin aikanaan. Ainakin yksi on tallella ja siitä muistan nimenkin: hääkellot oli kuvion nimi. Lakanoita ei enää ole, mutta eiköhän niissäkin nimikirjaimet olleet. Ja pöytäliinoja äiti myös nuorena kirjoi. 

Mutta  vielä tuohon pyyheliinaan. Se on yhä käytössä, vaikka ikää on 60 v.! Isä ja äiti menivät naimisiin 1963 ja tuo siis tehty sitä ennen. Nämä pyyhkeet on kuitenkin olleet sillä tavoin vähän säästellyt, että yhteenaikaan käytin niitä lähinnä leivinliinoina. Mutta päätyy ne välillä muuhunkin. Ja harvoin meillä edes leivotaan. Ei sitä ole koskaan kovin innokkaasti tehty, mutta nyt on varmaan ihan pohjanoteeraus sen suhteen. 

 

Jutunkirjoittaja istuu pyöreällä jakkaralla ja siitä jos kuvan ottaa, niin tässä tulos.

Ehdin jo tänä aamuna käydä ulkona. Saan siinä  kävelyn, kun lähden tyttöjen kanssa ulos samaan aikaan. Ei se aina huvita, kuten ei tänäänkään. Mutta menin silti. Toinen otollinen aika minulle on lähteä ulos illalla. Nyt on se muutaman kerran osunut siihen aikaan, kun aurinko laskiessaan punertaa taivaan. Ulkoa tultua mietin, mitä tekisin. Piirtääkin periaatteessa voisi. Ulkona katselin jäistä tietä, että olisi mielenkiintoinen aihe. Mutta en jaksanut ruveta edes aloittamaan mitään, vaikka papereita kaivelin esiin. 

Tuo yllä oleva on silputtu kauan sitten isosta kuvasta. Sillä ajatuksella, että sitä valkoista taustaa käytetään uudelleen. Mutta tuohon kuvapuolellekin voisi vaikka kirjoittaa jotain. Vielä vain ei ole mikään lamppu syttynyt, joten höpisen tässä näitä joutavia.

---

Höpisen hieman lisää.  Mainitsin yllä illan auringonlaskut ja sen punertavan taivaan. Sellaisesta eilen innostuneena, yritin illalla vähän jotain, mutta kumpikaan ei onnistunut.  Alemmassa on muuten paperina jätskilaatikosta leikattu pala. 

Kaivelin vanhoja...

 

... nämä  v. 2020.  

Kertomus niistä kymmenestä, jotka eivät olisi saaneet edes tulla toisten lähelle...

Kylissä kulki villejä huhuja. Ihmiset kertoilivat toisilleen, kuinka  sieltä tai täältä kylästä peräisin oleva miesjoukko oli muka oikein lähetetty naapurikyliin niitä tuhoamaan. Mistä sitten oli kyse? Oli todella nähty kymmenen miehen joukko kylien liepeillä. He olivat kaikki sairaita, jotka eivät saaneet lähestyä muita ihmisiä, etteivät tartuttaisi muita.

Mutta keitä olivat nämä miehet? Olivatko he kaveruksia keskenään? Olivatko rosvojukko? Miesjoukko tunsi jonkinlaista yhteenkuuluvuutta kyllä, mutta eivät he olisi ystäviksi keskenään tunnustautuneet, ainakaan normaalioloissa. Nyt heidän oli oltava sitäkin, kuten myös jonkinlaisina hoitajina toisilleen.

Joku heistä oli joukon johtaja. Lieneekö hän päättänyt, että lähdettäisiin kuitenkin liikkeelle, eikä oltaisi vain paikoillaan. Olipa myös kuultu huhuja siitä parantajasta. Mitä menetettävää heillä edes olisi? Kuoltaisiin takuuvarmasti, jos oltaisiin vain heille varatussa loukossa. Niinpä nämä miehet lähtivät etsimään kyseistä parantajaa, jonka sanottiin olevan Galileassa.

Viimeisin huhu kertoi hänen kulkevan niissä Samarian ja Galilean rajakylissä. Erästä kylää lähestyessään, he saivat joltakin ystävällisesti suhtautuvalta ihmiseltä kuulla, että siinä kylässä tuo Jeesus juuri oli. Miehet pohtivat, mitä tekisivät. Sillä kylään, ihmisten keskellehän, he eivät voineet mennä. He päättivät kiertää kylän ja mennä odottamaan seuraavaan kylään johtavan tien varrelle, jotta olisivat siellä vastassa tätä parantajaa, jonka nimeksi mainittiin Jeesus.

Miehet istuivat maassa ja odottivat. Aika tuntui pitkältä, mutta siihenhän  he olivat jo tottuneet. Eräs miehistä oli vähän muita hiljaisempi nyt. Hän oli kuullut, että tuo Jeesus oli juutalainen - ja hän itse samarialainen. Ei se Jeesus ehkä tahtoisi häntä auttaakaan, vaikka toisia auttaisikin.  Mutta kuten sanottu, ei tässä paljon hävittävääkään enää olisi.

Miehet saivat odottaa seuraavaan aamuun. Silloin he näkivät ihmisjoukon tulevan siitä lähellään olevasta kylästä. He kavahtivat kaikki jaloilleen, kuka nopeammin, kuka hitaammin. Sillä osa heistä oli jo todella huonokuntoisia, lähellä kuolemaa jo. He astelivat hitaasti tulijoita lähemmäksi. He tiesivät, että tuolta nyt tuli se Jeesus, jota he olivat odottaneet. He olivat saaneet niin tarkan kuvauksen hänestä, ettei epäilykselle ollut sijaa. Mutta hänen lähelleen he eivät voineet mennä. Mutta olihan heillä vielä  äänivarat käytössä - ainakin joillakin. He huusivat Jeesukselle! 

Ja tuo Jeesus pysähtyi. Samoin kaikki väki hänen kanssaan. Oli hetken hiljaisuus.  Sitten Jeesus huusi heille:  "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille."  "Mitä?" Eiväthän he olleet terveitä... Mutta lähtivät kuitenkin siihen kylään, josta Jeesus juuri oli tullut.  Nämä kaksi joukkoa ohittivat toisensa. Jeesus heilautti kättään ja hymyili.

Miehet olivat jo lähes keskellä kylää, kun joku katsoi vierustoveriaan, ja sitten itseään - ja alkoi huutaa että oli terve! Spitaali oli poissa! Mikä ilo, riemu ja ihmetys! Lähdettiin entistä rivakammin liikkeelle papin luo. Mutta missä oli yksi? Eikö hän parantunut, se samarialainen?

Hän oli matkalla takaisin, parantuneena kiittämään Jeesusta kaikesta tästä! Hänet nähdessään Jeesus sanoi hänelle: "Sinun uskosi on sinut parantanut, mene rauhaan."

---

Näin minä olin sen Raamatun kertoman kuvitellut. Tämä oli kirjoitettu kaksi vuotta sitten. Korona-ajan  kertomus. Vaikka kertomuksen sairaat elivät ihan toisena aikana kuin me, niin se tuntui sopivalta omaankin aikaamme.

Tapaus löytyy Raamatusta lääkäri Luukkaan kuvailemana: Luukas 17, jakeet 11-19

Yön usvat pois jo karkoittuu

Yön usvat "aamun valkeus jo voittaa". Finlandian mielessä soiden...

...taas uusi päivä koittaa. 

 

Ei mikään "Versailles"...

 ...mutta sellaisesta uutisesta inspiksen saanut. 

Olin nähnyt ensin uutiskuvan, jossa pääministerimme vaikutti olleen Versaillesissa ja ainoa nainen herraseurassa. Tulin sitten katsoneeksi hieman kuvia linnasta. Tuli myös mieleen, että ei niin kovin monia vuosia sitten, pääministerimme on ollut tavallinen pieni koulutyttö, jota katsoessa kukaan tuskin osasi ajatella millaisissa ympyröissä maiden johtajien kanssa hän vain muutamien vuosien päästä on. Mahtoikohan Sanna pienenä tyttönä prinsessaksi joskus itseään kuvitella? Ja tulikohan nyt linnakäynnnillä mieleen, että kun joskus on siitä Versaillesista ja sen asujaimistosta lukenut, tai ohjelmia katsonut - vaikkapa elokuvaa Marie Antoinettesta - ei varmaan mielessä käynyt, että hän itse siellä valtioiden johtajien seurassa yhtenä on neuvottelemassa... hienossa salissa. Elämä on yllätyksellistä, ja vie odottamattomia teitä.

---

Piirustelin tällä kertaa keksilaatikon pahviin. Satuitteko katsomaan uutisjuttua ankkapiirtäjä Kai Stenwallista? Hän kuulemma piirtelee nyt kuvia meneillään olevasta sodasta. Sillätavoin ahdistusta käsittelee. Kyllä ne mietteet onkin ankeat. Tänä aamuna en voinut lukea oikeastaan enempää kuin juuri otsikoita. Minuun vaikutti paljon esim. eilen katsomani lyhyt uutisvideo (joka tänäänkin näkyvillä on) nuoresta tytöstä, joka sairaana makasi metroasemalla. Olivat olleet siellä jo viikon. Hän toivoi sitä, että pääsisi vain kotiin taas... Tytön nimi taisi olla Nastja. Tytössä oli minuun kovasti vaikuttavaa se, että oli niin helppo kuvitella hänet siihen asemaan, että jos oma tyttäreni olisi siinä ollut... Kun näkee ihmisen, sota tulee likemmäksi omaa mieltä ja tunteita. Ja saa pohtimaan sen toisen osaa. Onhan sitä sieltä jo monenlaista nähty ja luettu😢

Minulla pyörii päässä sodan tuomia ajatuksia. Ja kuvia. Kaikkia ei osaa kirjoittaa, eikä kaikkia haluamiaan kuvia osaa piirtää. Taiteilijat tekee mitä haluaa - me muut piirretään vain se, mistä jonkinlaisen kuvan saa tehtyä. Mielessä on paljon enemmän. Mutta minullekin piirtäminen on yhdenlainen henkireikä.

No, tämmöisiä mietteitä täältä tänään. Jaksamusta teille, jotka jotka näitä luette! 

Hopeahohteinen kuva...

Tässä pieni maisema...

Kuvassa on ollut vähän erikoisempi työväline mukana värien lisäksi: nimittäin parsineula. Sillä  raavin tarvittavia viivoja. Sitten vahaväriä vetelin viivoitusten päälle. 

Ja sen jälkeen pehmeällä paperilla pyyhin ylimääräiset värit pois. Värit jäivät lähinnä raavittuihin kohtiin. No, mikä tässä sitten oli "piirustuspaperina"? Mehutölkistä leikattu pala, eli sen hopeanvärinen sisus. Pitihän sellaistakin kokeilla:)

Kuvassa on kuunsilta, pari lintua taivaalla ja yksi kelopuussa. Järvellä näkyy soutaja ja jänöjussi juoksentelee kuvan alalaidassa.

Kokeilin ensin vesiväreillä, koska ajattelin sen tarttuvan vedeltyihin viivoihin. Se ei ollut riittävä.  Ihan tavalliset kovat vahaliidut oli ok. Se jäi kunnolla rikottuun pintaan liikavärin pyyhinnän jälkeenkin. 

Oikeaan aikaan luettua...

Minulla on jo pidemmän aikaa ollut levällään kirja: Lupausten tähtitaivas. Kirjailija H. E. Wislöff.  Olen lukenut sitä säästellen;  teksti silloin, toinen tällöin, kuin jotain hyvää hitaasti makustellen. Ja valiten se parhaalta tuntuva hetki nauttia se.

Kirjan kanssa se voi olla sellainen hiljainen hetki, ettei muita kiinnostuksen kohteita edes ole juuri siinä nyt. Niinpä juuri sellaisena hetkenä otin taas mainitun kirjan käteeni. Ja mitä luinkaan, mikä oli nyt tekstin otsikko: "Raunioista noussut"! Mikäli olisin sen tekstin lukenut parisen viikkoa aiemmin, se tuskin olisi puhutellut ihan samalla tavalla. Siitä luin mm.:

"Mutta eräänä päivänä rauniot herättävät kiinnostusta ja ne saatetaan entiseen kuntoon. Rakennus tulee jälkeen käyttöön ja saamme siitä iloa ja hyötyä." 

"Niinkuin hän  kerran aikojen aamun kaaoksessa huusi: Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli, samoin hänen on huudettava sen kaaoksen yli, josta rauniot todistavat." 

Kirjassa toki puhutaan ihmisen elämästä, kuinka se voi näyttää raunioilta, mutta kirjan teksti tuntui lohdulliselta lukea myös tätä nykyistä tilannetta ajatellen. 

Kirjoittaja sanoi esipuheessaan, että kirjan tarkoitus olisi saavutettu, jos joku sitä lukiessaan nostaisi katseensa lupausten tähtitaivaalle. Luulen, että monikin kirjaa lukenut on niin tehnyt - ja kirja siten saavuttanut tarkoituksensa.

---

Lupausten tähtitaivas/H. E. Wislöff/suom. Sointu Rö/Kirjapaja 1971

Seuraava luvun otsikko on:  "Kun tie on autio". (Mutta se jää odottamaan seuraavaa lukukertaa).

---

Kirjoitin kirjasta myös silloin, kun olin sen ostanut:

https://vaaranlaella.blogspot.com/2022/02/eilen-kirpparilta.html 

Vene ja puu: v. 2022 ja v.1945

Meillä olevasta vanhasta taulusta innostuksen saaneena tein oman versioni samasta aiheesta. Vanhassa taulussa oli reunapahvi aivan samaa väriä, kuin minun piirustuspaperina käyttämäni ruskea kartonki, jonka olin lahjapaperirulllan sisältä talteen ottanut.

Ja tässä se innostajana ollut v. -45 peräisin oleva vesivärityö. Tekijän nimi ei ole selvillä, vaikka taiteilija on työnsä signeerannut.

---

Ja haluan vielä jakaa sinullekin tämän ihanan muistutuksenkin, joka tänään Mari-Anna Stålnacken  Armoa arkeesi -blogissa oli, että armo kuuluu ihan jokaiselle, sinullekin, vaikka et kenties koe itseäsi kelvolliseksi sen vastaanottamiseen:

http://mariannastalnacke.com/miten-vastaanottaa-armoa-armon-paalle

 

Kun kaipasin yhden laulun sanoja löytääkseni...

Kyllä on mainio palvelu tuo netissä oleva: "Kysy kirjastolta"👍 

Minulla on soinut päässä vanhasta laulusta sanoja, joista jotain muistin: "Herrani, mä katseen sinuhun nyt luon, mä etsin tietä luoksesi..."  jne.  Mutta olisin halunnut laulun koko sanat nähdäkseni. Löysinpä sitten tuon kirjaston palvelun ja sain sopivasti lisätietoa. Siitä selvisi sekin, että olin oikeilla jäljillä, kun muistelin sen olevan alunperin Neuvostoliiton ajoilta, vainotun seurakunnan lauluja.

https://www.kirjastot.fi/kysy/kaipaisin-laulun-sanoja-muistan-savelen?language_content_entity=fi 

Tästä on hyvä jatkaa. Varmaan vielä ne sanatkin  jostain silmiini tulevat.🙂 

---

Ja niin löytyikin, oman paikkakunnan kirjastosta. Sain mukaani ohuen lauluvihkosen, jonka nimi on "Muista veljiäsi". Ja siinä on "tuntemattomien Neuvostoliiton kristittyjen säveltämiä ja sanoittamia lauluja."  Ne on aikanaan laulettu levylle ja kasetillekin, kuten uumoilinkin. Niitä oli vihkosessa 11 kpl ja osa  niistä muistakin on tuttuja. Neljä ainakin sen muistelemani lisäksi nopeasti katsottuna. Siitä minun muistelemastani laulusta, jossa on kolme säkeistöä, olin näköjään muistanut hieman sanoja jokaisesta säkeestä. 

Ja vielä sellainen pieni huomio aikojen kulusta, että esipuhe mainittuun kirjaseen näkyi  kirjoitetetun päivää ennen mun 16 v. päivää... Vähän on aikaa siitä kulunut jo:)

Kuva puolestaan on siitä, kun nypin kuihtuneita lehtiä ja kukkia yhdestä ruukkukukasta. Mutta en ihan suoraan raskinut pois heittää... Näyttivätkin  niin kivalta, että paperin päälle asettelin... 

Mitä lehtien seasta näkyi...

Kuva on yritys kuvittaa sitä, mitä puuhun kiivennyt voisi siellä lehtien välistä nähdä...

Mitä se puusta tuijottelija näki...  olisi itseasiassa kuulunut toisen blogini jutun kuvitukseksi. Mutta koska olin jo ennen tämän pykäämistä laittanut sinne toisenlaisen kuvituksen, joka siihen omalla tavallaan sopinee, niin en käynyt sitä vaihtamaan.

Tässä se toisen blogini juttu katsottavissa: 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2022/03/kaksi-silmaa-tuijotti-lehtien-seasta.html 

Nimesin ne paprikaveneiksi

Ostin eilen "päivänpelastajista" pari satsia pitkiä paprikoita. Tein niistä täytettyjä paprikoita. En ollut varautunut aineksilla tällaisiin yllätyslöytöihin, joten mietinkin kotona, että onko sopivia täyteaineita. Oli jauhelihaa, ja sitten päätin hyödyntää tässä yhden tulisen ruoanjämän, joka oli sellaisesta kauraa, ym. sisältävästä valmissekoituksesta tehty.  Hyvältä näyttävä kaupassa, mutta meistä liian tulinen. Se sopi kuitenkin ruskistetun jauhelihan kanssa täytteeksi, kun siihen vielä lisäsi yhden tomaattipyreputkilon loput.

Alla olevasta jämäruoasta tuossa puuttuu vielä jauheliha ja tomaattipyre.

Muuten ihan kelvollinen sapuska, mutta nuo oli tosi lötköjä uunista otettua. Juustoraaste olisi ehkä vähän tukevoittanut. Ja tuo noiden venemäinen muoto oli tällaiseen huonompi, kuin sellainen tavallisen paprikan kuppimainen. Mutta tulipahan tehtyä... Se on sentään jotain:) 

Huuto tavoitti kohteensa...

Kansaa oli tavallista enemmän liikkeellä. Sokea mies kuunteli hälinää. Yhtäkkiä hänen huomionsa terästäytyi, ja jopa hänen ryhtinsä tuntui kohenevan, sillä hän oli ollut kuulevinaan sanan: Jeesus... Mies kuunteli tarkasti ja yritti sulkea mielessään kaikki muut,  häiritsevät äänet pois, ja kuunnella, oliko hän todella kuullut oikein. Mutta se kaikki oli vaikeaa. Vihdoin hän kysyi ohikulkijoilta, mitä oikein oli meneillään? Kuka oli liikkeellä? Jeesus se kuulemma oli. Nyt mies ei enää hillinnyt itseään. Hän ryhtyi huutamaan Jeesusta kovalla äänellä. Ympärillä olevia moinen häiritsi ja he käskivät hänen lakata huutamasta. Mutta mies vain kovensi ääntään ja huusi entistä kovempaa: JEESUS! JEESUS! Hän ei lopettanut, vaikka hänen käskettiin sulkea suunsa. Mutta mitä tapahtui vähän matkan päässä? Siellä Jeesus käski tuoda miehen luokseen. Nyt hiljenivät ympärillä olijat ja väkijoukkoon aukesi kulkureitti niille, jotka tulivat noutamaan sitä sokeaa. Hänen luokseen tullessaan he sanoivat: Tule! Jeesus kutsuu  sinua...

Ja loppu onkin historiaa, jonka voi lukea Raamatusta vaikka Markuksen evankeliumin luvusta 10:46-52. Tai lääkäri  Luukkaan kirjoittamasta selvityksestä, jota evankeliumiksi kutsumme: luku 18 ja jakeet 35-43. Tulin aamulla lukeneeksi tuon tapauksen juuri Luukkaan kertomana ja kirjoitin siitä toiseen blogiini ja toisenlaisia ajatuksia:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2022/03/kun-ei-ymmarrys-eika-nakokyky-riita.html

Olisin halunnut tuosta sokeasta,  ja liikkeellä olevan väen paljoudesta, ja Jeesuksen lähellä olemisesta,  jonkin kuvan piirtää, mutta sanallinen "kuva"  oli helpompi tehdä. 

Olipa koskettava lauluesitys! 🇫🇮🇺🇦

YLE:n uutisissa Ylioppilaskunnan laulajat ja kansa laulaa yhdessä "Oi Ukraina"! Siis muuten Finlandian sanoin. Kannattaa malttaa ja katsoa sen ekan esityksen jälkeen vielä se toinen esitys, uudestaan laulettuna, sillä se kuuluu vielä upeammin. 

 🇫🇮 🇺🇦

https://yle.fi/uutiset/3-12338427 

Ankeudentorjuntaa: Kun piti vaan saada väriä paperille!

 

Kirjoitin eilen, kuinka aikomus oli tehdä iso maisemakuva sille jämäkartongille... Mutta niin se vaan näivettyi sellaiseksi tänä aamuna, että sen eilisen pienen värikokeilun päälle vain laitoin lisää väriä... Siinä se maisema. En jaksanut ruveta muuhun, mutta väriä piti saada johonkin vedellä, ja nyt se oli sitten tuohon. Siinä kun jotain piirustushommaa tekee, voi saada ajatuksia vähän muualle, kuin vain niihin ikäviin asioihin. 

Sotauutiset masentaa. Niitä on tullut seurattua varmaan liiankin tiiviisti. Mutta siinä on sekin, että jos ei ollenkaan niitä seuraa, niin käytännössä loppuu helposti sitten rukouskin... "Poissa silmistä, poissa mielestä." Niinhän se helposti on. Mutta voisi kyllä vähentää sitä seuraamista ainakin jonkin verran. Ei se asia meidän käsissämme kuitenkaan ole.

En muista, että olisi muulloin niin tullut seurattua mitään tällaisia. Osittain se johtuu ihan laitteistakin varmaan, kun nythän se käy niin kätevästi. Mutta toinen puoli kiinnostuksesta on sitäkin, että tähän osaa helpommin itsensäkin kuvitella. Kyseessä naapurimaa, ja rajakaan ei  kovin kaukana ole. Sitten muistaa, millaista oli esim. pienten lasten kanssa reissaaminen aikanaan. Ja nyt on nähnyt, kuinka lasten kanssa ihmiset pakenee. Joka on aivan omaa luokkaansa hankaluuksineen. Sellaista, että on vaikea edes kuvitella, miten he ylipäätään selviävät. 

Mutta tällaista täältä nyt. Aamu oli harmaa, mutta nytpä näkyy ulkona jälkeen aurinkokin☀️ 

Arkkipiispa: "Toivolle on nyt tarvetta."

Arkkipiispa Tapio Luoman aamuhartaus 25.2. kuunneltavissa tästä:

https://areena.yle.fi/audio/1-61035402 

Bongasin sen Seurakuntalainen -sivustolta: jossa oli muutamia poimintoja mainitusta arkkipiispan aamuhartaudesta:

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/arkkipiispa-tapio-luoma-jokainen-meista-tarvitsee-toivoa/

 

Toivoa sinunkin tähän päivääsi!